UUSI TERRORISMI

Alkuperäinen kirjoittaja: ERKKI SUSI

Kommentaattorit yrittävät epätoivoisesti saada tolkkua järjettömiltä tuntuviin tapahtumiin Beslanissa. Mutta he yrittävät pakottaa Beslanin verilöylyn poliittisiin kategorioihin, joihin se ei yksinkertaisesti sovi, sanoo brittiläinen tutkiva journalisti Brendan O"Neill.

Jotkut ovat kytkeneet koulukaappauksen laajempaan veriseen selkkaukseen tshetsheeninationalistien ja Venäjän valtion välillä. "Ei voida kiistää suoraa yhteyttä Beslanin murhenäytelmän ja Tshetshenian sodan välillä", kirjoitti entinen Tshetshenian varapääministeri ja Aslan Mashadovin kapinahallituksen puhetorvi Ahmed Zakajev The Guardian -lehdessä 7. syyskuuta. Toiset ovat rientäneet syyttämään Beslanista Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia väittäen, että verilöyly on traaginen takaisku hänen kovan linjan taktiikalleen Tshetsheniassa.

Kuitenkin kokonaisen koulun ottamisessa panttivangiksi sekä opettajien, vanhempien ja lasten saartamisessa maamiinoilla ja voimakkailla räjähteillä ei ole juuri järkeä nationalistisena iskuna sotilaallista aggressoria vastaan tai taktiikkana Venäjän heikentämiseksi Kaukasiassa, O"Neill sanoo.

Sen sijaan koulukaappaus näytti Moskovan vuoden 2002 teatterikaappauksen tavoin enemmän murhaavalta tempulta, al-Qaidan.tyyppiseltä hyökkäykseltä, jonka tarkoitus oli herättää pelkoa ja tyrmistystä pikemminkin kuin toteuttaa mitään havaittavissa olevaa poliittista tarkoitusta. Silmiinpistävästi panttivankien ottajilla ei ollut myöskään mitään pidäkkeitä ihmisuhrien suhteen.

Beslanissa riehuneen väkivallan juuret eivät O"Neillin mukaan olekaan Tshetsheniassa tai missään perinteisessä nationalismissa. Pikemminkin kyse on juurettomasta terrorismista, joka on erkaantunut poliittisista, sotilaallisista tai kansallisista normeista, jolla ei ole selvää motivaatiota ja jolla on vähän tunnonvaivoja siviilien tappamisesta.

Saattaa jäädä epäselväksi, ketkä olivat Beslanin takana. Kukaan ei ole ottanut vastuuta eikä selittänyt, miksi kaappaus tehtiin. Ilmeisistä syistä Venäjä on innokas sijoittamaan Beslanin kansainvälisen "terrorisminvastaisen sodan" yhteyteen sekä muistuttamaan Tshetshenian kapinallisten ja al-Qaidan yhteydestä. Kaappaajien kansallisuudesta on esitetty ristiriitaisia arvioita. Ristiriitaisten lausuntojen mukaan osa kaappaajista oli tshetsheenejä tai kaappaajien joukossa ei ollut yhtään tshetsheeniä. O"Neillin mielestä hyökkääjien henkilöllisyydet eivät ole riittäviä selittämään, miksi hyökkäys oli niin julma.

CIA:n koulutusleirit

O"Neillin mukaan ei ole epäilystäkään, että Tshetshenian separatistinen liike on kansainvälistynyt viime vuosikymmenen aikana, kun mujahideen-taistelijoita ja wahhabiitteja on saapunut Balkanilta, Afganistanista, Jemenistä, Saudi-Arabiasta ja jopa Ranskasta ja Britanniasta. Tämä on "islamilaistanut" tshetsheeniseparatismia.

Mujahideenien ja tshetsheeniseparatistien välillä on selvä yhteys. Epäillään, että tshetshenialaisen separatistiryhmän johtaja Shamil Basajev organisoi tai määräsi Beslanin koulukaappauksen. Basajev kuten monet muutkin Tshetshenian separatistijohtajat sai koulutuksensa mujahideenien koulutusleireillä Afganistanissa ja Pakistanissa.

