Pidetään Calmac julkisena
Pohjoisessa Skotlannissa on joukko pieniä saaria, joiden asukkaat ovat käytännössä täysin riippuvaisia toimivasta lauttaliikenteestä. Lautat kuljettavat Skotlannista 22 saarelle paitsi ihmisiä, myös postia, ruokaa, erilaisia tarvikkeita ja lääkkeitä.
Tähän asti lauttaliikennettä on operoinut Caledonian MacBrayne –niminen yhtiö, lyhennettynä Calmac. Yhtiö on Skotlannin hallituksen omistama.
"Calmac on toiminut julkisessa omistuksessa hyvin."
Tilanne voi kuitenkin muuttua huonompaan. Tanskassa Punavihreän allianssin kongressissa vieraana toukokuussa ollut brittiläisen kuljetusalan liiton (RMT) Karlson Lingwood kertoo, että Iso-Britannian johtava yksityinen kuljetuspalvelufirma Serco havittelee nyt Calmacia itselleen. Usealla eri mantereella operoiva Serco on pörssifirma, joka on saanut kyseenalaista mainetta muun muassa ylihinnoittelemalla palvelujaan. Esimerkiksi parisen vuotta sitten Serco joutui maksamaan brittihallitukselle takaisin liki 69 miljoonaa puntaa, koska oli kiskonut palveluistaan liikaa maksuja.
– Skotlannin pienet saaret ovat täysin riippuvaisia lauttaliikenteestä. Calmac on toiminut julkisessa omistuksessa hyvin. Viimeisten kyselyjen mukaan kaksi kolmesta skotista haluaa, että Calmac myös pysyy julkisena, kertoo Lingwood.
Hänen mukaansa kuljetusalan liitto on käynnistänyt kampanjan Keep Calmac Public (Pidetään Calmac julkisena). Liitto järjestää tempauksia ja tiedotustilaisuuksia Calmacin puolesta. Britanniassa on pitkältä ajalta huonoja kokemuksia muun muassa rautatieliikenteen yksityistämisestä.
Kun Lingwood kuulee SSS-hallituksen aikeista yksityistää Suomen tieverkkoa ja kilpailuttaa raideliikennettä, hän tuhahtaa:
– Naurettavaa! Älkää tehkö samoja virheitä kuin Iso-Britanniassa. Yksityistämisten estämiseen tarvitaan ay-liikkeen radikaalia joukkovoimaa, toteaa Lingwood, joka itse on tehnyt töitä merillä.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Post-punk-yhtye Dragsvikin esikoislevy julkaistiin elokuussa. Kappaleissa korostuu kapitalismin ja fasismin vastainen sanoma. Tiedonantajan haastattelussa yhtye kehottaa lopettamaan miljonäärien perseennuolemisen.
- 1 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Venezuela valmistautuu kunnallisvaaleihin 27.7. Nämä ovat jo kolmannen vaalit vuoden sisällä. Petaren kaupunginosa, miljoonien työväenluokan asuinpaikka, elää vaalien arkea konkreettisesti: vesikatkot, julkisen liikenteen haasteet ja paikallinen stigma eivät ole vain infrastruktuurikysymyksiä, vaan kertovat siitä, miten ihmiset kokevat oman arkensa ja tarpeen muutokselle. Haastattelen kolmea nuorta naista. He puhuvat rauhallisesti elämästään ja tulevasta äänioikeudestaan — ei vastakkainasettelun vaan arkisen osallistumisen kautta. Tämä on juttu siitä, kuinka politiikka syntyy, vaikka puistoissa viisaiden nuorten naisten keskustelussa - ei pelkästään vaalihuoneistoissa — ja kuinka optimismi asuu nuoruudessa, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden omana tilanaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.