VIIKON PAKINA: Odottavan aika on pitkä

05.09.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 32 / 5.9.2008

Kuinka kauan pitää odottaa, että kaikki Kaukasian selkkauksen aikana levitetyt valheet oikaistaan?


Odotamme, että esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoisi Etyjin sotilastarkkailijoiden raporteista, joissa osoitetaan Georgian aloittaneen hyökkäyksen ja valmistelleen sitä perusteellisesti. Raporteissa viitataan myös Georgian tekemiin sotarikoksiin.


Hesari voisi vaikka lainata saksalaisen Der Spiegelin juttua, jos ei muuten onnistu.



* * *



Odotamme myös kiihkeästi, milloin Hesari oikaisee 2. syyskuuta julkaisemansa rypälepommiuutisen.


Uutisessa kerrottiin, että yhdysvaltalaisen ihmisoikeusjärjestön Human Rights Watchin (HRW) mukaan Georgia on myöntänyt käyttäneensä rypälepommeja Etelä-Ossetiassa. Sitten tuli lisäys: "HRW:llä on myös todisteita, että myös Venäjä käytti rypäleammuksia sodassa."


HRW esitti Venäjään kohdistuneet syytöksen ensimmäisen kerran jo 15. elokuuta. Venäjä kiisti jyrkästi, mutta HRW jatkoi syytöksiä. HRW:n syytökset ovat nyt kuitenkin osoittautuneet vääriksi. Sen "todisteina" esittämät kuvat esittävät israelilaisia rypälepommeja, joita Georgian armeija käytti.


Georgian puolustusministeriö myönsi tämän. Nyt myös HRW on myöntänyt tämän. Silti HRW jatkaa Venäjän syyttelyä ilman todisteita.



* * *



Edelleen venttaamme, milloin Hesari kertoo israelilaisten ja yhdysvaltalaisten neuvonantajien ja palkkasoturien osallistumisesta Georgian hyökkäykseen sekä kahdesta georgialaisesta lentokentästä, jotka on korvamerkitty Israelin käyttöön silmällä pitäen mahdollista hyökkäystä Iraniin.


Kun Venäjän armeija aloitti vastahyökkäyksen, Washington määräsi omat miehensä pakenemaan heti sotanäyttämöltä. Pahaksi onneksi nämä jättivät paetessaan jälkeensä raskauttavia asiakirjoja, koodilaitteita ynnä muuta, jotka joutuivat Venäjän sotilastiedustelun haltuun.


Tässä vain muutamia asioita, joista Hesari voisi kertoa. Mutta uhkaako meikäläiselle Hesarin reagointia odotellessa käydä kuin Pekalle ja Pätkälle, jotka Justiinan mentyä sukuloimaan innostuivat pelaamaan korttia, menettivät ajantajunsa ja peittyivät vähitellen hämähäkinseitteihin?



* * *



Loppukevennys. USA:ssa menee kuitenkin lujaa. Ja varsinkin republikaanien presidenttiehdokkaalla John McCainilla, joka sai aisaparikseen Alaskan kuvernöörin Sarah Palinin.


Puhuessaan kesäkuussa entisessä kirkossaan papeiksi opiskeleville Palin kertoi, että USA lähetti joukkoja taistelemaan Irakin sodassa "Jumalan käskystä". Hän kehotti opiskelijoita rukoilemaan ja olemaan varmoja, että "on olemassa suunnitelma ja se on Jumalan suunnitelma".


Palin kehotti myös opiskelijoita rukoilemaan 30 miljardia dollaria maksavan maakaasuputken rakentamiseksi osavaltioon, koska se on "Jumalan tahto".



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli