Tuleeko Helsinkiin kansallinen kaupunkipuisto?
Suomessa on yhdeksän kansallista kaupunkipuistoa. Niiden tarkoituksena on säilyttää kaupunkien luontoa ja kulttuuriympäristöjä laajoina kokonaisuuksina. Helsingissä valtuusto päätti kansalaisliikkeen aloitteesta vuonna 2016 käynnistää selvityksen kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta. Nyt kaupunkiympäristölautakuntaan on kuitenkin tulossa esitys luopua kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta.
Esitystä perustellaan taloudellisilla laskelmilla, joiden mukaan kaupunki menettäisi kaupunkipuiston takia jopa satoja miljoonia euro. Laskelmat perustuvat vertailuun, jossa rakennusmaaksi on laskettu myös ne osat Helsingin yleiskaavasta, jotka Korkein hallinto-oikeus kumosi lainvastaisina. Tontti- ja kiinteistötuloja menetetään laskelman mukaan mm. siksi, että kaupunkipuisto rajoittaisi rakentamista Keskuspuistoon, Vartiosaareen ja Helsinki-puistoon.
Keskuspuistoryhmä pitää käsittämättömänä sitä, että toimialajohto perustelee esitystään laskelmilla, joiden lähtökohtana on lainvastaisena kumottujen yleiskaavan osien toteuttaminen.
Ryhmä muistuttaa, että voimassa olevassa yleiskaavassa on – siis ilman noita alueita – ...