Mistä Keniassa on kyse

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 5/2008

Uusia levottomuuksia on syttynyt eri puolilla Keniaa sen jälkeen kun opposition kansanedustaja Mugabe Were tapettiin aiemmin tällä viikolla. Läntisessä Keniassa Naivashassa armeijan helikopterit tulittivat ihmisjoukkoa, joka uhkasi hyökätä poliisiasemalta turvaa hakeneita luo-heimon jäseniä vastaan. Poliisi on taltuttanut mielenosoittajia myös kyynelkaasulla. Kaaoksen keskellä YK:n ex-pääsihteeri Kofi Annan on puuhannut sovintoneuvotteluja presidentti Mwai Kibakin ja oppositiojohtaja Raila Odingan välillä.

Levottomuudet alkoivat joulukuun presidentinvaalien jälkeen, kun oppositio kiisti Kibakin voiton ja syytti valtaapitäviä vaalivilpistä. Poliittisissa ja heimojen välisissä yhteenotoissa on kuollut jo tuhatkunta ihmistä ja yli puoli miljoonaa on paennut kodeistaan. Yhteenottoja on käyty hallitsevan kikujuheimon sekä oppositiojohtaja Raila Odingaa tukevien luo- ja kalenjiheimojen välillä.

Valtamediassa väkivalta on selitetty yksinkertaisesti etniseksi ja heimojen väliseksi sodankäynniksi, joka odottamatta puhkesi yhdessä Afrikan ”vakaimmista” maista. Tällainen ”siellä ne neekerit tappelee jo keskenäänkin” -tyyppinen mystifiointi pikemminkin estää kuin auttaa tapahtumien ymmärtämistä. Todellisuudessa väkivalta on ollut pitkään ominaista Kenian poliittiselle elämälle jo raa”asta siirtomaakomennosta lähtien. Britit hallitsivat Keniaa tukemalla alussa kikujueliittiä, mutta kukistivat sitten kikujujen enemmistön ns. Mau Mau -liikkeen nationalistisen kapinan aikana 1950-luvulla ennen Kenian vuonna 1963 tapahtunutta itsenäistymistä.

Valtion väkivalta oli keskeistä myös aiemman presidentin Daniel Arab Moin aikana, joka johti korruptoitunutta yksipuoluevaltiota vuodesta 1978 vuoteen 1992, jolloin hän joutui väistymään Britannian ja USA:n painostuksesta ja tekemään tilaa varapresidenttinä toimineelle Kibakille. Vapaamielisenä uudistajana markkinoitu Kibaki jatkoi samaa korruptiota ja poliittista hyvä veli -käytäntöä vain vaihtaen valtion anteliaisuuden saajia.

Pieni hallituskytkökset omannut kikujuvähemmistö hyötyi viime vuosien talousbuumista, jota siivitti ruoan ja raaka-aineiden hintojen sekä turismin nousu. On huomionarvoista, että Moi, joka ei ollut joutunut syytteeseen korruptiosta, tuki Kibakin uudelleenvalintaa.

Seurannut luokkavastakohtien kärjistyminen ja slummijoukkioiden vastaisen taistelun taltuttamisen nimissä lisääntynyt poliisiväkivalta johtivat poliittisen väkivallan purkautumiseen. Kikujuista, jotka ovat suhteettomasti edustettuina liike-elämässä ja kaupassa, tuli luokkaeriarvoisuuden syntipukkeja.

Pohjimmiltaan kyse on rikkaat vastaan köyhät -asetelmasta. Mutta poliittiset eliitit kiihottavat ihmisiä kanavoimaan hyvin tasapainotonta kapitalistista järjestelmää koskevan turhautumisensa sellaiseen ryhmäsamastumiseen, joka vahvistaa heimopainotteisia vaaliblokkeja.

Niinpä, kun Kibaki vetosi kikujuihin, hänen haastajansa Odinga ODM-puolueesta vetosi kikujujen vastaisiin mielialoihin ja oman luo-heimonsa etniseen solidaarisuuteen. Tämä johti siihen, että kiukku Kibakin varastamasta vaalivoitosta nopeasti muuttui kikujujen vastaiseksi väkivallaksi.

Väkivalta yllätti USA:n ja Britannian. USA:n ulkoministeriö oli heti valmis hyväksymään Kibakin voiton, vaikka se tuli vaalipäivän viime minuuttien mystisen äänivyöryn ansiosta ja oli täysin vastoin parlamenttivaalien tulosta. Niissähän Odingan puolue sai liki puolet paikoista ja tukevan enemmistön.

USA ja Britannia olivat kuitenkin valmiita hyväksymään vaalivilpin pitääkseen Kibakin virassa. Hänen hallituksena oli auttanut USA:n tukemaa Etiopian hyökkäystä Somaliaan viime vuonna pidättämällä somalialaisten sotapakolaisten joukosta oletettuja islamistipoliitikkoja. Noin 17 syntyperäistä kenialaista on myös lennätetty pois maasta Etiopiaan, osa tiettävästi Guantánamoon, osana CIA:n ”luovutusohjelmaa”. Kenian muslimiyhteisö, noin 10 prosenttia väestöstä, on raivoissaan tästä, ja Odingan yritys kalastella heidän ääniään näyttää olevan USA:lle yksi syy tukea Kibakia.

ERKKI SUSI