Harry Martinsonin syntymästä sata vuotta
Siinä missä kulttuuriväki eri puolilla maailmaa on kuluneena vuonna muistellut sellaisia sata vuotta sitten syntyneitä maailmankuuluja kirjailijoita kuin Pablo Neruda, Graham Greene ja Isaac B. Singer, on naapurimaassamme Ruotsissa ollut syytä omiin satavuotisjuhliin. Vuonna 1978 kuolleen kirjailijan Harry Martinsonin kunniaksi on järjestetty kymmenittäin luentoja ja kulttuuritilaisuuksia. Eikä syyttä, sillä Martinson sai Nobelin-kirjallisuuspalkinnon yhdessä maanmiehensä Eyvind Johnsonin kanssa vuonna 1974.
Harry Martinsonin lapsuus oli vaikea. Hän syntyi Jämskogin kylässä Blekingen ja Skånen rajalla. Lapsuutta "väritti" merikapteeni-isän taloudellinen haaksirikko ja kuolema sekä äidin lähtö velkojia pakoon aina Amerikkaan asti. Niinpä Martinson myytiin seitsenvuotiaana sisarineen huutolaispojaksi eniten tarjoavalle.
Huutolaistaloista toistuvasti karkaillut Martinson vietti vuodet 1919–1926 merillä sekä kulkurina Etelä-Amerikassa ja Intiassa, kunnes vakava keuhkosairaus sai hänet palaamaan Ruotsiin.
o o o
Merillä ollessaan Martinson oli aloittanut kirjoittamisen ammattiliittojen lehdissä Eldaren ja Sjömannen sekä sosialistisissa sanomalehdissä.
Asunnottomana Ruotsissa ajelehtinut Martinson liittyi 1920-luvun lopulla Göteborgissa kirjailija Artur Lundqvistin vetämään kirjailijaryhmään Fem Unga (Viisi nuorta), jonka 1929 julkaisemassa runoantologiassa Martinson sai tekstejään julki. Hänen tuon ajan teksteissään on selvästi havaittavissa Intian matkoilta tarttunut Rudyard Kiplingin vaikutus.
Martinsonin kestävimmät proosateokset puolestaan ovat epäilemättä kipeistä nuoruusvuosista kertovat Nässlorna blomma, 1935 (suom. Nokkoset kukkivat, 1939) ja Vägen ut, 1936 (suom. Tie maailmalle, 1940)
Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän sai kuitenkin ennen muuta ansioistaan runoilijana, sillä hänen kirkkaan modernin runotuotantonsa helmi, "avaruuslyyrinen" teos Aniara, (1956) on inspiroinut kokonaista ruotsalaista runoilijasukupolvea. Edelleenkin se on pelottavan ajankohtainen ja on kestänyt ajan hammasta kulumatta.
Vaikka Martinsonin tuotanto sen alkuvaiheessa on rankoista nuoruuskokemuksista huolimatta paikoin jopa humoristisesti sävyttynyt, oli hänen maailmankatsomuksensa Aniarassa synkentynyt merkittävästi.
Aniara on avaruusalus joka evakuoi säteilytuhojen uhreja maan päältä. Asteroidit vahingoittavat aluksen ohjausjärjestelmää ja 8 000 ihmistä mukanaan se syöksyy kohti tuntematonta. Aniara symboloi samalla koko ihmiskunnan tuntematonta tulevaisuutta.
Martinson paljastaa Aniarassa fantasiakirjailijan lahjansa, mutta ennen kaikkea avaruusrunoelma on varoitus ihmiskunnalle. Martinsonille ydinsota ja -voima olivat kauhistus ja hänen mielestään nykyaikainen tiede ja tekniikka vei ihmisiä mukanaan niin, ettei kukaan enää hallinnut tätä kehitystä. Aikansa ekologisen profeetan visiossa koko ihmiskunta eli aseettomana ja sieluttomana vakavan uhan alla.
Filosofi-Martinson esittikin kysymyksen: Onko tämä tekniikan ja tieteen ylivalta sitä mitä me ihmiset haluamme? Ymmärtävätkö tieteentekijät ja suurteollisuus mitä ihminen sisimmässään vaatii? Viekö tekninen kehitys ihmiskunnan kadotuksen? Voivatko tiede ja tekniikka ylipäätään antaa vastauksia olemassaolon kysymyksiin?
o o o
Martinsonia voi hyvällä syyllä pitää työläiskirjailijana jo kirjallisen tuotantonsa aiheiden perusteella. Hänen samastumistaan työväenluokkaan lisäsi myrskyisä avioliitto( 1928-1939) kirjailija Moa Martinsonin kanssa. Harry Martinson vieraili Moskovan kirjailijakokouksessa vuonna 1934, Moa samassa kaupungissa pari vuotta myöhemmin.
Harry Martinson oli myös tavattoman lahjakas kuvataiteilija. Modernisti-Martinsonin ja hänen taiteilijaystäviensä maalauksia, aina 1920-luvulta saakka, on esillä tammikuun loppuun asti Tukholmassa Waldemarsudden linnassa. Näyttelyssä on esillä iso joukko työläisaiheisia maalauksia, mutta myös surrealistisia hahmoja ja eksoottisia maisemia.
Monilahjakkaan Harry Martinsonin muistoa vaalii Ruotsissa hänen nimeään kantava 1500-jäseninen kirjallisuusseura.