Tupopöydästä puuttuivat kaikkein tärkeimmät asiat

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin


Tiedonantajan mennessä torstaina puolilta päivin painoon oli
tuporatkaisun syntyminen vielä auki, mutta SKP:n pääsihteeri

Arto Viitaniemi

tiesi silti mitä ratkaisussa ei ainakaan tule
olemaan:



- Siinä ei korjata työ- ja pääomatulojen epäsuhtaa,
kuntien palkkapottia ei lisätä eikä työaikaa radikaalisti
lyhennetä, sillä näitä asioita ei ay-liikkeen huippujohto
ole edes vaatinutkaan. Silti juuri ne olisivat nyt kaikkein tärkeimmät
asiat, mutta ne puuttuivat tupopöydästä kokonaan, Viitaniemi
muistuttaa.






Viitaniemi korostaa, että esimerkiksi SAK:n pyytämät vaatimattomat
yleiskorotukset eivät edes kokonaisuudessaan toteutuessaan riittäisi
mitenkään pienentämään sitä valtavaa epäsuhtaa,
joka viimeisten noin kymmenen vuoden aikana on syntynyt työ- ja pääomatulojen
keskinäisissä kansantulo-osuuksissa.



- Nyt korkeintaan vakautetaan tätä kehitystä, pahimmassa
tapauksessa epäsuhta voi jopa entisestäänkin kasvaa, Viitaniemi
huomauttaa.



Hän ihmettelee, kun jopa suuren teollisuusammattiliiton tutkija
menee julkisuuteen sanomaan, että "tässä on nyt kyse
työnantajien toimintaedellytysten turvaamisesta".



- Eivät siinä tilanteessa työntekijöiden palkankorotukset
voi olla kovin korkealla sijalla, Viitaniemi toteaa.






Kuntasektorinkaan palveluja ja palkkausta ei tupopöydässä
turvata, koska valtio ei anna kunnille lisää rahaa.



- Pääministeri Lipponen lupaa kyllä joitakin palkkaverohelpotuksia
valtion puolesta jos tupo syntyy, mutta hän ei lupaa kunnille lisää
valtionosuuksia, jotta kuntien työntekijöille voitaisiin maksaa
parempaa palkkaa ja palkata lisää työntekijöitä.
Päin vastoin verohelpotukset juuri heikentävät kuntien palkanmaksu-
ja työllistämiskykyä, Viitaniemi muistuttaa.



Hän viittaa OECD:n tutkijan viime kesäiseen lausuntoon: "Voitte
ehkä huijata itseänne työttömyystilastoinenne jotka
näyttävät alle 10 prosentin työttömyyttä,
mutta meitä te ette huijaa; teillä on noin 18 prosentin todellinen
työttömyys".






Ehkä suurin puute käydyissä tuponeuvotteluissa on Viitaniemen
mielestä se, ettei työajan radikaaliin lyhentämiseen ole
paneuduttu juuri ollenkaan.



- Vuosikaudet on kyllä kiistelty siitä, mitä tarkoittaa
työajan lyhentäminen "eurooppalaisen kehityksen mukaisesti",
mutta juuri sen varjolla mitään konkreettista ei ole tehty, Viitaniemi
huomauttaa.



Silti juuri työajan lyhentäminen ratkaisisi monta ongelmaa:
työllisyys paranisi, tulonjako tasoittuisi ja työuupumus vähenisi.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!