Kreikan Syrizan talouspoliittinen asiantuntija Tiedonantaja-festivaalin vieraaksi
Euroopan talouskriisissä vastakkain eivät ole kansat tai maat. Kyseessä on hyvin väkivaltainen luokkataistelu porvariston ja työtätekevien luokkien välillä. Kamppailua käydään kansallisen tason lisäksi koko Euroopassa, toteaa Kreikan vasemmistopuolueen Syrizan talousasiantuntija Stefania Georgakakou-Koutsonikou.
Lauantaina 21.9. Turussa järjestettävän Tiedonantaja-festivaalin vieraaksi saapuva Stefania Georgakakou-Koutsonikou korostaa, että eurooppalaisen vasemmiston on yhteistyössä torjuttava valtavirran uusliberalistisen talouspropagandan luoma vastakkainasettelu pohjoisen ja etelän välillä.
– Kreikkalaiset eivät ole laiskoja, eikä valtaosa Saksan ja pohjoismaiden työtätekevistä tue Angela Merkelin johtamaa eurokuripolitiikkaa. Päinvastoin, työläisiä yhdistää pääomavallan vastustaminen – niin jokaisessa yksittäisessä maassa kuin Euroopassa yleensä.
Kreikan vasemmistokoalitio Syriza (Radikaalin vasemmiston liitto) järjestäytyi heinäkuussa puolueeksi. Vuoden 2012 parlamenttivaaleissa euro- ja talouskurikriittinen Syriza sai toiseksi eniten ääniä. Aleksis Tsiprasin johtama puolue kokoaa sosialidemokraattisen PASOKin vasemmalla puolella olevia voimia ja on Kreikan suurin oppositiopuolue.
Syriza on Euroopan vasemmiston jäsenpuolue. Stefania Georgakakou-Koutsonikou toteaa, että europarlamenttivaalien lähestyessä Euroopan vasemmiston kannatus on kasvussa monessa maassa – Kreikan lisäksi muun muassa Espanjassa, Ranskassa ja Tanskassa.
– Eurooppa tarvitsee vaihtoehtoista, demokraattista ja kansainvälistä liikettä. Euroopan vasemmisto tarjoaa radikaalia ja edistyksellistä politiikkaa, missä kriisille tarjotaan ratkaisuksi solidaarisuutta, julkisen sektorin panostusta, työllisyyden parantamista – lyhyesti sanottuna toisenlaista kasvun ja kehityksen suuntaa kuin nykyinen finanssivetoinen malli.
Stefania Georgakakou-Koutsonikou keskustelee Tiedonantaja-festivaalilla Turun Kårenilla (Hämeenkatu 22) lauantaina 21.9. klo 15-16.15 vasemmiston haasteista yhdessä Vasenryhmän kansanedustajan Jyrki Yrttiahon ja Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtajan JP Väisäsen kanssa.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Venezuela valmistautuu kunnallisvaaleihin 27.7. Nämä ovat jo kolmannen vaalit vuoden sisällä. Petaren kaupunginosa, miljoonien työväenluokan asuinpaikka, elää vaalien arkea konkreettisesti: vesikatkot, julkisen liikenteen haasteet ja paikallinen stigma eivät ole vain infrastruktuurikysymyksiä, vaan kertovat siitä, miten ihmiset kokevat oman arkensa ja tarpeen muutokselle. Haastattelen kolmea nuorta naista. He puhuvat rauhallisesti elämästään ja tulevasta äänioikeudestaan — ei vastakkainasettelun vaan arkisen osallistumisen kautta. Tämä on juttu siitä, kuinka politiikka syntyy, vaikka puistoissa viisaiden nuorten naisten keskustelussa - ei pelkästään vaalihuoneistoissa — ja kuinka optimismi asuu nuoruudessa, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden omana tilanaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.