Päätä ja häntää
Suomen kieli muuttuu, ja me sen mukana.
Siitähän on jo aikaa, kun
kontti
muuttui tuohisesta
selkärepusta rahtilaivojen kappaletavarain kuljetussäiliöksi.
Nitrosta
kun puhutaan, on syytä tietää, onko kyse
räjähdysaineesta eli nitroglyseriinistä tai saman nimisestä
sydänlääkkeestä.
Sydänlääke on myös
digitalis
, joskin digillä
nykyään tarkoitetaan lähinnä tulossa olevaa uusinta
televisiolähetysten toimintateknologiaa -- tai jotakin sen tapaista.
Anginan
kohdalla on syytä tehdä ero tutun kurkkutaudin
ja yleisen sydänvaivan,
angina pectoriksen
välillä.
On myös tuo
mikro
, jolla aluksi tarkoitettiin mikroaaltouunia.
Sittemmin mikro on alkanut tarkoittaa myös henkilökohtaista tietokonetta
eli PC:tä. Kun jo on olemassa semmoinenkin kummajainen kuin "mikrotukihenkilö",
on siis tiedettävä, tarkoitetaanko uusavuttomia mikroaaltouuninpyörittäjiä
pitsanlämmittämisessä tukevia konsultteja, vai todellakin
mikrotietokoneen käyttöympäristön opastajia.
Varmin keino tajuta, että on vanhenemistaan auttamattomasti pudonnut
nykykehityksen kelkasta, on huomata, ettei ymmärrä televisio-
tai bussinkylkimainoksista enää edes sitä, mitä tuotetta
tai palvelua ne oikein kauppaavat. Mainos kun koostuu vain jostakin kummallisesta
ulkomaankielisestä nimestä kuten "Elisa Communications",
ja perässä omituinen kirjainyhdistelmä www.jotakin.com.
Nuoremmat -- alle kolmekymppiset -- ovat kuitenkin kertoneet, että
kyse on jostakin "internet"-hommasta, ja kauppatavarana on ties
mitä "logoja" tai "wappeja" tai muita ns. sisältötuotteita
mm. kännyköihin. Kännykkä on sentään tuttu
kapine, koska kaikki -- etenkin nuoret tytöt -- räpeltävät
sitä vekotinta tai jopa puhuvat siihen kimeällä ja laahaavalla
äänellä jo heti aamutuimaan metrojunassa.
Yli nelikymppisen ei myöskään enää kannata ostaa
uutta televisiota, videonauhuria, stereoyhdistelmää tai autoradiota,
koska niiden asennus ja käyttö vaatii vähintään
diplomi-insinöörin koulutuksen. Eikä uudella stereolevysoittimella
voi enää edes soittaa perinteisiä oikeita äänilevyjä,
vaan tarvitaan jotain omituisia pieniä CD-kiekkoja tai vielä pahemmin
"minidiscejä" -- mitä ne sitten lienevätkin. Vanhat
videonauhatkin ovat muuttumassa joiksikin DVD-pampuloiksi.
Ei näistä ihmeellisyyksistä vanha kuttaperkkasukupolvi
enää selvää ota.
Entä miten sitten me, jotka edelleen puhumme "vanhoista markoista"
tarkoittaen ennen vuotta 1963 käytössä olleita nykyiseen
verrattuna kaksi nollaa enemmän sisältäneitä rahoja,
kykenemme ensi vuodenvaihteen jälkeen sopeutumaan uuteen euroon, joka
on kuusi nykymarkkaa -- ja peräti 600 vanhaa markkaa?
Ei sitten millään!
Mitä syödään vuonna 2050 vietettävillä
suomalaisilla perinneruokapäivillä?
-- Mikroaaltouunissa lämmitettyä einesjauhelihapitsaa.