Kansanvaltuuskunnan Suomi

Tammikuun 27. päivän iltana vuonna 1918 sytytettiin Siltasaaressa punainen lyhty Helsingin työväentalon torniin, joka nykyisin tunnetaan Paasitornina. Tämä oli merkkinä työväen vallankumouksen alkamisesta. Silloin alkanut vallankumouksellinen valta kesti kolme kuukautta. Sen aikana toimivat Kansanvaltuuskunta sekä Työväen Pääneuvosto työväen vallan toteuttajina.

Vaikka kolme kuukautta on lyhyt aika, riitti sekin jättämään syvälliset jäljet suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen. Sen vaikutukset näkyvät Suomessa yhä.

Porvarillisten piirien on vielä nyt, sata vuotta myöhemmin, vaikea sanoa totuus vuoden 1918 tapahtumista. Vapaussodan myyttiä ja valkoista valhetta pidetään yllä siitä huolimatta, että historiankirjoitus on jo pitkään kertonut jotain muuta.

Työväestö lähestyy vuoden 1918 tapahtumia toisella tapaa. Se haluaa tietää sen, mitä todella tapahtui työväen vallankumouksessa sata vuotta sitten ja sen jälkeen.

Mitä vallankumoukselliset saavuttivat taistelullaan? Miksi he kärsivät tappion? Mitä vallankumous voi opettaa työväenliikkeen nykypolvelle?

Työväenvalta

Suomen työväki, heihin yhdistynyt torpparisto ja muu työtä tekevä kansa perustivat oman vallankumouksellisen valtansa ja pistivät sen käytännössä toimimaan. Sitä on pidettävä suurena saavutuksena.

Porvaristo oli aiemmin levittänyt harhakäsitystä, että valtion saa toimimaan vain koulutettu virkamiehistö ja niin sanottu yläluokka.

Porvaristo oli aiemmin levittänyt harhakäsitystä, että valtion saa toimimaan vain koulutettu virkamiehistö ja niin sanottu yläluokka. Siihen ei pitänyt sivistymättömän työväestön kyetä. Käsitys oli osittain pesiytynyt työläisiinkin niin, että pelättiin vallanottoa ja valtion hallinnollisten tehtävien vaikeutta.

Suomen sosialidemokraattinen puoluekaan ei ollut valmistautunut vallankumoukseen ja valtiovallan haltuunottoon. Puolue puhui kyllä vallankumouksesta, mutta oli luonteeltaan kautskylainen ja piti parlamentaarista toimintaa ensisijaisena kaikessa yhteiskunnallisessa uudistustyössä.

Sosialidemokraattinen puolue ajautui vallankumoukselliseen tilanteeseen historian pakosta. Työväenjoukkojen virta oli sellainen, että monet aikalaiset sanoivat: ”Nyt me lähdemme, te johtajat saatte lähteä kanssamme, jos tahdotte!”

Vaikeuksista huolimatta sosialidemokraattinen puolue kykeni perustamaan työväenvallan ja asettamaan sille tavoitteita.

Kansanvaltuuskunnan julistus

Kansanvaltuuskunnan jäsenet allekirjoittivat julistuksen, jossa todettiin seuraavaa:

”Koko valtiosääntö on perustettava taatusti työväen etujen mukaisesti kansanvallan pohjalle.”

”Meidän mielestämme on nyt Suomessa pyrittävä rohkein, harkituin ottein muuttamaan koko valtiojärjestystä. Virkavalta on nyt niin murrettava, ettei se voi enää myöhemminkään kansan herraksi päästä. Tuomioistuintenkin itsevaltiudesta on tehtävä kerta kaikkiaan loppu. Koko valtiosääntö on perustettava taatusti työväen etujen mukaisesti kansanvallan pohjalle.”

Ohjelmansa mukaisesti Kansanvaltuuskunta ja Työväen Pääneuvosto, joka muodostettiin 15. helmikuuta 1918, toteuttivat huomattavia valtiollisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia, joita kaikkia porvaristo ei uskaltanut mitätöidä myöhemminkään, vallankumouksen epäonnistuttua.

Liuta uudistuksia

Kansanvaltuuskunnan toteuttamat uudistukset olivat työväestön, torpparien ja vähävaraisten vaatimuksia, joita oli esitetty jo pitkään. Parlamentaarinen eduskuntatie oli kuitenkin noussut aina pystyyn porvariston hangatessa vastaan.

Vallankumouksen myötä toteutettiin muun muassa kahdeksan tunnin työaikalaki.

