Mauri Avelin, ajatteleppa vaikka niin, että Suomi olisi suostunut sopimuksiin Neuvostoliiton kanssa, niin mikä olisi ollut lopputulos? Sama kuin Balttien kohdalla, joiden maat miehitettiin ja valtaan laitettiin nukkehallitukset. Me suomalaiset ja meidän poliitikot, Erkko yhtenä ei sitä halunnut! Me maksoimme päätöksistä kalliin hinnan verellä, mutta mikä olikaan vaihtoehtona? Sofi Oksanen on kuvannut yhden perheen kohtaloa Virossa vaihtoehtona. Onneksi Mauri Avelin, et ollut päättämässä silloin Suomen kohtalosta, varsinkin Suomen rajojen ulkopuolella on helppo olla "päättäjä"!
Miksi muuten ne Euroopan maat, jotka vapautuivat kommunismin orjasaappaan alta halusivat liittyä NATOon?
Kaikki mitä kirjoitin löytyy ihan oikeasti eri lähteistä, muun muassa Franz Halderin ja Oberkommando der Wehrmacht vierailu.
Isänmaan pettureita? Kommunistit? Kommunistipuolue oli kielletty Suomessa. Valkoinen puoli jatkoi terroria, laittomia vangitsemisia, ja kommunistien murhia aina 1944 syksyyn asti.
Niin kuin tuntemattoman Lahtinen: "anna meitille voimaa puolustaa kapitalistin rahakukkaroa"! Kommunistit taistelivat demokratian puolesta Espanjassa 1936-1939.
Erkko oli pahimman lajin sotakiihkoilija, Hitler fanaatikko, sanalla sanoen oikea natsi. Talvisotaa onkin sanottu Erkon sodaksi.
PSillanpää! Kaleva JU-52 on jäänyt epäselväksi episodiksi. Valitettavasti Oksasen ja Pajun kirjoja pidetään usein hitoriallisina tosi kertomuksina.
PSllanpää! Puhuit Neuvostoliiton asettamista nukkehallituksista baltian maissa.
Viro oli diktatuuri koko 1920-1930 luvun, joten tuskin asiat niin radikaalisti muuttuivat, kun Neuvostoliitto miehitti lopulta kesällä 1940 koko balttian.
1941-1945 olikin sitten Natsi-Saksan miehitys, ja kaikista julmuuksista on turha Saksalaisia pelkästään syyttää. Eestin omakaitse - suojelluskunta - oli muitten murha kommandojen ohella tehokas varmaan tuhoten kaikki juutalaiset, ja kommunistit jotka eivät ehtineet paeta. Näistä asioista ei Sofi Oksanen pahemmin juttele.
"Vastaitsenäistyneen tasavallan aluetta käytettiin vakoiluoperaatioiden ja jopa terrori-iskujen valmistelemiseen vuosina 1918–1939. Hämärähankkeista ja pommiattentaateista olivat vastuussa erityisesti valkoemigranttien taistelujärjestöt. Kärjistäen voidaan puhua näkymättömän sodan ajasta, sillä virallisesti Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi rauha syksystä 1920 lähtien."
"Kirjassa luodaan kokonaiskuva siitä, miten ja miksi Suomesta tuli vastavallankumouksellisen vakoilun ja pommisodan tukialue vuosina 1918–1939. Aikaisemmin kuva ilmiöstä on jäänyt hataraksi muun muassa siksi, että aihe koettiin poliittisesti arkaluontoiseksi toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa ja siitä kertovia tietoja pyrittiin jopa hävittämään."
Ei mikään ihme "Hum.kand" sillä uusikin kommunistinen NL oli koko ajan levittämässä kommunismiaan ympäristöönsä. Se rahoitti maanalaista toimintaa Suomessakin ja suomikomutkin olivat siinä saajina. Oli siis oikein vastustaa kommunismin leviämistä sillä se ei tuonut kenellekään mitään hyvää jos Moskovan tai ehkä aluksi Pietarin/Leningradin NKP:n johtoa ei huomioida. Kansahan on aina saanut hengellään, terveydellään sekä nälällä maksaa kommunismin levittämistä. Esimerkkinä Ukrainan nälänhätä (holodomor).
Onneksi pystyimme vastustamaan tuon painostuksen ja saimme kehittää Suomeamme omatahtoisesti ilman kommunistista uskonjulistusta ja nälänhätää.
Kirja jota en ole lukenut lieneekin taas yritys pestä vanhan komuraunion naamaa vaikka se on jo myöhäistä sillä kuten joku aikoinaan sanoi, ketään erikseen mainostamatta, "Kyllä Kansa Tietää".
