Vietnamin sota

RANSKA ALISTI 1880-luvulla siirtomaakseen nykyisen Vietnamin, Laosin ja Kambodzhan alueen. Toisen maailmansodan aikana Japani valloitti koko Ranskan Indokiinan, mutta menetti alueen hävitessään sodan. Vietnamiin oli sodan aikana syntynyt itsenäisyyteen tähtäävä vapautusliike Viet Minh, johdossa maanpakolaisuudesta palannut Ho Chi Minh. Ranskalaiset joukot palasivat Japanin vetäydyttyä tukahduttaakseen sissiliikkeen ja jatkaakseen kolonialistista valtaansa. Yhdysvaltain aseavustakin huolimatta Ranska koki suurtappion Viet Minhille legendaarisessa Dién Bién Phún taistelussa toukokuussa 1954. Viet Minhin joukkoja johti kenraali Vo Nguyen Giap, jopa ikoniseksi hahmoksi kansainvälisessä solidaarisuusliikkeessä kohonnut historioitsija ja sittemmin Vietnamin puolustusministeri.

Seuranneissa Geneven rauhanneuvotteluissa Laos ja Kambodzha itsenäistyivät, Vietnam jaettiin kahtia. Pohjois-Vietnam suuntautui Ho Chi Minhin johdolla sosialismiin, Etelä-Vietnamiin tuli Ranskan ja Yhdysvaltain tukema nukkehallitus. Rauhansopimuksen mukaan puolen vuoden kuluttua piti järjestää koko Vietnamissa maata yhdistävät vaalit. Tämä ei koskaan toteutunut. Yhdysvallat lähetti Saigoniin, Etelä-Vietnamin hallitukselle aluksi aseita, sitten myös neuvonantajia ja sotilaallisia kouluttajia, vähitellen lisääntyvissä määrin. Vuonna 1963 maassa oli jo 16 000 amerikkalaista sotilasta, ja Yhdysvallat upposi askel askeleelta Vietnamin soihin.

ETELÄ-VIETNAMIIN OLI v. 1957 perustettu kansallinen vapautusrintama FNL, länsimaisessa lehdistössä Vietkong – nimellä tunnettu. Se pyrki maan yhdistämiseen, kävi sissisotaa etelävietnamilaisia joukkoja ja amerikkalaisia neuvonantajia vastaan. Pohjois-Vietnamin alkoi lähettää joukkoja etelään v. 1963 alkaen. V. 1964 ns. Tonkinin lahden välikohtauksen jälkeen Yhdysvaltojen kongressi antoi presidentti Johnsonille valtuudet lisätä osallistumista Vietnamiin. Ensimmäiset varsinaiset maajoukot lähetettiin maaliskuussa 1965. Enimmillään amerikkalaisia sotilaita oli Vietnamissa yli 500 000 vuonna 1968. Alkuperäisenä julki lausuttuna tarkoituksena oli vahvistaa Etelä-Vietnamin hallitusta ja joukkoja, jotta ne pystyisivät pitämään maan hallussaan. Tämä ei onnistunut, vaan Yhdysvallat oli päävastuussa sodankäynnistä. Sen sotatoimet eivät rajoittuneet Etelä-Vietnamin alueelle. Tonkinin lahden välikohtauksen jälkeen alkoivat myös Pohjois-Vietnamin pommitukset. Myöhemmin Nixonin kaudella pommitukset ulotettiin Laosiin ja Kambodzhaan.

Sota oli raakaa ja julmaa. Vietnamilaiset kävivät omalla maallaan sissisotaa, jossa he oppivat taitaviksi. Etelä-Vietnamin väestöstä suurin osa tuki FNL:n sissijoukkoja ja antoi heille apua. Saigonin joukot jäivät paikallista tukea vaille. Amerikkalaiset olivat vieraalla maalla, vaikeissa olosuhteissa, kutsunnoista värvättyjä, sotimaan lähetettyjä. Raskaalla kalustolla, pommituksin ja helikopterein oli mahdotonta nujertaa sissiarmeijaa. Viidakkoon ja tunneliverkostoon piiloutunutta vihollista oli jopa vaikea löytää. Kuka tahansa nainen tai lapsikin maalaiskylässä saattoi olla ansoja asettava sissien apulainen. Kylistä sissit saivat myös suojaa ja ruokaa. Amerikkalaisten taistelumoraali kärsi, huumeiden käyttö oli yleistä. Kotimaassa sodanvastainen liike kasvoi.

