Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Pääministeri Paavo Lipponen korosti uudenvuodentervehdyksessään
YK:n turvallisuusneuvoston asemaa päätettäessä mahdollisista
sotilaallisista toimista Irakissa. ”YK:n turvallisuusneuvostolla on
oltava keskeinen rooli Irakin kysymyksen ratkaisussa”, Lipponen sanoi.

Lipponen siis vetäytyy YK:n selän taakse Irak-asiassa sen sijaan,
että esittäisi Suomen itsenäisen kannan tulossa olevaa sotaa
vastaan. Eikä Lipponen ole yksin. Monet hallitukset, journalistit ja
jopa YK:n kannattajat antavat toistuvasti ymmärtää, että
Irakin vastainen sota on hyväksyttävä, jos USA kumppaneineen
menee uudestaan turvallisuusneuvostoon ja saa ”YK:n mandaatin”.

Esimerkiksi muista Pohjoismaista Tanskan hallitus on julistanut, että
se on halukas osallistumaan suoraan sotaan, jos sodalla on tällainen
mandaatti. Jopa Ruotsin hallitus näyttää toivovan, että
sen ei olisi pakko arvostella USA:ta. ”YK:n mandaatti” tekisi
sille helpommaksi sanoa, että emme tietenkään kannata sotia,
mutta koska tällä sodalla on YK:n mandaatti, se on hyväksyttävä.

Tällainen on kuitenkin väärää logiikkaa ja voisi
merkitä YK:n loppua rauhanjärjestönä. Tätä
mieltä ovat muun muassa pohjoismaiset rauhantutkijat Jorgen Johansen
ja Jan Oberg äskettäin julkaisemassaan artikkelissa. Suunniteltu
sota rikkoisi kansainvälistä lakia, eikä mikään
YK:n mandaatti tee siitä enemmän laillista. Sellainen mandaatti
ei myöskään tee moraalisesti väärästä
sodasta oikeutettua. Suunnitellulla sodalla ei ole mitään tekemistä
konfliktin ratkaisemisen kanssa, vaan se on luokiteltava aggressioksi. Siksi
mikään sodan oikeuttava päätöslauselma ei muuta
sotaa viisaaksi politiikaksi. Turvallisuusneuvostolla ei ole mitään
taikasauvaa sodan muuttamiseksi rauhaksi ja mielettömyyden muuttamiseksi
viisaudeksi, Johansen ja Oberg muistuttavat.

Turvallisuusneuvoston päätöslauselma, joka hyväksyy
sodan, ei ole sama kuin ”YK:n mandaatti”, vaikka niin usein väitetään.
Ei ole kuviteltavissa, että YK:n yleiskokouksen jäsenten enemmistö
kannattaisi sellaista päätöslauselmaa. Sodalla ei ole kannatusta
myöskään kansojen keskuudessa, joita YK edustaa. Jos turvallisuusneuvosto
päättäisi, että se on korkein tuomari ja että tuomion
päivä on tullut, kaikki puheet Irak-sodan takana seisovasta ”kansainvälisestä
yhteisöstä” olisivat Johansenin ja Obergin mukaan karkeasti
harhaanjohtavia.

Kaksi tärkeää argumenttia puhuu ”YK:n mandaattia”
vastaan. Ensinnäkin, jos sellaista mandaattia ei ole, monien jäsenmaiden
on huomattavasti vaikeampaa hyväksyä sodan oikeuttava päätöslauselma
tai mukautua siihen. Toisin sanoen USA saisi seisoa sodan kannalla yksin
ja kantaa päätaakan poliittisesta, oikeudellisesta ja moraalisesta
katastrofista. Toiseksi, se säästäisi YK:n tulemasta vedetyksi
suohon, mitä Irakin pommittaminen, invaasio, miehitys ja maan valvonta
merkitsevät – puhumattakaan humanitaarisista seurauksista ja resursseista,
joita maan jälleenrakentamiseksi tarvitaan. Ilman YK:n mandaattia YK
voisi sanoa ”ei meidän nimissämme” ja pysyä peruskirjansa
kirjaimelle ja hengelle uskollisena aitona rauhanjärjestönä,
Johansen ja Oberg muistuttavat.

Yksinkertaisesti sanottuna, jos George W. Bush ja hänen tukijansa
haluavat tuhota Irakin, heidän pitäisi tehdä se yksinään.
YK:ta ei pidä koskaan väärinkäyttää laillistamaan
minkään jäsenmaan sotapolitiikkaa. Jos niin tehdään,
YK tuskin pystyy selviytymään hengissä toistuvista nöyryytyksistä,
joita sille on tähän mennessä kertynyt jo liikaa: Kroatia,
Bosnia, Kosovo, Makedonia, Somalia ja Afganistan.

