Alkuperäinen kirjoittaja: Slava
Oikeisto on kilvan kriminalisoimassa Romanien romaannien keräyspuuhia paremman väen katuvierillä. Tämä on joko hätiköityä tai sitten kauaskantoista suunnttelua.
Herra Kataisen johdolla harjoitettu politiikkahan on jo tuota pikaa johtamassa myös tavallisten suomalaisten huonojen ihmisten, siis köyhien,leiriytymiseen Stockkan kulmille odottamaan nöyrinä josko ohirientäviltä leijonilta ja rotareilta jokin lantti heltiäisi.
Lähes tulkoon kaikki talouspoliittiset päätökset ovat suunnatut köyhiä vastaan ja jatko ei myöskään anna aihetta toiveikkuuteen.
Hetemäen ja muiden hyvien ihmisten kaavailujen toteutuessa ja kunallisverojen suurten nostopaineiden lauetessa voisi yhtä hyvin pienet tulot ja vähäiset eläkkeet verottaa 100 %:sti ja jakaa vastineeksi muutama sosiaalikuponki /kk hengenpitimiksi.
Leikatulla indeksillä pieniä eläkkeitä "nauttivat" kansalaisethan joka tapauksessa siirtyvät automaattisesti Hurstin jonoon jos eivät ymmärrä ajoissa kuolla.