Varmaankin olisi syytä palauttaa vallankumouksellinen ajattelu muutenkin kunniaan.
Minä totesin vuoden 2008 syksyllä että SKP:n olisi aika olla valmistelemassa ylimääräistä edustajakokousta pidettäväksi heti alkuvuodesta jotta järjestelmän kriisiin reagoitaisiin ylipäätään, ja vieläpä oikealla tavalla.
Ympäröivän yhteiskunnan tila ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota vieläkään, siis siinä mielessä että mitäpä tehtäisiin.
Minun käsittääkseni poliittinen kehitys voitaisiin kääntää eri raiteille jos puolue ryhtyisi, yhdessä kumppaniensa kanssa manoveriin EVM ja ERVV pakettien kaatamiseksi. Sekä netissä että taivasalla tehtynä adressikeräyksenä tai mielipidekyselynä hallituksen politiikka murtuisi jo sadantuhannen allekirjoituksen tai kannanoton jälkeen.
Ei olis tarttenut kerätä 5000 allekirjoitusta jouten olon tukemiseen.
Matti Aalto, mistä sinä löydät ne kumppanit, jotka yhdessä ryhtyvät EMVn ja ERVVn kaatoon? SKP taitaa sisäisellä riitelyllään polttanut sillat, joten kaverit ovat harvassa. Tuli ihan vain mieleeni, että mitä se SKP sitten tekisi kun "ilmestyskirjan pedot" on kaadettu?! Ilmeisesti on olemassa joku suunnitelma, mutta kukaan ei vain vielä ole julkaissut sitä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Aalto

Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää

"Matti Aalto, mistä sinä löydät ne kumppanit, jotka yhdessä ryhtyvät EMVn ja ERVVn kaatoon?"
Kiitos kysymästä P.
Letkun puistosta, Valveelta, torilta, rakennustyömailta jne. Viimeksi siivousfirmasta.