Mauri Avelin, jos et tiedä mitä sanonta "nukkehallitus" on, sen väännän nyt rautalangasta piikkilangalla terästettynä! Maa, joka valtaa itsenäisen maan väkivallalla ja järjestää vaalit, joissa valitaan maalle uusi demokraattinen hallinto ja jossa saa vain olla "meidän puolueen" ehdokkaita, ei varmaan ole hyvin "demokraattinen", ei Suomen, eikä jopa Ruotsin poliittisen järjestelmän mukaan! Vai miltä se siellä Ruotsissa tuntuu?
On aivan eri asia onko Suomi alueena ollut joidenkin ulkopuolisten alueena Neuvostoliittoon suuntautuvassa vakoilussa vai onko Suomi ollut verenhimoisen neuvostoterrorivakoilun uhri jonka tarkoitus on ollut kerätä tietoja tuhotakseen Suomi ja sen rauhaa rakastavan kansan itsenäisyys.
Neuvostoliitto ei ollut koskaan Suomen kansan vihollinen.
Suomen fasistinen porvariluokka oli suuntaunut muiden länsivaltojen mukana Neuvosto/Venäjän ryöstöön ja valtaukseen, aivan samoin kuin tänäkin päivänä.
Se politiikka jota Suomen hallitseva porvariluokka, ja monopolikapitaali ajoivat 1918 lähtien, ei voinut johtaa mihinkään muuhun kuin esim. talvisotaan ja tällaiseen Kaleva JU-52 tapaiseen incidenttiin.
mauri avelin, minäkään en olisi pystynyt moiseen kirjoitukseen, mitä tuossa edellä esitit! En todellakaan syytä vanhaa enkä uutta Venäjää tai Neuvostoliittoa Suomen "viholliseksi", mutta molempien "järjestelmillä/hallitsijoilla" on ollut vuosikymmeniä kiinnostusta/himoa hallita suomalaisia, mutta meillä ei ole tullut vastarakkautta, vaan olemme halunneet elää omissa oloissa!
Muuten ruotsalaisista en tiedä, mutta olimme n. 700-vuotta osa Ruotsia, että on siinä pieni rakkaus saattanut syntyä.
Aivan oikein! Kotimaa Suomi (tavastit) oli Ruotsin osana ja kovan koloniaali politiikan kohteena vuosi satoja.
Venäjän keisarikunnan osana oleminen oli varmaan helpompaa, ja hyödyllisempää, tuolloinhan Suomi alkoi muodostua kansakuntana.
Mutta sama Suomen/Ruotsalainen yläluokka on edelleen vallassa, ja yksi kaikkien sotien syy Venäjän kanssa ovat juuri nämä.
Erkot ja muut ovat vaihtuneet Stubb, ja Haglund nimisiksi sodan ja epäluulon lietsojiksi. "Sama kaiku on askelten"...
Tähän alkuperäiseen matkustajakone Kalevan alas ampumiseen minulle ei ole muuta kantaa, kuin se, että jokin syy, motiivi täytyy olla ennenkuin joku tekee tuollaisen teon. Sama koskee tämän MH 17 alas ampumiseen, jokin motiivi täytyy olla. Mitä hyötyä separatisteilla olisi ollut ampua reittilennolla olut matkustajakone alas. Kone joka lentää alueen yli päivittäin, ei voi olla erehdys. Entäs toinen osapuoli, mitäs he hyötyisivät tästä turmasta, ei mitään järkevää tai perusteltua, ainoaksi motiiviksi jäisi yritys tehdä turma vastustajan syyksi, olettaen ettei se rikos koskaan selviäisi.
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää

Alkuperäinen kirjoittaja: mauri avelin

Alkuperäinen kirjoittaja: Hum.kand.
Antti Hiekkaharjulle: taidat puhua palturia. Tutustupa tuoreeseen tutkimukseen:
http://www.siltalapublishing.fi/fi/kirja/tietokirjat/187/terroristien-pe...
"Vastaitsenäistyneen tasavallan aluetta käytettiin vakoiluoperaatioiden ja jopa terrori-iskujen valmistelemiseen vuosina 1918–1939. Hämärähankkeista ja pommiattentaateista olivat vastuussa erityisesti valkoemigranttien taistelujärjestöt. Kärjistäen voidaan puhua näkymättömän sodan ajasta, sillä virallisesti Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi rauha syksystä 1920 lähtien."