Vallankumouksen myötä toteutettiin muun muassa kahdeksan tunnin työaikalaki, naisten ja miesten samapalkkaisuus sekä naisten tasa-arvoinen pääsy työtehtäviin ja valtion virkoihin. Niin sanottu palkollissääntö kumottiin, kuten myös virkamiesten erottamattomuussääntö. Veroja ja muita rasituksia siirrettiin vähävaraisilta rikkaille. Torpparit ja ”mäkitupalaiset” vapautettiin.

Myös pankkipääoma otettiin valvontaan. Sen lisäksi joitakin suuria tuotantolaitoksia otettiin yhteiskunnan haltuun.

Työelämässä toteutettiin paljon uudistuksia. Esimerkiksi rautateiden byrokraattinen hallinto poistettiin ja tilalle asetettiin rautatieläisten asettamat neuvostot.

Niissä tehtaissa, jotka oli omistajien määräyksestä ”kapinan” ajaksi pantu seisomaan, käynnistettiin taas tuotanto työläisten tehdas- ja työosastokomiteoiden toimesta. Silloin toteutettiin työpaikkademokratiaa tavalla, josta kelpaisi ottaa mallia nyky-Suomessakin.

Uusi valtiosääntö

Kansanvaltuuskunta laati Otto Wille Kuusisen johdolla ehdotuksen uudeksi valtiosäännöksi. Se olisi taannut kansanvaltaiset oikeudet hyvin kattavalla tavalla – edes porvarilliset valtio-oppineet eivät ole pystyneet kiistämään säännöksen kansanvaltaista luonnetta.

Neuvosto-Venäjä oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden vuodenvaihteessa. Eräs Suomen Kansanvaltuuskunnan ensimmäisiä tehtäviä olikin solmia ystävyyssuhteet Neuvosto-Venäjään.

”Suomen työväki tunsi itsenäisyyden itseään velvoittavana.”

Kansanvaltuuskunnan edustajina Yrjö Sirola ja Edvard Torniainen kävivät helmikuussa Pietarissa neuvostojen keskuskomiteassa. Vallankumouksesta ja Suomen itsenäisyydestä Sirola totesi:

– Suomen työväki tunsi itsenäisyyden itseään velvoittavana. Se käsitti, että sillä ei ole oikeutta sallia sotavoitoista juopuneen porvariston tehdä itsenäisyydestä itselleen rahamyllyä.

Porvaristo väitti, että työväki muka ”ei tahtoisi säilyttää Suomen täyttä riippumattomuutta vaan sitoisi sen sellaisiin suhteisiin Venäjään, joka rajoittaisi riippumattomuuttamme.”

Sirola vastasi tähän yksiselitteisesti:

– Täyttä pötyä!

Sopimus Venäjän ja Suomen välillä

Suomi ja Venäjä perustivat selvittelykomitean, jonka työn tuloksena 1. maaliskuuta 1918 allekirjoitettiin sopimus Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain välillä. Sirola totesi, että kyseessä oli merkittävä historiallinen asiakirja.

– Siitä näkyy, kuinka työväen valtiovallat ilman diplomaattisia kierouksia ja etuiluja voivat järjestää keskinäiset asiansa veljellisesti.

Rajasopimuksella Suomeen liitettiin Petsamo, joka siihen mennessä ei ollut koskaan kuulunut Suomen alueeseen. Suomi puolestaan luovutti Neuvosto-Venäjälle Inon linnakkeen, joka oli tärkeä Pietarin puolustuksen kannalta.

Jatkossa porvarillinen Suomi käytti hyväkseen Kansanvaltuuskunnan saavutusta Petsamon alueesta, mutta torjui Inon linnakkeen luovuttamisen.

Saksalaisten hyökkäys

Suomalaisten vallankumouksellisten aika loppui kesken. Tilanne, joka oli aluksi työväen vallankumoukselle otollinen, kääntyi maaliskuussa voimien tasapainotilanteeksi ja huhtikuussa punaisille epäedulliseksi.

”Tämän maan asiain hoito kuuluu Suomen työtätekevälle kansanenemmistölle.”

Huhtikuussa Työväen Pääneuvosto antoi vielä julistuksen, jossa todettiin: ”Tätä maata eivät saa hallita ruotsalais-saksalaiset kapitalistit. Tämän maan asiain hoito kuuluu Suomen työtätekevälle kansanenemmistölle.”

Vaan toisin kävi.