On toivottava, että Irakin vastainen sota ei koskaan saa YK:n hyväksyntää.
YK:n peruskirja on selvä: järjestön korkein tarkoitus on
”säästää tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta”.
Ja peruskirjassa sitoudutaan edelleen takaamaan se, ”ettei asevoimaa
käytetä muutoin kuin yhteiseksi eduksi”. Sillä mitä
nyt suunnitellaan Irakia vastaan ei ole mitään tekemistä
”yhteisen edun” kanssa.

Sota Irakia vastaan on nyt ollut käynnissä jo yksitoista vuotta.
Viime vuoden syyskuun 11. päivän jälkeen turvallisuusneuvosto
on menettänyt tuhoisasti legitimiteettiään lukuisten päätöslauselmien
takia, joita on hyväksytty. Kansainvälisen lain uusi traaginen
tulkinta ja tämän tulkinnan toteuttaminen on vakavasti heikentänyt
kansainvälisten konfliktien hoitamiseksi rakennettua järjestelmää.
USA:n 11.9. jälkeen toteuttama politiikkaa on pahoin vaurioittanut
Westfalenin jälkeisellä aikakaudella kehitettyjä periaatteita
ja sopimuksia.

Kun YK hyväksyi kansainvälisen lain käyttämisen rikoslain
sijasta reaktiona 11.9. tapahtumiin, se avasi Johansenin ja Obergin mukaan
ovet käytännölle, jota monet voivat väärinkäyttää
tulevaisuudessa. Siihen saakka poliittisia ja väkivaltarikoksia oli
hoitanut poliisi eivätkä asevoimat. Sitten, lähes kuukautta
myöhemmin, USA päätti ja YK hyväksyi ”itsepuolustuksen”
periaatteen käyttämisen hyökkäyssotaan.

YK:n turvallisuusneuvoston Irak-päätöslauselmat edustavat
vielä vaarallisempaa uutta tulkintaa. Tällä kertaa ”itsepuolustustoimi”
toteutetaan vuosia ennen kuin hyökkäyksen kohde arvioi saattavansa
ehkä joutua iskun kohteeksi, siis ”ennaltaehkäisevästi”.
YK:n kannalta on vain ikävää, että kansainvälinen
laki ei mainitse mitään tällaisesta ”ennaltaehkäisevästä”
politiikasta tai sodasta. Sellaisia lausekkeita löytyy vain Bushin
hallinnon viimeaikaisista strategisista asiakirjoista. Vielä pahempaa
on se, että noissa asiakirjoissa USA valtuutetaan käyttämään
joukkotuhoaseita maita vastaan, joilla ei ole sellaisia aseita mutta joiden
arvioidaan pystyvän omistamaan niitä joskus tulevaisuudessa.

Toisin sanoen, sen sijaan että edettäisiin kohti maailmanlaajuista
yleistä ja täydellistä aseidenriisuntaa tai joukkotuhoaseiden
hävittämistä, edetään nyt MAD:ista (Mutually Assured
Destruction, molemminpuolisesti varmistetun tuhon oppi) perusteiltaan moraalittomaan
ja vakautta horjuttavaan NUTsiin (Nuclear Use Theories, ydinaseiden käytön
teoriat).

Huolimatta YK:lle tehdystä vakavasta vahingosta, vain YK voi nykytilanteessa
ottaa maailmanlaajuisen vastuun rauhan turvaamisesta. Irakilaiset eivät
kärsi vähemmän, jos Irak-sota saa kylkeensä leiman ”YK:n
mandaatti”. Sellainen mandaatti merkitsee vain, että myös
YK kärsii todennäköisesti korjaamattoman vahingon, Johansen
ja Oberg arvioivat. YK:n tulee ottaa paikkansa rauhan puolesta rauhanomaisin
keinoin toimivana järjestönä. YK on jo hallinnoinut miljoonan
irakilaisen kansanmurhaa niiden pakotteiden seurauksena, joiden jatkamista
vain USA vaatii. Maailmaa tulee hallita YK:n eikä USA:n normien mukaisesti.

Johansen ja Oberg kiinnittävät huomiota YK:n peruskirjan artikloihin
99 ja 100. Artikla 99:n mukaan YK:n pääsihteeri voi tuoda turvallisuusneuvoston
tarkasteluun minkä tahansa asian, joka hänen mielestään
saattaa uhata kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilymistä.
Näin pääsihteeri on jäsenhallitusten yläpuolella.
Jos hän katsoo, että USA:n johtama sota Irakia vastaan on uhka
maailmanrauhalle, hänellä on valta toimia. Peruskirjan artikla
100 puolestaan määrää, että pääsihteeri
ei pidä ottaa ohjeita miltään hallitukselta tai muulta järjestön
ulkopuoliselta taholta.

Jos Kofi Annan ottaa käyttöön artiklat 99 ja 100, Irakin
vastaista sotaa ei tule. Aikaa toimia on hyvin vähän. (ES)