Nostalgia jyrää festivaaleilla
Kesän 2015 musiikkifestivaaleja luonnehti nostalgia. Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty We Love 90’s –tapahtuma toi lavalle häpeilemättömästi vain erilaisia tanssimusiikkiakteja parinkymmenen vuoden takaa. Myös muilla festivaaleilla nähtiin pääesiintyjinä vuosien ja vuosikymmenten takaisia nimiä, joista osa on vielä iskussa, osa ei niinkään.
Syykin tähän on selvä. Toisaalta musiikkibisneksen murros on pakottanut monia konkariartisteja kiertueille levymyynnin ja muun toimeentulon tyrehdyttyä. Monille takavuosien nimille myös maksetaan hyvää palkkiota siitä, että he jaksavat nousta vielä kerran lavalle.
Toisaalta ostovoimaisinta yleisöä ovat 30-50-vuotiaat, taloutensa vakiinnuttaneet ja nuorena festariympyröihin tottuneet, jotka haluavat vuosien jälkeen nähdä nuoruuden lempiartistit livenä – ja elää ehkä uudelleen ikimuistoisia festivaalikokemuksia.
Nazareth @ Kivenlahti Rock
Kesäkuun alussa juhlittu Espoon Kivenlahti Rock oli buukannut raskaampaa rockia soittavan Nazarethin, joka perustettiin Skotlannissa jo vuonna 1968. Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen on basisti Pete Agnew.
1970-luvulla muutaman hittilevyn tehtaillut vähäeleinen yhtye teki viime vuonna uuden levyn ja oli Espoossakin kohtalaisessa iskussa. Encorena kuultiin yhtyeen tunnetuin hitti, slovari Love Hurts – joka tosin ei ole yhtyeen itsensä tekemä.
Jesus And Mary Chain @ Sideways
Helsingin festivaalikentän uusi tulokas Sideways järjestettiin kesäkuussa yhä muodikkaammaksi kehittyvällä Teurastamon alueella lähellä Kalasataman metroasemaa. Etupäässä nuorekkaalle hipsterikansalle oli tarjolla tuoreita nimiä, mutta myös annos kasarinostalgiaa.
Brittiläinen Jesus And Mary Chain tuli 1980-luvulla tunnetuksi vaihtoehtoisen rockin vaikuttajana, jonka jälki näkyi muun muassa 1990-luvun brittipopissa. Nyt JAMC esitti kokonaisuudessaan parhaana pidetyn Psychocandy-levynsä.
Alice Cooper @ Tuska
Pohjoismaiden suurimman metallifestivaalin päätöspäivän kruunasi teatraalisen kauhurockin kummisetä Alice Cooper. Jo 1964 uransa aloittanut, liki seitsenkymppinen Vincent Damon Furnier oli hyvässä vedossa, ja hitit seurasivat Helsingin Suvilahdessa toisiaan.
Vielä paremmassa vedossa oli taustayhtye, joka kolmen kitaristin voimalla tarjosi viihdyttävää amerikkalaista rockia teatterishow’n kera. Mukana olivat niin Frankensteinin hirviö, mielipuoli hoitaja kuin itse Alicen teloitus giljotiinilla. Esityksessä käytetty boakäärme oli kuulemma lainattu Rovaniemen omalta Mr. Lordilta.
Kylie Minogue @ Pori Jazz
Kukapa olisi 1980-luvulla arvannut, että siirappista purkkapoppia rallatteleva Kylie Minogue nousisi jonain päivänä jazzfestivaalin päälavalle – ja vielä varteenotettavana artistina.
Alun perin australialaisesta nuorten televisiosarjasta Stock-Aitken-Waterman -hittitehtaan laulajaksi napatulle Minoguelle ei kukaan uskaltanut ennustaa pitkää saati uskottavaa uraa. Niin vain tuo piskuinen, vain 152 cm pitkä laulajatar on raivannut tiensä läpi vaikeiden aikojen, päihittänyt rintasyövän ja uransa alamäet. Heinäkuussa Pori Jazzissa nähtiin lavalla kunnianhimoinen ja viihdyttävä show.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Lauri Ylönen tuo uuden äänen Bad Wolvesin raskaaseen soundiin. Uusi versio kappaleesta Say It Again on enemmän kuin musiikkia – se on kohtaaminen. Kulttuuriteollisuus on paketoinut tunteet, Ylösen ääni toimii ja hengittää. Tässä raidassa kuuluu yhteistyön voima.
Brasilian rauhanliikkeen ikoni Socorro Gomes esitti polttavan marxilaisen puheenvuoron Caracasin kansainvälisessä rauhanseminaarissa Venezuelassa (25.7.). Puheessaan rauhanveteraani piirtää maailmankuvan imperialismin väkivallasta, hegemonian murentumisesta ja kansainvälisen solidaarisuuden välttämättömyydestä.
Voiko taide olla vapauttavaa, jos sen rahoitus perustuu sortoon? Elokuvien jakeluyhtiö Mubi on joutunut kansainvälisen taiteilijayhteisön hampaisiin saatuaan 100 miljoonan dollarin sijoituksen Sequoia Capitalilta — pääomasijoittajalta, joka rahoittaa Israelin sotateknologiaa ja hyötyy Gazan kansanmurhasta. Taiteen kentällä käydään nyt luokkataistelua: voiko kulttuuri todella palvella työväenluokkaa ja sorrettuja, jos sen taustalla vaikuttavat globaalin pääoman intressit? Mubin tapaus paljastaa, kuinka kulttuurituotanto kytkeytyy yhä tiukemmin kansainväliseen rahoituslogiikkaan, jossa taide uhkaa muuttua pelkäksi pääoman kulissiksi. Kysymys kuuluu: kenen ääni saa kuulua, ja kenen kustannuksella?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.