Guggenheim-hanke kaatui
Helsingin kaupunginhallitus hylkäsi keskiviikkona äänin 8 – 7 kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) esityksen Guggenheim-museon perustamisen valmisteluista. Helsingin Guggenheim-museon puolesta äänestivät kokoomuksen, RKP:n ja yksi vihreiden edustaja.
Keskeisenä syynä vasemmiston, perussuomalaisten ja vihreiden enemmistön asettumiselle hanketta vastaan oli se, että museon rakentamisen ja toiminnan laskut ja riskit olisivat tulleet kokonaan kaupungin ja veronmaksajien vastuulle. Guggenheim-säätiö ei olisi laittanut hankkeeseen yhtään rahaa, mutta olisi rahastanut kolmatta kymmentä miljoonaa.
Vastustusta herätti myös se, että kaupunki olisi sitonut museon rakentamiseen ja sen toiminnan tukemiseen 20 vuoden aikana yhteensä yli 400 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kaupungin oman Taidemuseon toimintaa olisi ajettu alas ja muita peruspalveluja leikataan.
Kulttuuri on perusoikeus
SKP:n pääsihteeri ja käsitetaiteilija JP Väisänen on tyytyväinen siitä, että museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén ja kaupunginjohtaja Pajunen eivät onnistuneet lopettamaan kaupungin taidemuseota ja maksattamaan yksityistä kulttuuribisnestä kuntalaisilla. Asioihin voi siis vaikuttaa.
– Pidetään esillä vaatimus paikallisen kulttuurin vahvistamisesta ja taiteilijoiden toimeentulon parantamisesta. Eikä unohdeta, että G-taistelussa nousi esille tahto tuplata kuvataiteen määrärahat.
– Kaupunkilainen voi kuluttajan roolin sijasta olla kulttuurinen subjekti, osallistuja ja vaikuttaja. Kulttuuri on perusoikeus ja kaupungilla on paljon vastattavaa kulttuurin saavutettavuuden parantamisessa ja kulttuurin käsitteen uudelleenmäärittelyssä, JP Väisänen toteaa ja viittaa muun muassa lähiöiden kulttuuritalojen, lähikoulujen ja kirjastojen merkitykseen.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Lauri Ylönen tuo uuden äänen Bad Wolvesin raskaaseen soundiin. Uusi versio kappaleesta Say It Again on enemmän kuin musiikkia – se on kohtaaminen. Kulttuuriteollisuus on paketoinut tunteet, Ylösen ääni toimii ja hengittää. Tässä raidassa kuuluu yhteistyön voima.
Brasilian rauhanliikkeen ikoni Socorro Gomes esitti polttavan marxilaisen puheenvuoron Caracasin kansainvälisessä rauhanseminaarissa Venezuelassa (25.7.). Puheessaan rauhanveteraani piirtää maailmankuvan imperialismin väkivallasta, hegemonian murentumisesta ja kansainvälisen solidaarisuuden välttämättömyydestä.
Voiko taide olla vapauttavaa, jos sen rahoitus perustuu sortoon? Elokuvien jakeluyhtiö Mubi on joutunut kansainvälisen taiteilijayhteisön hampaisiin saatuaan 100 miljoonan dollarin sijoituksen Sequoia Capitalilta — pääomasijoittajalta, joka rahoittaa Israelin sotateknologiaa ja hyötyy Gazan kansanmurhasta. Taiteen kentällä käydään nyt luokkataistelua: voiko kulttuuri todella palvella työväenluokkaa ja sorrettuja, jos sen taustalla vaikuttavat globaalin pääoman intressit? Mubin tapaus paljastaa, kuinka kulttuurituotanto kytkeytyy yhä tiukemmin kansainväliseen rahoituslogiikkaan, jossa taide uhkaa muuttua pelkäksi pääoman kulissiksi. Kysymys kuuluu: kenen ääni saa kuulua, ja kenen kustannuksella?