Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.
Ajankohtainen pamfletti turvallisuuspoliittisen keskusteluun: Sota ja rauha. Sotilasliittoon vai ei?
Vapaus valita toisin -yhdistys ja Ydin-lehti julkaisevat ensi viikolla pamfletin, jonka 18 asiantuntijan puheenvuorojen toivovat vaikuttavan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tehtäviin linjauksiin. Viime aikoina keskustelua on hallinnut tarve edetä ripeästi ja mahdollisen Nato-jäsenyyden suhteen aikataulut ovat muuttuneet kuukausista viikkoihin. Mielestämme maltti on valttia ja harkintaan tarvitaan vaihtoehtoja, julkaisijat toteavat.
Pamfletissa Sota ja rauha. Sotilasliittoon vai ei? osoitetaan, että viimeaikainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on ollut mustavalkoista, sotaisaa ja vaihtoehdotonta. Pamfletissa tarjotaan vaihtoehtona liittoutumattomuuteen ja yhteistyöhön perustuva rauhanomainen linja. Lisäksi tarvitaan laajempaa turvallisuusajattelua, kuten erityisesti ympäristöön ja ilmastomuutokseen liittyvät uhkat osoittavat. Turvallisuutta ei voi rakentaa vain ja ensisijaisesti asevaraisesti, Vapaus valita toisin ja Ydinlehti korostavat.
Nato-jäsenyyden eduksi on eduskunnalle annetussa ajankohtaisselonteossa katsottu yhteinen puolustus ja sen ennaltaehkäisevä vaikutus, joka perustuu viime kädessä Yhdysvaltojen sotilaalliseen kykyyn ja ydinasepelotteeseen. Ydinaseet ovat kuitenkin ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta suurin turvallisuusriski. Suomen pitää ydinpelotteeseen sitoutumisen sijaan ollaan edistämässä ydinaseista luopumista. Siksi myös Suomen tulee allekirjoittaa YK:n ydinasekieltosopimus.
Kirjoittajia pamfletissa ovat Arja Alho, Emma Hakala, Timo Hakkarainen, Jouko Jokisalo, Kati Juva, Markku Kangaspuro, Markku Kivinen, Tapio Kuosma, Laura Lodenius, Jussi Ojala, Heikki Patomäki ja Magnus Ryner, Kaisa Savolainen, Tarja Virtanen ja Ritva Grönick, Thomas Wallgren ja Matti Vesa Volanen. Lisäksi haastatellaan Klaus Törnudd, Heikki Talvitie ja Pekka Visuri.
Pamfletista keskustellaan tiistaina 10.5. klo 14 Rosebud Sivullisen Stagella (Kaisaniemenkatu 5). Mukana mm. päätoimittaja Arja Alho, professori emeritus Markku Kivinen, professori Heikki Patomäki ja filosofian tohtori Kaisa Savolainen. Heitä haastattelee pääsihteeri Teemu Matinpuro.
Sota ja rauha. Sotilasliittoon vai ei?
Sivuja 100. Julkaisijat Vapaus valita toisin ja Ydin-lehti.
Myynnissä mm. Tiedonantajan verkkokaupassa, hinta 9 euroa.
Kirjoittajan artikkelit
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Lehdistön työehtosopimusneuvottelut alkoivat tänään maanantaina synkissä merkeissä. Työnantajia edustava Medialiitto esitti pitkälti toistakymmentä heikennystä lehdistön työntekijöiden sopimuksiin. Journalistiliitto on tyrmistynyt Medialiiton esityksistä.
- ‹ edellinen
- 13 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”