Pääkirjoitukset
Presidentti Martti Ahtisaaren ryhtyminen Suomen Nato-jäsenyyden
ajajaksi oli oikeastaan odotettua. Kun kansan valtaenemmistö vastustaa
edelleen vakaasti Nato-jäsenyyttä, jäsenyyden ajajat tarvitsivat
kipeästi isokenkäistä esiinmarssia. Nykyjohdon jäsenet
eivät voi tai halua liputtaa, ainakaan vielä. Toinen emerituspresidentti
Mauno "mitä me siellä tekisimme" Koivisto ei tule kyseeseen.
Jäljelle jäi vankaksi Nato-mieheksi tiedetty Ahtisaari.
Sitä vain Ahtisaaren asialle panneet eivät ehkä tarpeeksi
pohtineet, mikä vaikutus Ahtisaaren esiintulolla on: lisääntyykö
Nato-jäsenyyden kannatus vai väheneekö se entisestään?
Ahtisaaren "arvovalta" kun on monien suomalaisten silmissä
jo aikoja sitten mennyt.
Spekulaation aihe on myös, ketkä ovat Ahtisaaren puheen takana.
Itsehän Ahtisaari ei tietenkään ole puhettaan miettinyt eikä
kirjoittanut, siihen hänellä ei ole kapasiteettia. Onko takana
pääministeri Paavo Lipponen, joka kiirehti ylistämään
Ahtisaaren puhetta "tärkeäksi puheenvuoroksi", Ahtisaaren
puheita ennenkin kirjoittanut Lapin yliopiston professori vai jokin laajempi
konklaavi? Todennäköisesti laajempi. Salaliittoteoriaa olisi ajatella,
että taustalla olisi koko toimiva valtiojohto, joka näin olisi
halunnut antaa tuuppauksen Nato-keskusteluun ja helpottaa tulevia ratkaisujaan.
Uskottavampi on oletus, että Ahtisaarta käytetään myös
niiden ulkopoliittisten johtajien hiostamiseen, jotka eivät ole tarpeeksi
Nato-mielisiä.
Ahtisaaren puheen sisältö kuvastaa hyvin Suomen eliitin Nato-keskustelun
tasoa. Eliitti luo kansalaisille kuvan virtuaalisesta, omien uskomustensa
tai uskottelujensa mukaisesta Natosta ja luottaa siihen, että kansalaiset
eivät seuraa asioita - tai eivät voi seurata, koska valtamedia
ei juuri tosiasioista kerro. Mutta vaikka valtaeliitti ja valtamedia yrittävätkin
pitää kansan säkki päässä, jotain sentään
tiedetään. Ihmiset osaavat tehdä tiettyjä päätelmiä
esimerkiksi siitä, mitä USA:n uusi ulkopolitiikka ja sotauho merkitsevät,
myös Naton kannalta. Ja mihin Naton tuoreet päätökset
sotilaallisesta toiminnasta missä tahansa milloin tahansa merkitsevät.
Suomen eliitin uskottelemaa Natoa ei ole olemassa. Nato ei ole puolustusliitto
eikä rauhanomainen poliittinen turvallisuusjärjestö. Se on
ydinaseisiin nojaava sotilasliitto, entistäkin selvemmin hyökkäyksellinen
liitto sekä USA:n voimapolitiikan ja ylivallan väline, jonka avulla
muu maailma pyritään alistamaan USA:n johdon ja sen liittolaisten
taloudelliseen ja poliittiseen herruuteen.
Naton uusien oppien ja tehtävien perusteleminen terrorisminvastaisella
taistelulla on valheellista. Ja jos perustelu otettaisiinkin todesta, niin
terrorisminvastainen taistelu a´la USA ja Nato vain pahentaa terrorismia,
kun samanaikaisesti terrorismin perimmäisten syiden poistamiseen ei
uhrata ajatustakaan, vaan sen juuria päinvastoin ravitaan.
Liittyminen Natoon sitoisi Suomen tukemaan ydinaseisiin, voimapolitiikkaan
ja vahvemman oikeuteen perustuvaa maailmanjärjestystä. Se merkitsisi
YK:n peruskirjan, rauhanpolitiikan ja ydinaseettomuuden periaatteiden hylkäämistä.
Samalla se tekisi Suomen itärajasta kahden ydinasemahdin välisen
rajan ja lietsoisi väistämättä epäluottamusta suhteissa
Venäjään.
USA:n valmistelema hyökkäys Irakiin osoittaa, miten kuolemanvaaralliselle
tielle Ahtisaari ja muu Nato-mielinen eliitti yrittävät suomalaisia
käännyttää.
