Naisten jalkapallomestaruus Yhdysvalloille
Kesä-heinäkuussa Ranskassa pelattu jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailu päättyi Yhdysvaltojen voittoon Lyonin stadionilla. Hallitseva mestari sai vastaansa ensimmäistä kertaa loppuotteluun tiensä taistelleen Hollannin. Ottelun alkupuolella mestaruuden haastaja piti verkon pitkään puhtaana, mutta voitto tuli kuitenkin lopulta USA:lle 2-0 tuloksella.
Suomalaisia jalkapallon ystäviä naisten arvokisat kiinnostivat enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Eniten yleisöä keräsi YLE:n mukaan loppuottelu, jota seurasi televisiossa keskimäärin 535 000 ja parhaimmillaan 699 000 katsojaa.
Huomiota keräsi kisojen aikana pelien lisäksi myös suorapuheinen Yhdysvaltojen Megan Rapinoe. Joukkueen kapteeni ehti kuukauden aikana ruotia presidentti Donald Trumpin sanomisia useaan otteeseen sekä ottaa kantaa naisten pienempiin pelaajapalkkioihin.
Jo keväällä ennen MM-kisoja koko naisten maajoukkue haastoi maan jalkapalloliiton oikeuteen syyttäen liittoa sukupuolisyrjinnästä. Vuonna 2015 maailmanmestarit saivat voitostaan vain kaksi miljoonaa dollaria, vaikka neljännesvälieriin Brasilian miesten ...