USA yrittää takaisinvyörytystä Latinalaisessa Amerikassa
Helsingin Sanomat repäisi 11. elokuuta kahdeksan palstan otsikon "Venezuelan Chávez uhitteli jälleen sodalla". Samoin kuin tavaksi tulleista Iran-otsikoista tästäkin otsikosta sai demonisoivan kuvan hullusta johtajasta, joka uhkailee sodalla. Otsikko ei olisi voinut olla enemmän tosiasioiden vastainen.
Todellisuudessa naapurimaan Kolumbian johto juonittelee yhdessä isäntänsä USA:n kanssa Latinalaisen Amerikan johtavan vasemmistohallinnon kaatamiseksi–viime kädessä sodalla. Kolumbiaan on tulossa lisää USA:n sotilaita ja tukikohtia. Myös Kolumbian toinen vasemmistolainen naapuri Ecuador on vaarassa. Ja jos dominoefekti toimii, vaarassa ovat kaikki maanosan edistykselliset hallinnot.
USA:n tukema sotilasvallankaappaus Hondurasissa ei ole mikään erillinen tapaus, vaan osa USA:n ja Latinalaisen Amerikan oikeistoainesten vastahyökkäystä maanosan edistyksellisen suuntauksen pysäyttämiseksi, tai kuten professori James Petras Barack Obaman hallinnon politiikkaa kutsuu, "takaisinvyöryttämiseksi".
Oikeiston kokoaminen
Jo jonkin aikaa Latinalaisen Amerikan oikeistoa on Washingtonin tuella koottu uudelleen: on pidetty konferensseja, vaihdettu kokemuksia, hiottu poliittista sanomaa ja taktiikkaa, panostettu mediaan ja tiivistetty suhteita yhdysvaltalaisiin liittolaisiin.
Kyse ei ole äärioikeistolaisista marginaaliryhmistä vaan valtavirran oikeistosta, jolla on vahvoja liittolaisia keskiluokassa. Nämä laskivat aiemmin itsensä keskustaan, mutta ovat säikähtäneet vasemmiston viimeaikaisia vaalivoittoja ja yhteiskunnallisten liikkeiden nousua.
Kun näillä oikeistolais-konservatiivisilla piireillä on nyt Obama Valkoisessa talossa ja Hillary Clinton ulkoministeriössä, ne ovat päättäneet toimia. "Liberaali" Valkoisessa talossa antaa konservatiivisille voimille heidän toivomansa eräänlaisen suojan. Ei ole sattuma, että Venezuelan opposition äänitorvet aplodeerasivat Clintonin nimittämiselle ulkoministeriksi väittäen, että heillä on nyt liittolainen USA:n hallinnossa. Vanha kylmän sodan uskomus, jonka mukaan paras vastamyrkky vasemmistolle on liberaali hallitus Washingtonissa saa uuden merkityksen Obaman ja Clintonin myötä.
Heikoin lenkki Honduras
Hondurasin vallankaappaajat ja heidän liittolaisensa jatkavat ajanpeluuta, ja Washington samoin kuin Kolumbian, Meksikon, Panaman ja Perun oikeistohallitukset hyväksyvät tämän. Sillä lopultakaan tässä kaappauksessa ei ole kyse vain kaappauksesta Hondurasia vaan myös Latinalaisen Amerikan vasemmiston menestystä vastaan. Honduras oli siinä heikoin lenkki.
Sitä paitsi Hondurasia edelsi jo viime vuoden syyskuussa Bolivia, jossa maa yritettiin paloitella ja aloittaa sisällissota Evo Moralesin hallituksen kaatamiseksi. Hanke meni myttyyn.
On käymässä yhä ilmeisemmäksi, että Hondurasin eliitti ja sen suojelijat eivät salli presidentti Manuel Zelayan paluuta. Paluu merkitsisi korkeimman oikeuden, kongressin, armeijan ja kirkon uskottavuuden menetystä ja avaisi oven radikaaleja muutoksia ajaville sosiaalisille ja poliittisille liikkeille, joita vanhoillisten voimien voisi olla liian vaikea vastustaa.
Saartaminen tukikohdilla
USA on saamassa Kolumbialta hyväksynnän seitsemän uuden USA:n tukikohdan (3 lentotukikohtaa, mm. Palanquero, 2 jalkaväen tukikohtaa ja 2 laivastotukikohtaa, yksi Tyynen valtameren ja toinen Karibianmeren puolelle) pystyttämiseen ja sotilaiden määrän nostamiseen alle 300:sta 800:aan. Tämä laajentaisi dramaattisesti USA:n armeijan roolia maassa ja koko alueella. Ja perusteluna on, kuinka muuten, huumekaupan ja terrorismin vastustaminen.
Tukikohtien kokonaismäärästä esitetään erilaisia lukuja hämäysmielessä ja siksi, että Pentagonilla on monta luokitusta tukikohdille.
Pentagon on iskenyt silmänsä Palanqueron lentotukikohtaan. Se on erittäin huolestuttava merkki ja muuttaisi voimatasapainoa alueella. Mahdollinen tukikohta Karibianmeren rannikolla Kolumbiassa tarjoaisi myös äskettäin aktivoidulle USA:n neljännelle laivastolle sopivan sataman Etelä-Amerikan mantereella. Venezuela joutuisi sananmukaisesti saarretuksi. Saarto koskisi myös Brasiliaa ja toista Kolumbian naapurimaata Ecuadoria.
Kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan kun USA:n lisää sotilaallisia sitoumuksiaan Meksikossa Plan Mérida -suunnitelman puitteissa. Plan Mérida rakentuu Kolumbian mallin matkimiseen; säilyttää vallassa presidentti, jonka talous- ja sosiaalipolitiikka on hyvin epäsuosittua mutta joka luottaa konfliktiin, tässä tapauksessa ns. huumekartellien vastaiseen sotaan suosionsa säilyttämiseksi.
Konservatiiviset voimat Latinalaisessa Amerikassa ja niiden liittolaiset USA:ssa nostattavat siis yhteistä vastahyökkäystä, jonka torjumiseksi mantereen kansat tarvitsevat solidaarisuutta.
ERKKI SUSI