Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Eduskunnassa edustettuna olevien vasemmistopuolueiden hallitusyhteistyö
kokoomuksen kanssa katkesi Anneli Jäätteenmäen hallitukseen,
ja se on sinänsä hyvä.

SDP pyrkii jatkamaan olennaisilta osiltaan entisen kaltaista hallituspolitiikkaa
nyt keskustan kanssa.

Kokoomus on nyt muka oppositiossa, vaikka hallituspolitiikka jatkunee
sen ja sen taustavoimien, suurpääoman ja varakkaiden piirien,
etujen mukaisena. Kokoomus on puolueista se, jonka linjausten toteutumiseen
hallituksessa oleminen tai olemattomuus vaikuttaa näinä uusliberalismin
ja yksityistämisen aikoina kaikkein vähiten.

Vasemmistoliiton johto olisi halunnut jatkaa hallituksessa kenen kanssa
tahansa, mutta jäi lehdellä soittelemaan.

Kun mietitään nykyistä hallitusratkaisua ja tulevaisuutta
työväenliikkeen kannalta, ei pidä tuijottaa ennen kaikkea
hallituskoostumukseen, vaan hallituspolitiikan luokkaluonteeseen.

Koko vasemmiston olisi pitänyt olla oppositiossa suuren rahan hallituspolitiikkaa
vastaan riippumatta siitä, kuka on ollut hallituksessa ja kuka ei.
Ja ay-liikkeellä olisi pitänyt olla itsenäinen oppositioasenne
suhteessa hallituksiin riippumatta hallitusten koostumuksesta. Kahdeksan
viime vuoden aikana on kuitenkin tehty toisin: kaksi vasemmistopuoluetta
on hallitsemisen harhakuvan vallassa toteuttanut uusliberalistista, kokoomuslaista
hallituspolitiikkaa, ja siihen on kytketty tiukasti myös ay-liikkeen
johto.

Nyt voisi toivoa, että vasemmistossa ja ay-liikkeessä olisi
helpompi omaksua työväen ja vähävaraisten ihmisten etuja
puolustava luokka-asenne. Vasemmistoliitto on hallituksen ulkopuolella.
Demarit eivät enää ole suurin ”valtionhoitajapuolue”
eivätkä kompuksessa kokoomuksen kanssa. Ja keskustan voisi olettaa
pääosin tavallisten ihmisten kannatuksesta riippuvaisena puolueena
olevan paljon kokoomusta alttiimpi ottamaan huomioon ihmisten tarpeet ja
alhaalta tulevan paineen.

Kaikki riippuu kuitenkin vaatimusliikkeestä ja joukkotoiminnasta.
Ilman sitä keskusta ja demarit porskuttavat entiseen malliin, eikä
politiikan suunta muutu. Syntyykö hallituksen ulkopuolelle hallituskuviosta
riippumatonta vasemmistolaista ja demokraattista muutosliikettä, johon
myös SDP:n ja hallituksen porvaripuolueiden kannattajakuntaa saataisiin
vedetyksi mukaan, se riippuu ratkaisevasti SKP:stä ja kansalaisliikkeistä.
Mutta tietysti myös vasemmistoliitosta.

Mauno Koivisto tunnusti aikoinaan, että sellainen hallitus, jossa
kommunistit ja kansandemokraatit ovat mukana, pystyy harjoittamaan oikeistolaisempaa
politiikkaa kuin sellainen, jossa he eivät ole. Vasemmistoliitto on
kuitenkin kaukana entisestä SKP/SKDL:stä. Se ehti kahdeksassa
vuodessa omaksua paitsi uusliberalistisen hallituspolitiikan myös ”vain
hallituksessa voi vaikuttaa” -filosofian ja porvarillisen politiikantekotavan.
Kehnoon politiikkaan perustuvasta napanuorasta SDP:n johtoon ja sos.dem.
ay-johtoon kehittyi vahva.

Epäilemättä SDP:n johto, demarien ay-johto ja niiden hengenheimolaiset
vasemmistoliitossa pyrkivät nyt säilyttämään mahdollisimman
pitkälle entisen asetelman; eli että vasemmistoliitto olisi vain
puolittaisessa ja hampaattomassa oppositiossa ja että sen kenttä
ja kannattajakunta tyytyisi hiljaiseloon.

Siksi SKP:n tavoitteena on nyt koota puoluekarsinat ylittävää,
ruohonjuuritasolta lähtevää rintamaa rahavaltaa vastaan,
politiikan suunnanmuutoksen ja vasemmistolaisen vaihtoehdon puolesta. Sikäli
kuin uusi hallitus jatkaa entistä uusliberalistista linjaa, tällaisen
liikkeen on oltava myös selkeää oppositiopolitiikkaa sitä
vastaan. (ES)

Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten rikollista hyökkäyssotaa
ei oikeuta mikään, eivät Irakin väitetyt joukkotuhoaseetkaan.
Silti monet sodanvastustajat miettivät, että jos joukkotuhoaseita
nyt löydettäisiin, käytettäisiinkö löytöä
jälkikäteen hyökkäyssodan oikeuttamiseen ja sen osoittamiseen,
että sodanvastustajat olivat väärässä.

