Vielä vaaleista ja demarien alamäestä

Alkuperäinen kirjoittaja:

Kuten viime numerossamme todettiin, äskeisten eurovaalien merkillepantavin piirre oli sosiaalidemokratian alamäki.

Keskimäärin kautta EU-Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet saivat vain 22 prosentin ääniosuuden, kuusi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2004 pidetyissä edellisissä eurovaaleissa. Kun äänestysaktiivisuus oli vain 43 prosenttia, tämä merkitsee, että vähemmän kuin yksi kymmenesosa äänestäjäkunnasta äänesti näitä puolueita.

EU-alueen keskimääräiset luvut vääristävät alamäen todellisen suuruuden. Länsi-Euroopan suurissa teollisuusmaissa, joissa sosiaalidemokraattiset puolueet ovat johtaneet hallituksia vuosikymmenien ajan tai toimineet pääoppositiopuolueina, niiden menetykset olivat valtavia. Ja näin riippumatta siitä, ovatko puolueet parhaillaan hallituksessa vai oppositiossa.

Britanniassa, missä labourpuolue on ollut vallassa viimeiset kaksitoista vuotta, sen kannatus putosi ennätysalhaiseen 16 prosenttiin, eli alemmas kuin äärioikeistolaisen itsenäisyyspuolueen. Espanjassa hallitseva sosialistinen puolue menetti viisi prosenttiyksikköä ja otti usealla prosenttiyksiköllä selkäänsä opposition konservatiiveilta. Saksassa sosiaalidemokraattinen puolue SPD, joka on ollut hallituksessa yksitoista vuotta, kirjasi historiallisen alhaisen 21 prosentin kannatuksen. Portugalissa hallitsevan sosialistisen puolueen kannatus putosi 45.stä 27 prosenttiin.

Ranskassa, missä sosialistinen puolue on ollut oppositiossa viimeiset seitsemän vuotta, puolue sai vajaan 17 prosentin ääniosuuden, vähennystä 12 prosenttiyksikköä verrattuna viiden vuoden takaiseen tulokseen. Italiassa, kommunistisen puolueen ja eräiden muiden vasemmistopuolueiden demariseuraaja, demokraattinen puolue, putosi 31 prosentista 26 prosenttiin. Tanskassa oppositiossa oleva sosiaalidemokraattinen puolue menetti 12 prosenttiyksikkö ja sai 21 prosentin kannatuksen. Hollannin työväenpuolueen kannatus puolittui 12 prosenttiin, ja Itävallassa sosiaalidemokraattinen puolue putosi 33 prosentista 24 prosenttiin.

Tämä alamäki on sitäkin huomionarvoisempi, kun pidetään mielessä, että vaalit käytiin keskellä vakavinta talouskriisiä sitten 1930-luvun. Vaikka työttömyys paisuu nopeasti ja väestön laajojen kerrosten elinolot ovat huonontuneet, äänestäjät hylkäsivät sosialidemokraatit suurin joukoin.

Syy tähän siirtymään löytyy sosiaalidemokraattisten puolueiden politiikasta ja luonteesta. Ne ovat jo pitkään toimineet niin kuin mitkä tahansa porvaripuolueet. Kahtena viime vuosikymmenenä ne ovat käyttäneet vaikutusvaltaansa läheisessä liitossa ammattiliittojen kanssa sellaisiin epäsosiaalisiin ja kansanvastaisiin hyökkäyksiin, jotka olisivat nostattaneet voimakasta vastarintaa, jos oikeistohallitukset olisivat yrittäneet samaa.

Britanniassa Tony Blairin johtama labourpuolue otti omakseen konservatiivisen puolueen ”rautarouvan” Margaret Thatcherin ohjelman, kun taas Gerhard Schröderin johtama SPD hyväksyi hyvinvointimallin vastaiset Hartz-lait ja suoritti enemmän hyökkäyksiä sosiaalisia oikeuksia vastaan kuin aiemmat konservatiivihallitukset yhteensä.

Näin puolueet, jotka historiallisesti ovat kytkeytyneet sosialismiin väestön kapitalismia kohtaan tunteman kasvavan pettymyksen oloissa, kärsivät suuria vaalitappioita. Itse asiassa sosiaalidemokraattisten ja konservatiivisten puolueiden talous- ja sosiaalipolitiikan välillä ei olekaan mitään suuria eroja. Aikana, jolloin ”kapitalismin loppu” on nousemassa esiin vakavana näköalana, puolueet joiden historiallisena tehtävänä oli korvata kapitalismi sosialismilla, eivät tarjoa mitään sosialistista hallitsemisfilosofiaa ja politiikkaa. Niiden kriisinvastaiset toimet eivät juuri eroa niiden porvarillisten kilpailijoiden toimista.

Kun miljoonat työläiset kääntävät selkänsä sosiaalidemokratialle keskellä talouskriisiä, se osoittaa, että he eivät enää odota mitään ratkaisua ongelmiinsa näiltä puolueilta.

Vaalitulos oli myös ilmaus EU-parlamentin laajasta torjumisesta. Parlamentin tehtävä on tarjota valedemokraattinen kaapu EU:n instituutioille ja 40 000 hyvin palkatun byrokraatin armeijalle, joka puolestaan palvelee suunnilleen yhtä suurta bisneslobbarien armeijaa. Suuri osa äänestäjistä, erityisesti työläisistä ja köyhistä, jätti äänestämättä. Suurin ”puolue” vaaleissa oli äänestämättömien ”puolue”. Näin muodostunutta poliittista tyhjiötä käyttivät hyväkseen oikeistolaiset ja konservatiiviset puolueet.

Tämä on saanut monet puhumaan ”käänteestä oikealle”. Sellainen päätelmä on pinnallinen. Oikeistopuolueet vain pystyivät käyttämään hyväkseen demarien kannatuksen romahtamista ja matalaa äänestysaktiivisuutta. Useissa tapauksissa ne eivät kuitenkaan onnistuneet lisäämään äänimääriään ja joissakin tapauksissa niiden kannatus väheni merkittävästi. Jopa äärioikeistolaisilla ja muukalaisvastaisilla puolueilla varsinkin Hollannissa ja Britanniassa on alhaisen äänestysaktiivisuuden takia vähemmän kannatusta kuin niiden tulokset antavat ymmärtää.

EU-vaalien valossa ilmeistä on voimakas yhteiskunnallinen polarisaatio, kärjistyminen. Tähän saakka hallitsevat luokat ovat voineet turvautua sosiaalidemokraattisiin puolueisiin ja ammattiliittoihin yhteiskunnallisten taistelujen estämisessä ja tukahduttamisessa. Näiden organisaatioiden heikkeneminen merkitsee sitä, että, tulevat luokkayhteenotot voivat saada avoimemman ja kenties räjähdysherkemmän muodon. (ES)