TA-ARVIO: Chydeniuksen aarrearkku

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 11 / 20.3.2009

Säveltäjä Kaj Chydenius täyttää 70 vuotta vasta 16. lokakuuta, mutta juhlavuoden vietto alkoi viime viikolla, jolloin julkaistiin muistelmateos monimerkityksisellä nimellä Muistin juuri.

Chydenius viettää juhlavuotta työn merkeissä esiintymällä säestäjänä ja juontajana omissa konserteissaan laajan laulajajoukon kanssa sekä olemalla läsnä muissa konserteissa, jotka sisältävät hänen sävellyksiään.

Lahtelainen Teatteri Vanha Juko tuottaa nimeä Silta kaartui, meri kohahti kantavan laajan konserttisarjan eri puolille Suomea, Lahden lisäksi ainakin Lappeenrantaan, Rovaniemelle, Raaheen ja Jyväskylään

Chydeniuksen tuotantoa kuullaan säveltäjän itse säestäessä ja juontaessa myös Kouvolassa, Kajaanissa, Orimattilassa, Tampereella, Kotkassa, Oulussa ja Nurmijärvellä sekä useissa saleissa Helsingissä. Huipennuksena on KOM-teatterin tuottama juhlavuoden pääkonsertti Finlandia-talossa 15. marraskuuta. Miksi ei 16. lokakuuta, syntymäpäivänä? No kun silloin Chydenius konsertoi WABE-kulttuurikeskuksessa Berliinissä.

Eikä pidä unohtaa äänitejulkaisuja, sekä koosteita jo olemassa olevista levytyksistä että uusia DC-levyjä.

o o o

Mutta nyt siitä kirjasta. Ja ensin poliittisesta puolesta. Valtakunnan päälehdessä ehdittiin jo ihmetellä, miksi Chydenius ei nimeksikään kajoa "taistolaisvyyhteen", vaan hukkaa "mahdollisuuden historialliseen puheenvuoroon".

Olen koettanut jankuttaa, että kaikki arvostus Taisto Sinisalolle, mutta nimitys "taistolaiset" keksittiin Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa, jotta radikaali ja moni-ilmeinen liike olisi voitu helpommin leimata, yksioikoistaa ja eristää. Ja pidemmän päälle siinä onnistuttiinkin.

On totta, että Chydenius ei puhu kirjassaan paljon politiikkaa, mutta silti kirja pursuaa sitä monipuolista kulttuuri-, solidaarisuus-, ystävyys- ja muuta toimintaa ja niitä lahjakkaita ja rohkeita ihmisiä, joiden otsaan lyötiin "taistolaisuuden" leima. Väitän siis, että Chydenius ei vaikene "taistolaisvyyhdestä", vaan käyttää ilmiön merkittävistä piirteistä painavan "historiallisen puheenvuoron".

"Taistolaisvyyhden" sivuuttamista ihmetellyt Veli-Pekka Leppänen sanoi muuten reunakommentissaan erittäin osuvasti: "! kuinka kauan jaksetaan halveerata ja potkia eräitä 70-luvun kulttuuri- ym. taistolaisia, heidän koko elämäänsä ja nykyisiäkin töitään. Heitä etenkin, jotka eivät ole hattu kourassa pyydelleet armoa ja unohdusta! Mihin asti näitä polvistumattomia jahdataan?"

Sanoo Chydenius jotain ihan paljaasta politiikastakin. Esimerkiksi täynnä itseään olleesta Wolf Biermannista ja tämän vastaisen julkilausuman allekirjoittamisesta samalla todeten, että "ei tietenkään olisi pitänyt allekirjoittaa". Ja on kirjassa oma lyhyt lukunsakin politiikasta ja radikaalivasemmisto kulttuuriliikkeestä, pääosin lämmin ja katumaton, mutta virheitäkin myöntävä. Ja sen luvun viimeisenä lauseena: "En ole eronnut SKP:stä."

o o o

Sitten siihen, miksi nimitän Chydeniuksen muistelmia "aarrearkuksi".

Lapsuuden ja varhaisnuoruuden kuvauksen jälkeen kirjoittaja hylkää tiukan kronologisuuden. Melko laaja osa teoksesta kertoo tekijän kulttuurimatkoista moniin maihin ja matkoilla luoduista ystävyyssuhteista.

Chydenius käyttää lukemattomista ihmisistä – niin suomalaisista kuin ulkomaalaisistakin – epiteettiä "ystäväni". Enkä yhtään ihmettele, niin moni pitää häntäkin ystävänään.

Aivan mahtava on luku Minun runoilijani Siinä kerrotaan, miten kosketus sekä tunnettuihin ammattirunoilijoihin että isoon määrään harrastelijarunoilijoita syntyi ja miten runot muuttuivat lauluiksi. Luvussa on suuri määrä katkelmia noista sävelletyistä runoista, jotkin myös Chydeniuksen taitavasti suomeksi kääntämiä. Kuinka monta lahjakasta pöytälaatikkorunoilijaa säveltäjä onkaan nostanut esiin, kuinka monta lahjakasta laulajaa hän onkaan auttanut kasvamaan hienoiksi ammattilaisiksi.

Näyttämömusiikin teosta on oma lukunsa niin kuin pitääkin. Mutta jos luulee, että Lapualaisooppera on ainoa Chydeniuksen säveltämä ooppera, niin erehtyy. Oopperoita, myös satuoopperoita, on paljon. Tämäkin suurelle yleisölle tuntemattomampi puoli ansaitsee ehdottomasti oman selostuksensa.

Kirjan lopussa on luettelo laulunäytelmistä, oopperoista, satuoopperoista, oratorioista, kantaateista, laulusarjoista, kamarimusiikista sekä musiikista elokuviin ja tv-produktioihin. "Tavallisista" lauluista luetteloa ei ole. Ei kai mahtunut. Niitä on niin valtavan paljon.

ERKKI SUSI

* Arvio kirjasta Kaj Chydenius: Muistin juuri. Otava 2009, 384 sivua.