Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
Kapitalismi on kuin kohti tuhoa kiihdyttävä Titanic. Vasemmistolaiset peruskysymykset vaihtoehdosta suuren rahan vallalle ovat ajankohtaisia.
Työmarkkinaneuvottelut ovat edenneet siihen pisteeseen, että tällä viikolla pitäisi keskusjärjestöjen arvioida suhtautumistaan elokuussa sorvattuun työllisyys- ja kasvusopi
Sarjakuvaharrastus tuli Ouluun toden teolla 1970-luvulla.
Valtion omistajaohjauksesta vastannut kehitysministeri Heidi Hautala ilmoitti eroavansa perjantaina 11. lokakuuta.
Jyrki Kataisen sixpack-hallitus on päättänyt kurittaa kuntia oikein kunnolla.
Lahden Teatteri Vanha Juko tarttuu taas ajankohtaiseen aiheeseen.
”Mä kysyin pienenä äidiltä, että onko meitä enemmän vai noita toisia. Äiti kysyi että keitä mä tarkoitan.
Jyrki Kataisen sixpack-hallituksen suurin projekti on kuntasektorin totaalinen myllertäminen.
Tiedonantaja-festivaalin kansainvälinen vieras hytisee syksyisessä viimassa Turun linja-autoasemalla.
Lauantaina 21. syyskuuta Turun Kårenilla Tiedonantaja-klubilla esiintyvällä helsinkiläisellä Pikku Kukka –yhtyeellä on nostetta.
Ei voi sanoa, että suomalainen politiikka olisi väritöntä. Se on syvän sinimustaa. Tästä pitää entistä paheneva oikeistohegemonia huolen.