Nälkämaan Sampo
Katsottuani Mika Koskisen ohjaaman seurantadokumentin Nälkämaan Sampo jään miettimään mikä tästä elokuvasta tekee niin hätkähdyttävän tuoreen ja katsojalle kiinnostavan.
Talvivaaran tarinassa hahmottuu koko maamme henkinen tila ja tilanne.
Draaman kaari kulkee kansalaisten ja kaivosyhtiön ja sitä suojelevan virkakoneiston välisenä dialogina. Ollaan sillä rajapinnalla, jossa kansalaisten vastarinta, epäluottamus, kiukku ja pettymys tulevat voimallisesti näkyväksi. Tässä myllyssä saavat kyytiä lähetystön edessä tutiseva Tukesin virkamies, mielenosoituksen edessä sanattomaksi hölmistyvä Kimmo Tiilikainen, Aleksander Stubb, Ville Niinistö ja Heidi Hautala. Elokuva kertoo kansalaisista joilta on kadonnut kaikki turha auktoriteettien kunnioitus ja pelko. Tämä yleistyvä ilmiö lieneekin Talvivaaran saldossa se ainoa suurempi positiivinen saldo.
Talvivaaran tarinassa hahmottuu koko maamme henkinen tila ja tilanne. Kaivos on peili Suomeen, jossa virkakoneistot, yhtiövalta ja poliittinen valta muodostavat yhden suuren näkymättömän jättiläisen, jonka edessä sekä lakien että kansalaisten on taivuttava.
Nälkämaan Sampo on rohkea elokuva. Dokumentaristin valitsema positio kansalaisten ja koneiston rajapinnan seuraamisena on toimiva ratkaisu ja elokuvaan syntyy jännite, joka pitää otteessaan. Mutta dokkari on myös elokuvallisesti ansiokas. Elokuvan leikkaus on taitavaa ja huomaamatonta, samoin kuin musiikki ja äänisuunnittelu. Nämä elementit yhdistettynä ohjaajan lakoniseen kertojan ääneen luovat tarinaan oman merkillisen taikansa, joka kuljettaa katsojaa alusta loppuun.
Kolmas Talvivaara-elokuva
Nälkämaan Sampo on kolmas Talvivaaran kaivoshankkeesta tehty elokuva.
Ensimmäisenä ilmestyi kaivoksen duunareiden näkökulmasta tehty dokumentti Talvivaaran miehet, sitten hyvä veli -verkostoista kertova kabinettitrilleri Jättiläinen ja nyt tämä Koskisen seurantadokumentti. Jokainen elokuvista lähestyy tarinaa omasta näkökulmastaan ja rajauksestaan käsin ja omassa rajauksessaan elokuvat ovat kaikki hyviä ja ehdottomasti katsomisen arvoisia.
Nälkämaan Sammon katsottuaan joutuu miettimään suomalaisen totalitarismin luonnetta ja laatua.
Fiktioelokuva Jättiläinen teki suomalaisen elokuvan historiaa nostamalla esille suuren suomalaisen tabun: hyvä veli- verkostot ja rakenteellisen korruption.
Koskisen elokuva tuo dokumentin keinoin näkyväksi sitä, kuinka tämä järjestelmä kansalaisille näyttäytyy. Koskisen edellinen dokkari Punaisen metsän hotelli oli seurantadokumentti suomalaisen metsäyhtiö Stora Enson seikkailuista Kiinassa.
Nälkämaan Sammon katsottuaan joutuu miettimään suomalaisen totalitarismin luonnetta ja laatua. Maatamme ei hallitse yksi puolue kuten Kiinassa – vai hallitseeko?
Mikä on tämä yksi puolue, jonka suulla puhuvat niin ministerit kuin virkamiehet, jonka edessä kansalainen on alamainen jolle puhutaan kuin pikkulapselle? Mikä on tämä Suomi?
Nälkämaan Sampo on niin rohkea elokuva, että on vaikea vielä uskoa, että Yle sen ilman sisällöllistä puuttumista voi esittää. Toivottavasti olen väärässä, mutta varmuuden vuoksi suosittelen jokaista menemään elokuvateattereissa pyörivän directors cut -version nyt kun se on mahdollista.
HANNU HYVÖNEN
