Yhteiskunnan kouluttamat johtajat tarvitsevat kuulemma kannustimia työntekonsa motiiveiksi! Mitä tästä voi siis päätellä? Oikeistolaisen ideologian mukaan he ovat luus
Yhteiskunnassamme puhutaan mielellään niin sanotuista arjen sankareista. Me ollaan kuulemma arjen sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan, vai miten se meni J.
Jo pitkään Suomessa ja Euroopan unionissa harjoitetussa oikeistolaisessa politiikassa ei sinällään ole mitään outoa – sehän on vain ideologinen valinta.
Lenin-museo kertoo maailmanhistoriaan merkittävästi vaikuttaneen henkilön elämästä. Samalla se kertoo maailmanhistoriasta, joka on koskettanut syvästi myös Suomea.
Urheilun rooli kansainvälisessä politiikassa tuli erityisen kärkevästi esiin, kun neuvostourheilijat tulivat ensimmäistä kertaa kansainväliselle areenalle vuonna 1952 Helsin