VIIKON KOLUMNI: Uusavuttomuus – laitostumistako?
Jokunen vuosi sitten luin artikkelin niin sanotusta uusavuttomuudesta eli siitä, että nuoret aikuiset eivät enää osaa hoitaa raha-asioitaan, laittaa ruokaa tai ylipäätään selvitä tavallisesta arjesta. Kuin salamana iski päähäni ajatus, että olen lukenut samasta oireyhtymästä ennenkin – jo 1930-luvulla tunnistettiin ilmiö nimeltä laitostuminen. Pitkään laitoksissa hoidetut ihmiset eivät ole lainkaan oppineet selviytymään elämässä itsenäisesti tai he ovat pitkän laitoshoidon kuluessa unohtaneet aiemmat taitonsa.
Ehkäpä ”uusavuttomuudessa” on kysymys juuri tästä? Suurin osa nykypäivän nuorista aikuisista on viettänyt ikänsä laitoksissa: ensin päiväkodissa, sitten koulussa. Ruoka on tullut valmiina eteen, siivous on hoitunut ”näkymättömän käden” taikomana ja niin edelleen – siis mahdollisimman epänormaalia elämää. Vanhempien kanssa vietetty aika on jäänyt liian vähäiseksi, eivätkä lapset välttämättä ole nähneet vanhempiensa tekevän paljonkaan arkiaskareita.
Monet vanhemmat käyvät ruokaostoksilla, ennen kuin hakevat lapset hoidosta, lämmittävät valmista ruokaa ja tekevät kotityöt vasta lasten ollessa nukkumassa. Jotkut vanhemmat, jotka eivät ole palkkatyössä, vievät lapsensa hoitoon siksi aikaa, kun tekevät kotityöt ja hoitavat asioita.
* * *
En syytä nuoria; he eivät ole tätä järjestelmää luoneet. En syytä hyvää tarkoittavia vanhempiakaan: he ovat todennäköisesti halunneet varata kotona vietetyn ajan ensi sijassa lapsille, ilman kotitöiden aiheuttamaan ”häiriötä”. Siis niin sanottua laatuaikaa! On todellakin hyvä välillä keskittyä pelkästään kuuntelemaan ja katselemaan lasta, mutta normaali arkielämä töineen ja touhuineen on vähintään yhtä tärkeätä.
Muutama tunti kotitalouden opetusta yläluokilla ei korvaa sitä oppia, minkä lapsi saa tarkkaillessaan aikuisten töitä ja osallistuessaan niihin kykyjensä mukaan. Se on jopa kaiken sotkun, metelin ja vanhempien hermojen kiristymisen arvoista! Elämää ei voi oppia, jos kaikki hankaluutta ja harmia aiheuttava pyritään sulkemaan pois.
Esimerkiksi luonnonkansoilla lapset ovat kaiken aikaa aikuisten mukana, mutta harvoin huomion keskipisteenä. Samaa näkee vieläkin melko paljon maatiloilla. Muuten yhteiskunnassamme eri ikäluokat on pitkälti eristetty toisistaan, ja harvoilla lapsilla on nykyään mahdollista seurata vanhempiensa työskentelyä ammatissa.
TAINA HOLLO
Kirjoittaja on kihniöläinen kotiäiti ja Suomen kommunistisen puolueen EU-vaaliehdokas.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
