VIIKON KOLUMNI: Vapautta julkiseen sanaan

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 9 / 29.2.2008

Sananvapaus on kiihottava aihe ja syvästi poliittinen vaade. Se on kytköksissä poliittisiin suhdanteisiin, ja siitä puhuminen oirehtii yleensä tarpeesta paljastaa tai salata jotain. Sananvapaus onkin enemmän tekemistä kuin olemista. Kun työväenlehdet syntyivät, tarkoitus oli synnyttää vastavoima porvarilliselle ajattelulle. Taistelu ideologisesta hegemoniasta onkin keskeinen osa kamppailua yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta sen eri muodoissaan.

Katariina Lillqvistin animaatioelokuva Uralin perhonen on herättänyt viime aikoina pahennusta, koska se käsittelee Mannerheimin väitettyä suhdetta miespuoliseen kirgiisialaiseen kamaripalvelijaan. Elokuva itsessään on oire, taitelijan näkemys ajastamme ja sen sankareista, siitä, mistä saa puhua ja mistä vaietaan. Eikä se ole lajissaan ainoa, monet ajattelevat ihmiset sanovat tänään hyvästi arvokonservatismille ja perusteettomalle me-hengelle.

Uusliberalismi rantautui Suomeen parikymmentä vuotta sitten. Markkinat vapautuivat kilpailulle ja julkisen palvelut instituutioita alettiin karsia ja niiden arvoperustaa kyseenalaistaa. Ihmiskuva on siitä lähtien vähitellen muuttunut niin, että olemme tänään enemmän tai vähemmän oman elämämme yrittäjiä. Hyvät ja pahat ovat saaneet uudet kasvot. Kaikki me osaamme nimetä Josef Stalinin ja Adolf Hitlerin, mutta kuka näkee julkeutta maailman animaatioillaan ja elokuvillaan valloittaneessa Walt Disneyssä?

Historialliset aiheet tuntuvat kukoistavan erityisesti elokuvissa ja televisiosarjoissa silloin kun nykyisyys on epävarma. Nostalgia on harvoin edistyksellistä – se hamuaa takaisin vahvoja johtajia, selkeitä käyttämismalleja ja luokiteltuja rooleja. Psykokulttuurinen puhe ruokkii ajatusta, että nykyongelmat johtuvat siitä, ettemme vielä ole löytäneet itseämme ja paikkaamme. Vapaus julkiseen sanaan rajautuu helposti vain tilaisuudeksi esittää itseään mediajulkisuudessa.

Kapitalismin globaali röyhkeys ja ihmisarvosta piittaamattomuus on julkinen asia, ja siitä puhuminen edellyttää sananvapautta. Poliittisesti tärkeää on se, mitä vapaudella tavoittelemme. Vaikeinta on ymmärtää, että kyse myös henkilökohtaisesta elämästämme, arvoistamme ja tekemisistämme. Keskiluokkaisuus istuu nojatuolissamme, se kauhistelee etäältä maailman pahuutta ja harkitsee ulko-oveen ylimääräistä turvalukkoa

Olkaamme varuillamme, sillä aina on ollut helpompaa ja houkuttelevampaa tarttua populismin lippuun kuin hakeutua aatteelliseen keskusteluun ja ideologiseen taisteluun.

IIRIS RUOHO

Kirjoittaja on tiedotusopin dosentti ja televisiotutkija Tampereen yliopistossa.