Naton ekspansio, Venäjä ja Suomi

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 15 / 11.4.2008

Venäjän presidentti Vladimir Putin saavutti ainakin osittaisen diplomaattisen voiton, kun Bukarestissa pidetty Naton huippukokous hylkäsi Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin esittämän vaatimuksen tien avaamisesta Georgian ja Ukrainan Nato-jäsenyydelle sitä koskevan jäsenyysohjelman (MAP) avulla.

Nato-jäsenyyden virallisen äänenkannattajan Helsingin Sanomien kolumnisti Olli Kivinen kommentoi päätöstä turhautuneesti ja totesi sen tuottaneen kovan kolauksen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle linjalle. ”Nato ei enää laajene likimainkaan automaattisesti edes niihin halukkaisiin maihin, jotka täyttävät sen kriteerit.” Lohdukseen Kivinen väitti päätöksen osoittaneen, että ”Nato ei ole Yhdysvaltain käsikassara”.

Päätöksen tausta on kuitenkin monimutkaisempi. Erityisesti Saksa, mutta myös Ranska, Italia, Unkari, Benelux-maat ja jopa Britannia ärsyyntyivät siitä, että kaikessa epäonnistunut ”rampa ankka” Bush yritti jo ennen kokouksen alkua provokatorisesti ja sanelemalla jyrätä läpi päätöksen Georgian ja Ukrainan Nato-tien avaamiseksi piittaamatta esimerkiksi Saksan etukäteen ilmoittamasta kielteisestä kannasta ja Venäjän reaktioista.

Saksan ulkoministeri Frank Walter Steinmeier ilmaisi päivää ennen huippukokousta selvästi syyn, miksi Saksa ei ollut valmis kannattamaan Nato-oven avaamista Georgialle ja Ukrainalle. Hän sanoi, että ”seuraten vaikeaa päätöstä tunnustaa Kosovo on selvää, että ulkopolitiikallamme olemme saavuttaneet Venäjän sietokyvyn rajan”. Hän olisi hyvin voinut lisätä Kosovo-päätökseen vielä USA:n ohjuskilpihankkeen, jonka kaikki tietävät suuntautuvan Venäjää vastaan.

Bushin kasvojen pelastamiseksi huippukokous sitten hyväksyi kompromissin todeten ilman aikarajoja, että Georgiasta ja Ukrainasta ”tulee Naton jäseniä”. Näin Nato sitoutui yleisellä tasolla ottamaan nämä maat jäsenikseen. Putin reagoi päätökseen todeten, että ”voimakkaan sotilasliiton ilmaantuminen maamme rajoille nähdään suorana uhkana maani turvallisuudelle”.

Nato-liittolaiset antoivat myös tuen USA:n suunnitelmille rakentaa Puolaan ja Tshekkiin ohjuskilpijärjestelmä, jota Venäjä vastustaa – kuten näiden maiden väestön enemmistökin. Tavatessaan Putinin Sotshissa Bush lepytteli tätä väläyttämällä yhteistyötä maailmanlaajuisen ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamisessa. Bushin vierailun jälkeen ulkoministeri Sergei Lavrov totesi, että Venäjän huoli USA:n suunnittelemista ohjuskilpitukikohdista laantuu vain, jos Venäjän upseereilla on pysyvä pääsy kyseisiin kohteisiin. Kamppailu tässä asiassa siis jatkuu.

Suomessa on huippukokouksen jälkeen käyty kummallista keskustelua Putinin Bukarestissa esittämästä Venäjän kannasta Naton laajentumiseen sen rajoille. Oliko kannassa uutta vai ei ja koskiko se vain entisiä neuvostotasavaltoja vai myös Suomea? Todellisuudessa Venäjän kanta on pysynyt samana, kielteisenä, jo kauan ja se koskee Naton laajentumista Venäjän rajoille myös Suomen suunnalla. Viime vuonna Putin kommentoi nimenomaan Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä toteamalla, että ”sotilaallisen infrastruktuurin lähestyminen Venäjän rajaa Suomen aluetta käyttäen ei edistä maittemme välisten suhteiden ilmapiirin paranemista”.

ERKKI SUSI