Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Tähän mennessä yhteiskuntamallit ovat aina jonkun diktatuuria.
Kapitalistisessa Suomessakin.
Asuin Moskovassa (opiskelin), ja monin osin Leningradissa 1985-87, sen jälkeen aina Neuvostoliiton romahtamiseen saakka -91 todella usein ja omalla autolla Leningradissa.
Kohti romahtamista (1991) kaupoissa tavarat väheni, kahvilat tyhjeni, ja meno kävi varsin villiksi, ja luovuin omalla autolla kulkemisesta ennen Neuvostoliiton romahtamista.
Mutta mihin katosi tavara?
Ei kukaan nälkään kuollut.
Perheissä ruoka riitti.
Ruokahuollon hoiti lähes kokonaan mustapörssi, eli tiskin alta, loppuaikoina.
Tätä tiskin alta myyntiä tapahtui neuvostoaikaan muutenkin varsin tavallisesti, mutta jotkut instanssit aivan selvästi ja johdonmukaisesti ajoivat alas Neuvostoyhteiskuntaa tavarahuoltoa sekoittamalla.
Mihin tavarat menivät, näkyi myös varsin paljon rajojen ulkona erittäin halpoina tavaroina, mitä Neuvostoliitosta oli varastettu...valtio oli kaaoksessa, ja se oli tehty, ja NKP täysin kyvytön näkemään missä mennään, poliittinen eliitti oli selvästi erkaantunut Neuvostoihmisen arjesta.
Paitsi ne jotka olivat kaaoksen takana.
Tästäkin on pääteltävissä, miten eräät "kommunistit" olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun neuvosto-omaisuutta jaettiin (pienelle piirille).
Lukekaa linkit, siellä on luettelo...varsin monet olivat NKP:n jäseniä, näistä varkaista meinaan, jotka ovat nyt miljardiomaisuuksien omistajia.
Ja omaisuutta tämä rosvojoukko todella häikäilemättömän varastamisen jälkeen veivät kovalla kiireellä ulos Venäjältä, varastettu omaisuus, joka ei pätkääkään hyödyttänyt Venäjää eikä sen kansaa.
Vasta tämän ryöstökapitalismin tultua Venäjälle, alkoivat nälkä, vilu, köyhyys, varsin monilla Venäläisellä.
Ei siis ole ihme, että yli puolet Venäjän kansasta haikailee Neuvostoaikaa takaisin.
Edelleenkin.
Siksi myös Venäjän kommunistinen puolue on toiseksi suurin puolue Venäjällä.
jatkuu...

Todellisuudessa vaaliväärennösten takia kaikkein suurin.
Vielä tulee toisenlainen aika,
Virheet on vain nähtävästi käytävä läpi vaikka ne ovat olleet raskaita Vasemmistolle, sosialismille.
Niistä on otettava oppia, ja mentävä eteenpäin.
Siitä puhui Lenin askel eteen kaksi askelta taakse.
Uusliberalismi on ottanut kovan otteen maailman talouden ja politiikan saralla, mutta se johtaa vääjäämättä kaaokseen, kapitalismi ei sitä kestä...kuten voimme nähdä.
Työttömyys, köyhyys, orjatyö, asunnottomuus jne...ei niitä kapitalismi ratkaise, ei halua eikä pysty...ei koskaan.
On aika mennä vasemmistonkin eteenpäin, suunnata katseet tulevaan.
Vasemmiston on ehdottomasti kyettävä vuoropuheluun kaikkien kapitalismin vastaisten voimien ja siihen kriittisesti suhtautuvien kanssa.
On ryhdyttävä yhteistoimintaan, ja lopulta yhdistyä.
On suunnattava katseet tulevaan, parempaan huomiseen, uudenlaiseen 2000 luvun sosialismiin, virheistä oppineina.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_oligarkit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rosvokapitalismi
http://www.novomedia.fi/venajan_aika/lehdet01/artikkelit1_01/20perhetta.htm
Alkuperäinen kirjoittaja: Vanha Masi
Markun vuodatuksesta näkee miten kommunismi sokaisee kannattajansa.
Tavallisena ei niin minkään laidan kulkija näkee tuossa samassa miten kommunismin 70 vuoden koulutuskaan ei tuonut tulosta ihmisten kommunistamisessa vaan samat alkukantaiset vaistot ohjasivat kaikkia, tai ainakin lähes kaikkia.
Ne jotka seisoivat paapin päällä saivat eniten ja nurkassa kyyhöttäjät vähiten jos mitään. Tähän oli kuitenkin opetettu jo muutaman sukupolven ajan ja niitä jotka pyrkivät hyötymään omasta panoksestaan rangaistiin sillä kaikki hyvähän oikeasti tuli puolueelta ja muun väittäminen oli kapinaa ja vastavallankumouksellisuutta. Pahimmat rikokset mihin kukaan saattoi syyllistyä ja joiden rinnalla murhakin oli pelkkää lasten leikkiä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Mikko Aalto
Markulle:
Hyvin kirjoitettu. Mutta terminologiasta: liberalismi ja kapitalismi ovat kaksi täysin eri asiaa kuin vaikkapa tuli tai tuhka tai vesi ovat eri asioita.
Sanan sosialismi (yhteiskuntamuotona) määritelmäksi käynee: kansan sivistykseen ja kansan valtaan perustuva hyvinvointiyhteiskunta.
Se mikä kulloinkin on jonkin tai joidenkin yksityisten ihmisten hallinnassa tai sen vastakohtana julkisena omaisuutena, on demokraattiseen päätösvaltaan kuuluva asia.
Sosialismi aatteena taas tarkoitta tieteellisen tietoon ja toimintaan perustuvaa vakaumuksellista toimintaa hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi, maailman kaikille ihmisille.
Minun käsittääkseni 1800 luvun liberalismi sisältyy 1900 ja 2000 lukujen sosialismiin pienenä mutta merkittävänä osana.
Samoin kuin 1900 luvun sosialismi sisältyy 2000 luvun sosialismiin pienenä mutta merkittävänä osana.
Mikko Aalto
Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Oliko soialismi paha, vai hyvä?
Onko kapitalismi hyvä vai paha?
Tässähän ne kysymykset ihan lyhyesti ja yksinkertaisesti.
Sosialismi on valtio-ohjauksessa.
kapitalismissa vapaa raha-ohjaus ilman säätelyä.
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Markku Huhtala, ollakko vai ei olla, siinäpä vasta kymysys, sitä jo joku entinen kirjailija kysyi! Minusta vain on hyvä kuulua "läntiseen Eurooppaan kuin itäiseen"! Näillä perusteilla ei tarvitse keskustella poliittisten järjestelmien paremmuudesta, sen on historia näyttänyt!