Maailmalta: Tuhotulvia sulavista jäätiköistä
Himalajan sulavat jäätiköt takaavat tuhotulvien jatkumisen. Vuorenrinteiden asukkaat pelkäävät vesivoimapatojen murtumista.
Himalajan jäätikköjen ruokkiman Rishi Ganga -joen pinta alkoi nousta helmikuisena sunnuntaiaamuna Intian Uttarakhandissa. Kaksi tuntia myöhemmin kivien ja sulavan lumen paisuttama joki syöksyi alas kerrostalon korkuisena tuhotulvana.
Rinnekylien asukkaat näkivät, miten kahden tai kolmen miljoonan kuutiometrin hirviömäinen vesimassa runteli jokiuomaa ja lähestyi vesivoimalatyömaata. He tarttuivat viipymättä puhelimiinsa ja kehottivat rakentajia ja alempana asuvia pakenemaan tulvan alta. Näin vältyttiin monilta kuolonuhreilta.
Kaikki eivät kuitenkaan ehtineet vesien alta karkuun. Hyöky murskasi voimalatyömaan ja padon kuin ne olisivat olleet legopalikoita ja vei mukanaan 120 rakentajaa. Myös jokirannan talojen asukkaita, rinnelaitumien lammaspaimenia ja maatilojen työläisiä joutui tulvan uhreiksi. Ruumiita löytyi jopa 150 kilometrin päästä alavirrasta, moni tuntemattomaksi ruhjoutuneena.