Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
Elämme vaikeita aikoja. Etenkin ne meistä, jotka sattuvat omistamaan jonkinlaisen ravitsemusliikkeen. Iltapulut tietävät kertoa, että menossa on historiallinen työvoimapula.
Kiinan kommunistinen puolue täytti kesällä 100 vuotta.
Yhdysvaltojen pitkän sodan tragedia Afganistanissa on saavuttamassa aallonpohjansa.
Kuntavaaleissa vasemmisto otti turpiinsa niin että soi. Vasemmistoliitto menetti 150 paikkaa.
Neuvostoliiton ja Venäjän historia ja nykyisyys on kiinnostava ja suomalaisten yllättävän vähän tuntema aihe.
Lajien välissä liikkuva teos ihmisistä ja muista eläimistä, halusta, anarkismista sekä siitä, miten salakuljettaa hiiri lentokoneeseen.
Aina välillä on hyvä miettiä sitä kuka on. Tämä koskee yhtä hyvin niin ihmisiä kuin puolueitakin.
Kävin ottamassa koronarokotteen. Kuulun kakkosriskiryhmään, sillä minulla on lääkitystä vaativa astma.
Suomea riittää Rovaniemeltä pohjoiseen vielä paljon. Tuolle laajalle alueelle mahtuu myös tarinoita enemmän kuin ehtii kertoa.
Suomessa tuotettiin rokotteita aina vuoteen 2003 asti.
Toisen maailmansodan jälkeen oli selvää, että kukaan ei halunnut enää kuullakaan äärioikeistosta. Sen tuhovoima oli nähty ja kauheaksi havaittu.