Tosiasiassa on kylläkin niin, että jos joukkotuhoaseita löydettäisiin,
se vahvistaisi sodanvastustajien argumentteja. Edes torjuessaan laitonta
hyökkäystä, jonka tiedettiin johtavan hallinnon kaatamiseen,
Irakin johto ei käyttänyt joukkotuhoaseita. Kuinka sitten voidaan
väittää, että Irak olisi käyttänyt niitä,
jos sen kimppuun ei olisi hyökätty?

Silti sodanvastustajat kaikkialla maailmassa seuraavat henkeään
pidättäen, löytääkö USA Irakista joukkotuhoaseita.
Nehän olivat sodan julkilausuttu syy. Todelliset syyt olivat aivan
muut.

Bushin hallinnon edustajat toistivat hyökkäystä edeltäneinä
kuukausina toistamasta päästyään, että Irakilla
on satoja tuhansia litroja erilaisia myrkkyjä ja kaasuja ja kiellettyjä
ohjuksia niiden kuljettamiseen, siirreltäviä bioaselaboratorioita
ja jopa salaisia laitoksia ydinaseiden kehittämiseen. USA:n tiedustelun
väitettiin paikantaneen tuhansia epäiltyjä kohteita.

Nyt USA:n joukot ovat ottaneet valvontaansa käytännössä
koko Irakin alueen. Ainoatakaan biologista tai kemiallista asetta ei ole
löydetty, ei myöskään tuoreita merkkejä tällaisten
aseiden valmistamisesta, käyttämisestä tai edes hävittämisestä.
Huolimatta kiihkeistä etsinnöistä tulos on pyöreä
nolla.

Poliittinen johtopäätös ainakin toistaiseksi on selvä:
kemiallisia ja biologisia aseita koskevat väitteet olivat petkutusta,
johon Bushin hallinto tietoisesti turvautui saadakseen tekosyyn hyökätä
maailman toiseksi suurimmat öljyvarat omaavan maan kimppuun.

USA:n epäonnistumisen kanssa sopivat hyvin yhteen nyt USA:n vankeina
olevien Irakin johtavien asetiedemiesten lausunnot, joiden mukaan Irakin
aiemmat biokemialliset ja ydinaseohjelmat purettiin Persianlahden sodan
jälkeen YK:n asetarkastajien valvonnassa.

Ennen sotaa Bushin hallinnon edustajat vaativat irakilaisten tiedemiesten
siirtämistä ulkomaille kuulusteltaviksi väittäen, että
he olisivat muuten liian peloissaan puhumaan vapaasti. Nyt kun Saddamin
hallinto on kaatunut, nämä tiedemiehet ovat kuitenkin edelleen
julistaneet USA:n aseväitteet valheiksi.

Hädissään edessä häämöttävästä
poliittisesta tappiosta Bushin hallinto onkin nyt sekä madaltamassa
yleisön odotuksia että valmistautumassa todisteiden tehtailuun.

Puolustusministeri Donald Rumsfeld selitti 17.4., että Saddamin
hallinto on piilottanut tai hävittänyt aseohjelmia koskevat todisteet.
Hän arveli, että mitään ei löydy, ja pani toivonsa
ihmisiin, jotka kertovat, mistä todisteita löytyy.

Bushin hallinto on torjunut ajatuksen YK:n asetarkastajien päästämisestä
Irakiin ja mobilisoinut oman ”tarkastusjoukkonsa”. Rumsfeld on
myös ilmoittanut, että USA maksaa palkkioita irakilaisille tiedemiehille,
jotka antavat tietoa joukkotuhoaseista. Samalla hän on uhannut vakavilla
seurauksilla niitä, jotka jatkavat miehittäjävallan uhmaamista.
Los Angels Times kertoi 20.4., että yhteistyöhaluttomat irakilaiset
tiedemiehet voidaan vangita kuulusteluja varten ja heitä voidaan ääritapauksessa
syyttää sotarikoksista.

Toisin sanoen Bushin hallinto, joka etsiessään tekosyytä
sodalle väitti haluavansa suojella irakilaisia tiedemiehiä Saddamin
sorrolta, uhkailee nyt samoja tiedemiehiä vankeudella, oikeudenkäynnillä
ja jopa teloituksella pakottaakseen heidät toistamaan Washingtonin
laatimaa käsikirjoitusta.

Jos USA:n joukot löytävät joukkotuhoaseita, on mahdoton
välttyä epäilyltä, että todisteita on ”istutettu”.
Ja niin tai näin, hyökkäyssodalle ei ollut eikä ole
mitään oikeutusta. (ES)