"Kirjassa luodaan kokonaiskuva siitä, miten ja miksi Suomesta tuli vastavallankumouksellisen vakoilun ja pommisodan tukialue vuosina 1918–1939. Aikaisemmin kuva ilmiöstä on jäänyt hataraksi muun muassa siksi, että aihe koettiin poliittisesti arkaluontoiseksi toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa ja siitä kertovia tietoja pyrittiin jopa hävittämään."
Alkuperäinen kirjoittaja: Vanha Masi
Ei mikään ihme "Hum.kand" sillä uusikin kommunistinen NL oli koko ajan levittämässä kommunismiaan ympäristöönsä. Se rahoitti maanalaista toimintaa Suomessakin ja suomikomutkin olivat siinä saajina. Oli siis oikein vastustaa kommunismin leviämistä sillä se ei tuonut kenellekään mitään hyvää jos Moskovan tai ehkä aluksi Pietarin/Leningradin NKP:n johtoa ei huomioida. Kansahan on aina saanut hengellään, terveydellään sekä nälällä maksaa kommunismin levittämistä. Esimerkkinä Ukrainan nälänhätä (holodomor).
Onneksi pystyimme vastustamaan tuon painostuksen ja saimme kehittää Suomeamme omatahtoisesti ilman kommunistista uskonjulistusta ja nälänhätää.
Kirja jota en ole lukenut lieneekin taas yritys pestä vanhan komuraunion naamaa vaikka se on jo myöhäistä sillä kuten joku aikoinaan sanoi, ketään erikseen mainostamatta, "Kyllä Kansa Tietää".
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Mauri Avelin, jos et tiedä mitä sanonta "nukkehallitus" on, sen väännän nyt rautalangasta piikkilangalla terästettynä! Maa, joka valtaa itsenäisen maan väkivallalla ja järjestää vaalit, joissa valitaan maalle uusi demokraattinen hallinto ja jossa saa vain olla "meidän puolueen" ehdokkaita, ei varmaan ole hyvin "demokraattinen", ei Suomen, eikä jopa Ruotsin poliittisen järjestelmän mukaan! Vai miltä se siellä Ruotsissa tuntuu?
Alkuperäinen kirjoittaja: Antti Hiekkaharju
On aivan eri asia onko Suomi alueena ollut joidenkin ulkopuolisten alueena Neuvostoliittoon suuntautuvassa vakoilussa vai onko Suomi ollut verenhimoisen neuvostoterrorivakoilun uhri jonka tarkoitus on ollut kerätä tietoja tuhotakseen Suomi ja sen rauhaa rakastavan kansan itsenäisyys.
Alkuperäinen kirjoittaja: mauri avelin
Neuvostoliitto ei ollut koskaan Suomen kansan vihollinen.
Suomen fasistinen porvariluokka oli suuntaunut muiden länsivaltojen mukana Neuvosto/Venäjän ryöstöön ja valtaukseen, aivan samoin kuin tänäkin päivänä.
Se politiikka jota Suomen hallitseva porvariluokka, ja monopolikapitaali ajoivat 1918 lähtien, ei voinut johtaa mihinkään muuhun kuin esim. talvisotaan ja tällaiseen Kaleva JU-52 tapaiseen incidenttiin.
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
mauri avelin, minäkään en olisi pystynyt moiseen kirjoitukseen, mitä tuossa edellä esitit! En todellakaan syytä vanhaa enkä uutta Venäjää tai Neuvostoliittoa Suomen "viholliseksi", mutta molempien "järjestelmillä/hallitsijoilla" on ollut vuosikymmeniä kiinnostusta/himoa hallita suomalaisia, mutta meillä ei ole tullut vastarakkautta, vaan olemme halunneet elää omissa oloissa!
Muuten ruotsalaisista en tiedä, mutta olimme n. 700-vuotta osa Ruotsia, että on siinä pieni rakkaus saattanut syntyä.
Alkuperäinen kirjoittaja: mauri avelin
Aivan oikein! Kotimaa Suomi (tavastit) oli Ruotsin osana ja kovan koloniaali politiikan kohteena vuosi satoja.
Venäjän keisarikunnan osana oleminen oli varmaan helpompaa, ja hyödyllisempää, tuolloinhan Suomi alkoi muodostua kansakuntana.
Mutta sama Suomen/Ruotsalainen yläluokka on edelleen vallassa, ja yksi kaikkien sotien syy Venäjän kanssa ovat juuri nämä.
Erkot ja muut ovat vaihtuneet Stubb, ja Haglund nimisiksi sodan ja epäluulon lietsojiksi. "Sama kaiku on askelten"...
Alkuperäinen kirjoittaja: reino heiskanen

Sivut