Leirit pystytettiin alun perin USA:n tuella kouluttamaan afgaaneja, arabeja ja muita taisteluun Afganistanin vasemmistohallitusta ja sittemmin neuvostojoukkoja vastaan. O"Neill jättää mainitsematta, että mujahideenien aseellinen toiminta Afganistanissa alkoi jo ennen neuvostojoukkojen maahan tuloa, ei suinkaan vasta sen jälkeen. Yhdysvaltalaisvirkailijat arvioivat, että pelkästään vuosien 1985–1992 välisenä aikana 12 500 ulkomaalaista sai näillä CIA:n ylläpitämillä leireillä koulutuksen pomminteossa, sabotaasissa, kaupunkisissisodankäynnissä, ihmiskaappauksissa ja salamurhissa.

Tshetsheenikapinallisten ja mujahideenien väliset siteet ulottuvat ensimmäisen Tshetshenian sodan aikaan 1994–1996. Mutta vasta toisen sodan aikana mujahideenien vaikutusvalta Tshetsheniassa alkoi toden teolla voimistua. Vuoteen 1999 mennessä, jolloin Basajev hyökkäsi Venäjän alueelle Dagestanissa ja antoi sysäyksen toiselle sodalle, kävi selväksi, että ääri-islamistit dominoivat Tshetshenian kapinallisryhmiä.

Satojen mujahideenien tulviminen maahan muutti Tshetshenian konfliktin luonnetta. Loretta Napoleoni väittää kirjassaan Modern Juhad: Tracing the Dollars Behind the Terror Networks, että ensimmäistä sotaa seuranneen Tshetshenian valtion luhistumisen luomassa tyhjiössä mujahideeni-sotaherrat ja aseelliset ryhmät kukoistivat muuttaen Tshetshenian maallisen vastarinnan radikaaliksi fundamentalismiksi.

Mutta mujahideenien saapuminen Tshetsheniaan on O"Neillin mukaan oire paljon suuremmasta ongelmasta. Se kertoo laajemmasta globaalisesta epävakaudesta ja valtioiden arvovallan romahtamisesta, mitkä ovat ruokkineet nykypäivän erilaisia terroristiryhmiä Afganistanista Sudaniin ja Kaukasiaan.

"Humanitaariset" interventiot

Kun väitellään terrorismista ja sen muuttumisesta aiemmasta poliittisesti suuntautuneesta väkivallasta tämän päivän silmittömän julmiin hyökkäyksiin, puuttuva yhteys ovat lännen 1990-luvulla suorittamat ulkomaiset interventiot. Niitä tutkimalla voidaan O"Neillin mukaan alkaa saada tolkkua tämän päivän näennäisesti järjettömään terroriin. Sellaiset interventiot erityisesti Balkanilla loivat paljolti edellytykset uusien valtiottomien, vanhantyyppisistä nationalistisista liikkeistä poikkeavien ryhmien nousulle.

Kylmän sodan loppuminen 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa johti läntisten interventioiden uuteen kierrokseen kolmannessa maailmassa – interventioiden, joita oikeutettiin ahdistettujen kansojen puolustamisena julmia diktaattoreita vastaan ja ihmisoikeuksien edistämisenä ympäri maapalloa pikemminkin kuin läntisten eliittien itsekkäiden etujen ajamisena. Vuoden 1993 Restore Hope -operaatiosta Somaliassa pommien pudottamiseen "rauhan" tuomiseksi Balkanille 1990-luvun puolivälissä ja Bill Clintonin ja Tony Blairin vuoden 1999 Kosovon sotaan kylmän sodan kaudelle tyypilliset taistelut maa-alueista ja vaikutusvallasta korvattiin uusilla sodilla, joiden tarkoitukseksi väitettiin ihmisten vapauttaminen tyranniasta.

Julkilausutuista kauniista tarkoitusperistä huolimatta "humanitaarinen" interventio horjutti voimakkaasti maailmanjärjestystä ja heikensi instituutioita, jotka olivat pitäneet koossa kansainvälistä järjestystä sodanjälkeisellä kaudella. Uuden humanitarianismin ytimessä oli selvä vihamielisyys itsenäistä kansallisvaltiota kohtaan, joka oli ollut kansainvälisten asioiden ainesosa lähes 50 vuoden ajan. Clintonin hallinto teki selväksi halveksuntansa vanhaa itsenäisten valtioiden asioihin sekaantumattomuuden ideaa kohtaan.

