Elämää palestiinalaisalueilla

Tuomas Mustikaisen kirja Kielletty kansa – elämää palestiinalaisalueilla herättää paljon ajatuksia.

Israelilaiskatsannossa ei ole olemassa Palestiina-nimistä maata tai aluetta. Ei ole myöskään palestiinalaisia, on vain arabeja. Eikä ”luvattu maa” ole minkään relevantin, yleisesti tunnustetun tai modernin instanssin määrittelemä, maantieteellisesti rajattu alue. Asuma-alue, ihmisoikeudet ja kaikki muun on määritelty vain yhteen, hyvin ristiriitaiseen muinaistarustoon, raamattuun, pohjaten.

Palestiinalaisnäkökulmasta taas juutalaiset ovat alueella myöhempiä tulokkaita ja ovat vieneet heidän sukujensa maat ja talot, kurjistaneet elämisen mahdollisuudet absoluuttiseen minimiin. Tällä taholla kaikki oikeudet, velvollisuudet ja valinnat määräytyvät koraanin yksityiskohtaisten ohjeiden mukaan.

Toinen siis uskoo jumalalliseen luvatun maan perimään, toinen määrittää kaikki muut vääräuskoisiksi.

Kummankin puolen perustelut ovat – fundamentalistiateistin katsannossa – kestämättömiä.

Lähi-idän konflikteissa ei ole läheskään aina kysymys – sekulaarin ja rationaalin ajattelun näkökulmasta – ideologiasta. Alueen kansoja ohjaa ja vallitsee sukupolvien saatossa kehittynyt, ksenofobian riivaama ja raiskaama, vihassa marinoitunut identiteetti. Kaiken inhimillisen ajattelun kahlitsema jumalusko saa ajoittain totaalisen dystooppisia ilmenemismuotoja. Ihmiset eivät ajattele ja näe asioiden yhteyksiä ja ristiriitaisuuksia. Kaikki oikea ja väärä määritellään vain oman uskonnollisen viiteryhmän lähtökohdista.

Kun ihminen on altistanut itsensä, rakentanut moraalinsa mille tahansa jumaluusopille, ei hänen (omasta mielestään) tarvitse ottaa tekemisistään henkilökohtaista vastuuta, ei pohtia tekojensa perimmäisiä, syvällisempiä motiiveja eikä seurauksia. Ihmisten identiteettiä kannattelee viha, kosto ja katkeruus. Tällainen omaksuttu identiteetti on ympäristön asettama. Se ei ole pitkälle kehittyneen eliölajin – jollaisen ihmisen periaatteessa pitäisi olla – luontainen ominaispiirre.

Ja vaikka näitä kansoja ohjaavat lähinnä beduiinikansojen muinaistarustot ja niistä johdetut normistot, Lähi-idän, tuon maailman tärkeimmän energiavarannon hallinta on isoin osin ulkopuolisen, enimmin läntisen maailman erityisessä intressissä. Myös maailman aseteollisuudelle tämä jatkuva sotatila Lähi-idässä merkitsee pysyviä markkinoita.

Kaikki kansat tarvitsevat tietenkin elintilansa, mutta erityisiä herrakansoja, varsinkaan mitään jumalan valitsemaa etuoikeutettua kansaa tällä telluksella ei voi olla. Tuolle olettamuksellehan perustuu se kaiketi ihmiskunnan historian verisin ja imperialistisin uskomusrakennelma, raamattuperusteinen kristinusko.

Ei ole olemassa mitään inhimillisen elämän ”yläpuolella” olevaa maailmanjärjestyksen oppirakennelmaa, jonka voisi ajatella olevan sellaisenaan ehdottomasti oikeimman kaikkiin muihin nähden.

Näkökulma ruohonjuuritasolta

Tuomas Mustikainen on viettänyt paljon aikaa historiallisen Palestiinan alueella, ja hän hyödyntää kirjassaan sekä alueen tuntemustaan että laajaa kontaktiverkostoaan. Mustikaisella on ollut mahdollisuus rakentaa kirjansa valikoiden keskustelukumppaneiksi erityisesti molempien osapuolien keskuudesta useimmiten jonkinlaisia ”toisinajattelijoita”. Missä määrin tällaiset poikkeusyksilöt sitten määrittävät tapahtumien kulkua laajemmin, jää auki ja nähtäväksi. Meille länsimedia suodattaman tiedon varassa eläville syntyy väkisinkin kuva vain totaalisen lujasta, murtumattomasta ja pysyvästä vastakkainasettelutilasta.

Kirja on tietenkin aina enemmän (tässä 273 sivua) kuin tv-uutisten lyhyt raportti, muu satunnainen reportaasi tai yksittäistä asiaa koskeva uutisvälähdys. Kirjoittajan näkökulma on aidon tuntuisesti niin sanotusti ruohonjuuritasolta lähtevä.

Joka tapauksessa historiallisella Palestiinan alueella yrittää elää kaksi kansaa, jotka puolin ja toisin haaveilevat hyvästä elämästä ja rakentavat kumpikin tahollaan omaa, erillistä auvoisaa kuvaa tulevasta. Ja kaikki hyvän elämän haaveet voivat toteutua vasta, kun toinen osapuoli, tunkeutuja, on lopullisesti lyöty ja ajettu ulos ”vieroon ja mieroon”.

Antaako Mustikaisen kirja aineksia toivoon paremmasta? Riippuu kunkin omasta näkökulmasta. Toivoahan aina sopii.

Tuomas Mustikainen: Kielletty kansa – elämää palestiinalaisalueilla. Atena 2014. 273 sivua.