Elvytyksen nimissä tehtiin tulonsiirto pääomalle

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 5 / 6.2.2009

Matti Vanhasen porvarihallitus suunnittelee mahtavia pääomamarkkinoille suunnattuja tukitoimia, joiden kokonaissumma lähentelee 50 miljardia euroa. Se sisältää vakuuksia ja lainoja pankeille, jotta ne voisivat puolestaan antaa lainoja yrityksille. Tätä kutsutaan elvytykseksi. Tässä yhteydessä on esitetty sen olevan perinteistä Keynesiläistä elvytyspolitiikkaa, jolla vahvistetaan valtion roolia taloudessa.

Hallituksen politiikka on yhtä vähän elvytystä ja valtion roolin vahvistamista kuin keynesiläisyyttäkään Se on ultrauusliberalismia paljaimmillaan. Sen tarkoituksena on pönkittää suuryrityksiä, pelastaa romahtaneen kasinotalouden rippeitä ja tukea pääoman omistajia. Keynesiläisyyden perusidea on aivan päinvastainen. Se lähtee siitä, että valtio käyttää taloustaantuman aikana rahaa kansalaisten kulutuskysynnän lisäämiseen ja työpaikkojen luomiseen esimerkiksi julkiselle sektorille.

Poiketen monien muiden maiden linjasta Vanhasen hallitus ei esitä mittavalle tuelle mitään ehtoja. Pankeilta ei oteta osakkeita pantiksi kuten eräissä maissa, johtajien ei edellytetä pidättäytyvän optioista ja ylisuurista palkoista eikä lainoja saavia yhtiöitä vaadita luopumaan osinkojen jaosta.

Kaikkein oleellisinta tässä avokätisessä rahanjaossa on se, ettei valtion taloudelliselle tuelle aseteta minkäänlaisia työllistämisehtoja. Tuen saajilta ei vaadita edes lomautusten ja irtisanomisten pysäyttämistä Ainoa jonkinlaiseen ehtoon viittaava ilmaus kuultiin, kun valtionvarainministeri Jyrki Katainen esitti toivomuksen, että tuki maksettaisiin joskus takaisin.

Hallituksen elvytystoimet eivät lisää kulutuskysyntää. Se jakaa rahaa enimmäkseen niille tahoille, jotka viimeisten kymmenen vuoden aikana ovat nostaneet todella mittavia pääomatuloja. Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan pelkästään osinkoja maksettiin kymmenvuotiskaudella 1998-2007 yhteensä lähes 117 miljardia euroa. Yksistään vuonna 2007 osakeyhtiöiden omistajat nostivat osinkoina 23 000 miljoonaa euroa. Hallitusta ei näytä vähääkään liikuttavan minne nämä valtavat rahamäärät ovat kadonneet eikä vaadi niiden palauttamista reaalitalouteen.

Köyhiltä tukea suuryrityksille

Toinen merkittävä elvytyksen nimissä tehty tulonsiirto tapahtui niin sanotun sosiaalitupon yhteydessä, jossa työmarkkinajärjestöt sopivat, että työnantajien kansaneläkemaksu poistetaan. Tämä yli miljardin euron helpotus kohdistuu pääosin suuriin pääomavaltaisiin yrityksiin ja se on pois kaikkein pienituloisimpien toimeentulon rahoituksesta. Sata-komitean suurena saavutuksena markkinoidun 685 euron niin sanotun takuueläkkeen toteuttamisen vuonna 2011 on laskettu maksavan noin 400 miljoona euroa, mikä on alle puolet suurtyönantajien kela-maksun poistamisen muodossa saamasta lahjoituksesta. Vielä avoin kysymys on se, ketkä maksavat Kelan rahoitusvajauksen ja takuueläkkeen kustannukset.

Tulopoliittinen eliitti valmistelee myös työehtosopimusneuvottelujen käynnistämistä ennenaikaisesti jo tulevan kevään aikana. tavoitteena tässäkin on talouden elvytyksen ja kulutuskysynnän lisäämistarpeille vastakkainen tulos, eli mahdollisimman matalatasoinen ja pitkäaikainen palkkaratkaisu.