"Humanitaaristen" interventioiden oppi istutettiin myös YK:hon. Vuonna 1994 YK:n ihmisoikeuksien pääkomissaari julisti, että "YK:n tehtävä puolustaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti ylittää kansalliset rajat". Uudessa maailmanjärjestyksessä alueellinen valtion määräysvalta oli "out" ja globaali interventionismi oli "in".

Bosnia

Valtion määräysvallan heikentämiseksi humanitarianismi raivasi tilaa ei-valtiollisten toimijoiden nousulle ja kannusti niiden liikkumista yli rajojen. Tämä läntisen interventionismin tuplavaikutus saavutti huippunsa Balkanilla.

1990-luvun alusta asti ulkopuolinen väliintulo Balkanilla kansainvälisti paikalliset jännitteet. Saksan suorittama Kroatian ja Slovenian tasavaltojen tunnustaminen 1991, Venäjän tuki serbeille, USA:n suorittama Bosnia-Herzegovinan tasavallan tunnustaminen 1992 ja sen tuki Bosnian muslimiosapuolelle muunsivat Jugoslavian sisäiset poliittiset erot kiivaiksi kansainvälisiksi kysymyksiksi ja pohjustivat tietä pitkään sotaan. Läntinen sekaantuminen rikkoi Jugoslavian sisäiset rakenteet samalla kun se varmisti, että ulkoisia paineita koko ajan lisättiin alueella. Osana tätä horjutusprosessia USA salli mujahideen-joukkojen tulon Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta taistelemaan Bosnian muslimien rinnalla serbejä vastaan.

Vuonna 1993 Clinton näytti vihreää valoa Bosnian muslimien aseistamiselle Iranin ja Saudi-Arabian toimesta, vaikka tämä rikkoi YK:n asevientikieltoa. Vuodesta 1993 vuoteen 1996 Bosniaan tulvi aseita ja sotilaallisia neuvonantajia paljolti Iranin ja Saudi-Arabian viranomaisten organisoimina. Tämä avasi padot mujahideen-taistelijoiden saapumiselle Afganistanista, Saudi-Arabiasta, Jemenistä, Algeriasta ja muualta. Käytännössä kyse oli samoista terroristiryhmistä, joita sittemmin alettiin kutsua al-Qaidaksi.

Ei ole varmaa tietoa, kuinka paljon mujahideenejä oli Bosniassa. Arviot vaihtelevat 600:sta 4 000:een. USA:n senaatin republikaanien Clintonin hallintoa arvostelevan lausunnon mukaan (26.4.1996) kahdeksan lentoa joka kuukausi saapui Zagrebiin lastattuna tuhansilla tonneilla aseita ja ammuksia, jotka olivat alkuperältään iranilaisia tai ostettu ja lastattu iranilaisten tuella. Aseet ja ammukset päätyivät Bosnian muslimeille ja myös kroaateille. Iranilla oli lausunnon mukaan myös rooli 3 000– 4 000 mujahideenin sijoittamisessa Bosniaan.

Kosovo ja Tshetshenia

Jugoslavian avaaminen mujahideeneille viitoitti tien heidän tulevalle liikkumiselleen Tshetsheniaan. Eurooppalaiset tiedusteluviranomaiset väittävät, että Bosniasta, minne jotkin mujahideen-joukot pystyttivät harjoitusleirejä vihollisuuksien loppumisen jälkeen 1996, on tullut etappipaikka Tshetsheniaan tai sieltä pois matkaaville islamistimilitanteille.

Kuten Loretta Napoleoni osoittaa mainitussa kirjassaan Modern Jihad, 1990-luvun alkupuolella Tshetshenian islamilainen kapinaliike oli nojannut pääasiassa ulkomaisiin rahoittajiin ja kotimaiseen salakuljetukseen, mutta vuodesta 1995 lähtien, Bosnian kokemuksen jälkeen tshetsheeni joukkoja alkoi avustaa ja aseistaa "Kansainvälinen islamilainen avustusjärjestö" (International Islamic Relief Organisation), moskeijoiden, Persianlahden rikkaiden lahjoittajien ja Pakistanin rahoittama saudiarabialainen hyväntekeväisyysjärjestö. Sama järjestö rahoittaa tunnetusti al-Qaidaa.