Keisarillinen Saksa oli jo syksyllä 1917 tehnyt suunnitelmat Suomen irrottamisesta Venäjästä ja siirtämisestä Saksan valtapiiriin. Valkoiset lähettivät kahteen kertaan, ensin Svinhufvud ja sittemmin Mannerheim, Saksaan avunpyynnön ja imperialistiset voimat hyökyivät Suomeen huhtikuussa 1918. Saksan militarismi kukisti asevoimalla raa’asti Suomen työväen vallankumouksen ja sen rakentaman Suomen itsenäisyyden.

Ennen kuin saksalaiset hyökkäsivät Suomeen, he pakottivat – tosin ilman minkäänlaista vastustusta – maamme porvariston allekirjoittamaan maaliskuussa 1918 Berliinissä niin sanotut salaiset nootit, joilla Suomi sidottiin Saksasta täysin riippuvaiseksi vasallivaltioksi.

Vallankumous myöhästyi

Tappiostaan huolimatta työväenvallankumous on pysyvä osoitus Suomen työväen ja talonpoikien taistelutahdosta ja peräänantamattomuudesta. Se opetti työväenluokalle sen, että porvaristo on valmis mihin tahansa, vaikka myymään maamme itsenäisyyden, turvatakseen omat luokkaetunsa.

Porvaristo on valmis mihin tahansa, vaikka myymään maamme itsenäisyyden, turvatakseen omat luokkaetunsa.

Suomen vallankumouksen päättyminen tappioon herätti tuoreeltaan kahdenlaisia arvioita.

Väinö Tanner ja hänen kannattajansa tuomitsivat koko vallankumouksen ja sanoivat, ettei olisi pitänyt ollenkaan tarttua aseisiin. He olivat heti saksalaisten tulon jälkeen valmiita yhteistyöhön miehittäjien kanssa.

Taistelun kannalla olleet sosialidemokraatit ja punakaartilaiset päätyivät toisenlaiseen johtopäätökseen. Vallankumoukseen olisi pitänyt ryhtyä jo marraskuussa 1917. Silloin maassa vallitsi vallankumouksellinen tilanne, mutta puuttui vallankumouksellinen taistelujärjestö. Oli siis perustettava uudenlainen puolue.

Miksi punaiset hävisivät luokkasodan?

Saksalaisilla joukoilla oli ratkaiseva osuus luokkasodan kääntymisessä valkoisten voitoksi, arvelee Tiedonantajan pitkäaikainen päätoimittaja Erkki Susi.

Sosialidemokraattinen puolue vapautui luokkasodan aikana osittain vanhantyyppisen puolueen painolastistaan ja kehittyi vallankumouspuolueen suuntaan. Susi muistuttaa, että sosialidemokraattinen puolue ei kuitenkaan tietoisesti pyrkinyt vaan ajautui vallankumoukseen. Näin se muun muassa päästi otollisen hetken marraskuussa 1917 valumaan ohi, ja vallankumoukseen jouduttiin epäsuotuisammassa tilanteessa.

– Tämä teki vallankumouksen vakiinnuttamisen ja porvariston aseellisen hyökkäyksen torjumisen vaikeammaksi ja antoi saksalaisille aikaa puuttua interventiollaan peliin.

Luokkasota osoitti, että työväenluokalla täytyy olla uudentyyppinen, kommunistinen puolue.

Samansuuntaisesti vaikuttivat ne monet vanhantyyppisestä puolueesta johtuneet heikkoudet, jotka ilmenivät punaisen hallituksen toiminnassa ja työväen taistelutoimien johtamisessa.

– Nekin pitkittivät sotaa ja aiheuttivat osaltaan sen, ettei yhteenottoa ratkaistu suomalaisten kesken vaan saksalaisten valiojoukkojen voimin, toteaa Susi.

Luokkasota osoitti, että työväenluokalla täytyy olla uudentyyppinen, kommunistinen puolue. Tämä oli vuoden 1918 vallankumouksen pääopetuksia.

Elokuun lopulla 1918 satakunta entistä suomalaista sosialidemokraattia ja punakaartilaista, jotka olivat pelastuneet valkoiselta terrorilta Neuvosto-Venäjälle, tekivät yhteenvetoa Suomen työväen taistelujen raskaista kokemuksista.

Nämä Suomen työväenliikkeen aktiivit ja taistelun johtajat perustivat 29. elokuuta 1918 Suomen kommunistisen puolueen. Siitä alkoi uusi luku suomalaisessa työväenliikkeessä – SKP:n satavuotinen taistelujen tie!