Vapputervehdysten keruu on alkanut!
Vappu tulee joka vuosi tasaisin väliajoin samaan aikaan, 1. toukokuuta. Tänä vuonna työväen vuotuisena juhlapäivänä on aika yllättää porvarit toden teolla! Eräs tapa tähän on kerätä Vappu-Tiedonantajaan entistä näyttävämpi lista tervehdyksiä.
Kevään 24-sivuinen Vappu-Tiedonantaja ilmestyy sopivasti vapun aattona 30. huhtikuuta.
Tuttuun tapaan vapputervehdyksen voi jättää oheisella listalla tai netissä osoitteessa www.tiedonantaja.fi/tilaukset#tervehdykset. Nettisivuilla tervehdyksen voi maksaa verkkopankissa.
Tiedonantajan tervehdysten kerääminen on puoluetyötä parhaimmillaan. Keruun voi ottaa osaksi eduskuntavaalityötä ja pitää listoja mukana vaalitilaisuuksissa ja teltoilla.
Kannattaa huomioida, että vapputervehdysten kerääjä saa palkkioksi 10 prosenttia keräämästään rahasummasta.
Lataa vapputervehdysten keräyslista tästä (PDF)
Paperilla kerätyt tervehdykset voi lähettää toimitukseen viimeistään perjantaina 17. huhtikuuta.
Tervehdyksiä keräämällä tuet Tiedonantajaa
Kun valtio ja mainostajat eivät suosi, on lukijoiden tuki Tiedonantajalle ratkaisevaa. Syrjinnälle voi esittää vastalauseensa keräämällä tervehdyksiä ja sen lisäksi osallistumalla Tiedonantajan tukikeräykseen.
Yleisradio ja valtalehdet puhuvat suuren rahan äänellä ja vaikenevat vaihtoehdoista. Tiedonantajalla on siksi kokoaan isompi merkitys vastarinnan äänenä. Lehti tarvitsee taloudellista tukea, jota se ei saa eduskuntapuolueiden vain omille lehdilleen jakamista tukimiljoonista.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.