Tällä kaudella myös Saudi-Arabia, Libanon ja Iran rahoittivat islamististen aseellisten ryhmien leviämistä alueella. Iranin ja Saudi-Arabian viranomaiset näyttävät tulkinneen USA:n "vihreän valon" merkitsevän sitä, että mujahideen-joukkojen rahoittaminen ja auttaminen yli valtiorajojen oli yhtä oikeutettua Tshetsheniassa kuin Balkanillakin.

Länsi jatkoi mujahideen-joukkojen kasvun ja liikkumisen sallimista 1990-luvun loppuun asti. 1990-luvun loppupuolella valmistauduttaessa Kosovon sotaan USA tuki "Kosovon vapautusarmeijaa" KLA:ta Serbiaa vastaan. Jerusalem Postissa 1998 julkaistun raportin mukaan KLA oli saanut rahallista ja sotilaallista apua islamilaisilta mailta ja sitä olivat tukeneet sadat mujahideenit, joista osa oli koulutettu Osama bin Ladenin terroristileireillä Afganistanissa. Myös lännen tukeman KLA:n ja tshetsheeniseparatistien välillä oli yhteyksiä.

Yhteenvetoa

Oikeisto, Ronald Reaganin hallinto ja Margaret Thatcherin hallitus loivat ja rahoittivat mujahideenit 1980-luvulla halutessaan Neuvostoliiton juuttuvan sotaan Afganistanissa. Jo sitä ennen, 1970-luvun lopulla Jimmy Carterin hallinto yhdessä Pakistanin kanssa oli kuitenkin aloittanut mujahideenien kouluttamisen ja toiminnan Afganistanin vallankumousta vastaan.

1990-luvulla mujahideeneista tuli O"Neillin mukaan läntisen liberaalin mielipiteen aseellinen siipi, Se liikkui yli rajojen käyden sotia, joita poliitikot ja liberaalit kommentaattorit pitivät "hyvinä sotina", Bosniasta Kosovoon ja myös Tshetsheniassa. Juuri paikallisten konfliktien kansainvälistäminen läntisten hallitusten toimesta kannusti mujahideenien kansainvälistymistä ja muunsi erikoisen afganistanilaisperäisen ilmiön tehokkaasti maailmanlaajuiseksi voimaksi.

Yhteenvetona O"Neill toteaa, että kun vanhat kansalliset vapautusliikkeet ja nationalistiset liikkeet heijastivat suvereenin tasavertaisuuden ja valtion määräysvallan periaatteiden ympärille järjestettyä maailmaa, tämän päivän terroristiverkostot ovat seurausta lännen hyökkäyksestä valtion suvereniteettia ja rajojen koskemattomuutta vastaan kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Siinä missä vanha maailmanjärjestys synnytti omien valtioiden luomiseen pyrkiviä liikkeitä, uusi maailmanjärjestys on rohkaissut erilaisten valtiottomien, vailla siteitä mihinkään erityiseen yhteisöön tai poliittisiin päämääriin olevien ryhmien syntymistä.

Tämä näyttäisi jollakin tavoin selittävän sen, miksi tämän päivän terrorismi tuntuu niin paljon pidäkkeettömämmältä ja raaemmalta kuin aikaisempi poliittinen väkivalta. Kun tämän päivän terroristit ovat vapaita vastuusta taustayhteisölle ja kun heillä on vähän siteitä kansalliseen maaperään tai poliittisiin periaatteisiin, heillä on vähemmän pidäkkeitä toiminnassaan.

O"Neill toisin kuin kanadalainen professori Michel Chossudovsky ei lainkaan pohdi sitä, voisivatko USA:n aikoinaan perustamat ja rahoittamat terroristiverkostot edelleen tieten tai tietämättään toimia Washingtonin suurvaltapolitiikan aseina.

Lähteitä: Brendan O"Neill: Beslan: the real international connection, 8.9.04, www.spiked-online.com. Loretta Napoleoni: Modern Jihad: Tracing the Dollars Behind the Terror Networks, Pluto Press, 2003. Michel Chossudovsky: 9/11 and the "War on Terrorism", 8.9.04, www.globalresearch.ca .