SISSIEN PIILOUTUMISEN estämiseksi Yhdysvallat käytti syöpää aiheuttavaa kasvien lehdet pudottavaa Agent Orange -myrkkyä n. 76 miljoonaa litraa. Sotaa seuraavina vuosina se on saastuttanut vesistöjä, maaperää, ilmaa ja aiheuttanut massatuhoa. Napalm-pommit puolestaan polttivat kasvustoa, kuten myös pommitettuja kyliä.

Maaliskuussa 1968 My Lain verilöyly oli raakuudessaan hirvittävä. Yhdysvaltain sotilaat kiduttivat ja murhasivat noin 500 aseetonta siviiliä, miehiä, naisia ja jopa pikkulapsia. Tapahtunutta peiteltiin vuoden verran. Syyllisiä ei juuri rangaistu. Vain yksi sotilas tuomittiin sotarikoksesta kolmeksi vuodeksi vankilaan. Jotkut sotilaat olivat yrittäneet puuttua tapahtumiin, ja heitä kohdeltiin pettureina.

V. 1969 Yhdysvaltojen presidenttinä aloitti Richard Nixon. Hänellä oli suunnitelma vietnamisoida sota Etelä-Vietnamin nukkehallinnolle ja vetää omat joukot pois. Pariisissa oli aloitettu jo rauhanneuvottelut, ja joukkojen vetäytyminen alkoi heinäkuussa 1969. Lopulta neuvotteluissa sovittiin tulitauosta v. 1973, jonka jälkeen viimeisetkin amerikkalaisjoukot poistuivat maasta. Taistelut jatkuivat vietnamilaisten kesken aina kevääseen 1975. Saigonin hallitus antautui Pohjois-Vietnamille vappuaattona 30.4.1975. Seuraavana vuonna, 2. heinäkuuta 1976 maa yhdistettiin Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi.

Vietnamin sota oli myös ensimmäinen televisiosota. Sotatapahtumia saattoi seurata päivittäin paikan päältä, uutistoimittajien välittämänä. Sodanvastainen liike sai voimaa uutisoinnista ja laajeni kansalaisliikkeeksi Yhdysvalloissa. Afroamerikkalaisten oikeuksia puolustava kansalaisoikeusliike oli siinä mukana. Olihan huomattava osa sotilaista köyhiä, varsinkin afroamerikkalaisa, ja heidän osuutensa sodassa 58 000 kaatuneesta ja 158 000 haavoittuneesta jopa kaksi kertaa suurempi kuin valkoisten.

VIETNAMIN SOTA oli osa kylmä sotaa. Neuvostoliitto oli noussut suurvallaksi pystyttyään lyömään Hitlerin joukot itärintamalla ja kukistamaan fasismin. Useita Euroopan maita otti sosialistisen kehityssuunnan. Kiinan kansantasavalta oli perustettu 1949. Sosialismin aate eteni. Amerikkalaisten dominoteorian mukaan maa toisensa jälkeen uhkasi kaatua sosialistiseen rintamaan, ja tämä oli estettävä. Neuvostoliitto ja sittemmin myös Kiina luonnollisesti tukivat Pohjois-Vietnamin sosialistista kehitystä työväenliikkeen kansainvälisen solidaarisuuden periaatteiden mukaisesti. Yhdysvaltojen massiivisesta panostuksesta huolimatta päättäväinen Vietnamin kansa voitti ja saavutti itsenäisyyden ja lähti sosialismin tielle. Nyt se on voimakkaasti kehittyvä, keskituloinen, nuori ja dynaaminen, omaa tietään kulkeva tulevaisuuden maa.