Työväenliikkeen valokuvaaja on poissa
Veikko Koivusalo
20.2.1940–22.12.2025
Joulun alla kuollut Veikko Koivusalo teki ainutlaatuisen ja poikkeuksellisen pitkän (1971–2021) uran Tiedonantajan valokuvaajana. Hänen kuvansa dokumentoivat työväen- ja kansalaisliikkeiden kamppailuja, työelämän ja yhteiskunnan muutoksia sekä Suomen kommunistisen puolueen (SKP) toimintaa viiden vuosikymmenen ajalta.
Poikkeuksellinen oli jo Veikon uran alku. Hän oli töissä Valmetin telakalla ja lähetti lehdelle joitakin valokuvia metallityöväen seitsemän viikon lakosta talvella 1971. Eräänä päivänä vapun alla töistä tullessa odotti kotona soittopyyntö. Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen tarjosi töitä lehden ensimmäisenä palkattuna valokuvaajana. Veikko kysyi, voiko harkita vähän aikaa. Tähän Jokinen: kyllä voi, soita aamulla. Kun Veikko aamulla vastasi kyllä, alkoivat työt heti. Lehti tarvitsi kuvia vappumarssilta.
Veikko oli jo koululaisena mukana perustamassa Kotkan Seudun Opiskelevan Nuorison Yhteiskunnallista Seuraa ja toiminnassa muun muassa Vietnamin sotaa vastaan. Siirtyminen Helsingissä melko hyvin palkatusta työstä telakalla Tiedonantajaan oli hyppy tuntemattomaan. Tiedonantaja oli vasta aloittanut valtakunnallisena sanomalehtenä. Pienellä toimituksella oli intoa, mutta vähän kokemusta ja rahaa.
Työpäivät venyivät etenkin alkuvuosina pitkiksi. Esimerkiksi syksyllä 1973, kun Chilen juntan vallankaappaus herätti laajan solidaarisuusliikkeen, saattoi Veikko olla aamulla kuvaamassa Chilen pakolaisten käyntiä ministeriössä, lounasaikaan pakolaisten lauluryhmän esiintymistä rakennustyömaalla, iltapäivällä eduskuntakeskustelua ja illalla Kulttuuritalolla solidaarisuuskonserttia. Sen jälkeen piti vielä itse kehittää negatiivit pimiössä. Ja aamulla valita ensimmäiset kuvat, jotka piti lähettää painoon yhdeksään mennessä. Kun työt menivät viikonlopun puolelle, otti Veikko välillä tyttärensä Lauran mukaan. Pääsy pimiöön ja siellä vähän auttaminen jäivät hänelle mukavina mieleen.
Veikko Koivusalo oli ennen muuta työväenliikkeen valokuvaaja. Hän dokumentoi kuvillaan laajasti toimintaa työpaikoilla, myös rauhanliikkeitä ja muita kansalaisliikkeitä. Hän liikkui kameransa kanssa luontevasti niin mielenosoituksissa kuin korkean tason poliittisissa tapaamisissa, työväentaloilla ja lähiöissä. Tiedonantajan kuvaajana hänellä oli pääsy myös moniin sellaisiin SKP:n tapaamisiin, joista muilla medioilla ei ole kuvia.
Tiedonantaja oli kokoaan suurempi vaikuttaja. Se ärsytti porvareita.
Äärioikeiston vuonna 1977 Tiedonantajan painotaloon, Kursiiviin, tekemä murhapoltto toi jännitteet uhkaavan lähelle. Paikalta löytyi vielä yksi räjähtämättä jäänyt putkipommi sen jälkeen, kun Veikko oli saanut palokunnalta luvan noutaa talosta kameransa. Toisaalta murhapolton saama laaja tuomio kertoi Tiedonantajan usein oletettua paljon laajemmasta ystäväjoukosta.
Veikon kuvissa näkyy politiikan ja ajan rientojen tarkka seuraaminen ja liikkuminen siellä, missä kamppailuja käytiin. Hän oli elimellinen osa toimitusta ja lehtikuvat olivat journalismia. Joukkoliikkeidenkin kuvissa oli kyse myös ihmisistä yksilöinä, puhuttelevista kasvoista ja hetken tilanteissa otetuissa kuvissa paljastuvista, usein ilkikurisista vastakohdista.
Hän ei vain dokumentoinut työväenliikettä. Hän osallistui kuvillaan sen kamppailuihin. Siinä missä moni lehtikuvaaja kävi vain nopeasti nappaamassa kuvan esimerkiksi työttömien nälkälakon teltasta, seurasi Veikko pitkään nälkälakkolaisia ja jutteli heidän kanssaan. Hän halusi ymmärtää ja päästä lähelle kuvattavia voidakseen tavoittaa kuvaan olennaisen.
Kun Palestiinan vapausliikkeen johtaja Jasser Arafat saapui Suomeen 1989, oli Veikko tietysti vastassa kameroineen. Hän näki silloin iltapäivälehden kuvaajalla ensi kertaa kameran, josta tämä lähetti saman tien digitaalisen kuvan toimitukseen. Veikko innostui – sellainen kamera piti saada.
Hän oli alinomaa kiinnostunut löytämään uusia mahdollisuuksia kameroiden, filmitekniikan ja digitalisaation kehityksestä. Samalla innolla hän seurasi paljon liikkuvan lehtikuvaajan toisen tärkeän työvälineen, auton, kehitystä.
Harrastajapohjalta Tiedonantajaan tullut Veikko nousi pian lehtikuvaajana ammattilaisten valtakunnalliseen kärkijoukkoon. Hän avasi yhteyksiä sinnekin, mihin lehdellä ei niitä ollut. Hän oli kuvatoimittajana kirjoissa Pitkä 70-luku, Rauhan ja toivon lapset sekä Kolme kirjainta. Veikon näyttely Prahan kaupunkikuvista sai hyvät arviot.
Veikolla oli kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja avata lyhyillä, humoristisilla kommenteilla jumiutuneissa tilanteissa tietä eteenpäin. Hän jakoi osaamistaan nuoremmille ja kantoi vaikeissakin oloissa huolta Tiedonantajasta, SKP:n äänenkannattajasta.
Veikko Koivusalo jätti kuvillaan ainutlaatuisen ja korvaamattoman historiallisen muistitiedon kaikille työväenliikkeestä ja yhteiskunnallisista muutoksista kiinnostuneille. Vain vähän ennen kuolemaansa hän sai vielä iloita siitä, että Tiedonantajan yli puolen miljoonan valokuvan, digikuvan ja negatiivin kokoelma oli saatu Kansan Arkistoon – projekti, jota Veikko oli itse mukana käynnistämässä.
Tiedonantaja kunnioittaa pitkäaikaisen valokuvaajansa elämäntyötä ja ottaa osaa omaisten ja läheisten suruun.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