On Ahtisaaren puhe yhdessä mielessä myönteinenkin. Ahtisaari
teki selväksi, että eduskuntavaalit ovat Nato-vaalit. SKP:n puheenjohtaja
Yrjö Hakanen toistikin SKP:n jo aiemmin esittämän haasteen
siitä, että muut puolueet ja niiden ehdokkaat sitoutuisivat ennen
vaaleja selvään kantaan Nato-jäsenyyttä vastaan. (ES)
Ulkomaisissa lehdissä kirjoitetaan sellaista mitä Suomessa
ei uskalleta. Myös Naton laajentumisen todellisista syistä ja
seurauksista. Näin tekee muun muassa Britannian Helsinki-ihmisoikeusryhmän
johtokunnan jäsen John Laughland The Guardian lehdessä 22. marraskuuta.
Laughland aloittaa siitä, että Valko-Venäjän presidentiltä
Aljaksander Lukashenkalta evättiin viisumi Prahaan Naton huippukokoukseen,
ja esittää tästä väitteitä, joiden esittäjä
leimattaisiin Suomessa heti.
Laughland toteaa, että lännen kuusi vuotta Lukashenkaa vastaan
käymän propagandakampanjan jälkeen tämä on nyt
eristetty. Eräät amerikkalaispoliitikot ovat alkaneet viitata
Valko-Venäjään osana pahan akselia. Syyksi lännen vihamielisyyteen
tarjotaan sitä, että Lukashenka on autoritaarinen ja "diktaattori".
Sitten Laughland julkeaa väittää, että useimmat Valko-Venäjää
vastaan esitetyt syytökset ovat "absurdeja". On muun muassa
väitetty, että ihmisiä piestään valkovenäjän
kielen puhumisesta, vaikka valkovenäjä on valtion virallinen kieli.
On väitetty, että katolisia ja juutalaisia vainotaan, vaikka katolinen
kirkko on herätetty henkiin Lukashenkan kaudella ja Oxfordissa toimiva
heprean ja juutalaisuuden tutkimusinstituutti on juuri vahvistanut, että
juutalaisyhteisö kukoistaa Valko-Venäjällä. On niinikään
väitetty "ilman todisteita", että Lukashenka on murhauttanut
poliittisia vastustajiaan. Yksi väitetyistä uhreista löytyi
elossa ja hyvissä voimissa Lontoosta.
"Todellisella syyllä, miksi länsi vihaa Lukashenkaa, ei
ole mitään tekemistä demokratiasta ja ihmisoikeuksista huolehtimisen
kanssa", Laughland väittää. Syy on se, että Lukashenka
on suojellut maataan pahimmilta vaurioilta, joita "talousuudistukset"
ovat aiheuttaneet naapurimaissa. Lukashenka ei ole ottanut vastaan määräyksiä.
Siinä suhteessa hän poikkeaa muista entisistä kommunistivirkailijoista,
jotka olivat koolla Prahassa.
Länsi suosii tällaisia "lännen ystäviä",
koska sen itäisen Euroopan maille esittämät vaatimukset ovat
niin epäsuosittuja. Kaikkia itäisen Euroopan maita vaaditaan myymään
kansallisvarallisuutensa ulkomaalaisille ja ajamaan alas maataloutensa sallimalla
EU:n hintatuettujen elintarvikkeiden polkumyynti. Tämä synnyttää
massiivista sosiaalista hajaannusta ja työttömyyttä. Kaiken
lisäksi näiden maiden täytyy käyttää vähintään
kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen, ennen kaikkea USA:ssa
tehtyihin aseisiin.
Laughland ottaa esimerkiksi Liettuan, jonka pääkaupungissa
äsken hurrattiin George W. Bushille ja jonka talous on "romahtanut
katastrofaalisesti". Liettua on juuri ilmoittanut hankkivansa 34 miljoonan
dollarin arvosta Stinger-ohjuksia, joita valmistaa amerikkalainen asejätti
Raytheon Corporation - sama firma muuten, jonka osakkeita meidän Kimmo
Sasimmekin omistaa. Liettuan on kulutettava 240 miljoonaa dollaria aseisiin
joka vuosi hintana Nato-jäsenyydestä. Samaa luokkaa ovat kuuden
muun uuden Nato-maan uhraukset.
Naton laajenemisen takana olevat taloudelliset intressit ovat niin silmiinpistävät,
että Bruce Jackson, joka koordinoi USA:n politiikkaa tässä
asiassa, on asevalmistajajätti Lockheed Martinin entinen varapresidentti.
Jackson jätti Lockheedin elokuussa ja otti vastaan poliittisen pestin
"edistää demokratiaa yhdistyneessä Euroopassa".
Äskettäin Jackson kertoi Bulgarialle, että sen jäsenyys
Natossa riippuu siitä, myykö sen kansallisen tupakkayhtiönsä
"oikealle" ulkomaiselle ostajalle.
Laughland toteaa, että toisin kuin entinen Neuvostoliitto uusi Nato
on sekä mekanismi "tanskalaisveron" puristamiseksi uusilta
jäsenvaltioilta USA:n aseteollisuuden hyväksi että myös
väline muiden saamiseksi puolustamaan USA:n öljy- ym. etuja ympäri
maailmaa. (ES)