Elvytyspaketti suurelta osin bluffia

Hallitus päätti tammikuun 31. päivänä elvytyspaketista, jonka se sanoo olevan kokonaisvaikutuksiltaan 2 miljardia euroa ja tuovan 25 000 työpaikkaa. Tämä laskelma on kuitenkin suurelta osin bluffia. Siinä oletetaan, että valtion noin 400 miljoona euron panostus tuo 2 miljardia lisää talouteen ja työllisyyteen. Esimerkiksi kunnille osoitetun pienen, muun muassa koulujen remontointiin tarkoitetun määrärahan oletetaan poikivan vähintään toisen mokoman kuntien omaa panostusta näihin hankkeisiin.

Nyt on vain niin, että melkein kaikki kunnat ovat repimässä tämän vuoden budjetit auki ja ryhtymässä karsimaan menoja kovalla kädellä. Oikeasti asia on niin, että kun hallitus ei ole korottanut kuntien valtionosuuksia kuten oikea elvytys edellyttäisi, ovat kunnat ajettu työttömyyden lisääntyessä ahdinkoon ja menojen karsimisen tielle.

Myös asunto-osakeyhtiöille osoitetun 10 prosentin peruskorjausavustuksen osalta voi hyvinkin käydä niin, että se valuu korjausfirmoille hintojen korkeina pitämisen muodossa. Toisaalta tuen saamiselle edellytetyt kriteerit ovat sellaiset, että ellei korjaushanke ole välittömästi toteuttamiskelpoisessa vaiheessa, ei tukea ole käytännössä mahdollista saada. Monet isännöintitoimistot kertovat, että hankesuunnitelmien ja tarjouskilpailutuksen järjestäminen ottaa aikaa puolitoista vuotta, mutta korjaustyöt on aloitettava jo tämän vuoden puolella.

Samanlaista bluffia on hallituksen arvio siitä, että työnantajien kela-maksun poistaminen toisi 10 000 uutta työpaikkaa. Kela-maksujenkaan poistamiselle ei ole kuitenkaan asetettu minkäänlaisia työllistämisehtoja tai edellytetty edes irtisanomisista pidättäytymistä. Monet tutkijat epäilevät perustellusti niiden ohjautumista omistajille jaettaviin osinkoihin.

Ostovoimaa lisää, pankit valtiolle

Syvenevä lama edellyttää aivan toisenlaisia toimia ja toisenlaista elvytystä. Välittämänä toimen tulisi korottaa tuntuvasti kuntien valtionosuuksia sekä parantaa työttömyysturvan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tasoa. Nyt ei ole mitään järkevää syytä pitää kiinni ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan rautahäkistä, joka estää alimpien päivärahojen korottamisen. Hallituksen takuueläkeratkaisu osoittaa, että keinoja tällaisten byrokraattisten ja vääristävien sidosten ohittamiseen on olemassa, jos vain on tahtoa.

Ay-liikkeen on oikaistava ryhtinsä, luovuttava mädästä konsensuspolitiikasta ja käytävä kampailuun reilujen palkankorotus puolesta. Viime vuosina jaetut jättiosingot kertovat tulonjaon muuttamisen tarpeesta työntekijöille edullisemmaksi. On päivän selvää, että tämä ei toteudu uusliberalistisen konsensuksen keinoin, jota sosiaalitupo edustaa ja joka on suoranainen rikos edellisten sukupolvien taistelun tuloksia kohtaan.

On vihdoin ja viimein otettava keskustelun piirin todellinen valtion roolin vahvistaminen. Se edellyttää pääoman vallan rajoittamista. On syytä käynnistää keskustelu pankkien ja muiden finanssilaitosten yhteiskunnallistamisesta. Myös eräät suuryhtiöt ovat tämän keskustelun asialistalle kypsiä tapauksia.

ARTO VIITANIEMI