Antautuminen YK:ssa

Alkuperäinen kirjoittaja: Erkki Susi

Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi viime viikon
torstaina 23.5. Yhdysvaltojen ja Britannian suorittaman Irakin sotilaallisen
miehittämisen. Äänin 14-0 turvallisuusneuvosto päätti
välittömästi poistaa Irakin vastaiset pakotteet ja luovuttaa
maan hallitusvallan ja öljyrikkauksien hallinnan miehitysvalloille.
Kyse oli turvallisuusneuvoston ja sen jäsenmaiden häpeällisestä
ja täydellisestä antautumisesta imperialistisen supervallan edessä.

Merkitessään laittoman ja YK:n peruskirjan vastaisen hyökkäyssodan
tulosten hyväksymistä päätös merkitsi samalla itse
hyökkäyssodan jälkikäteistä hyväksymistä,
vaikka muuta väitettäisiinkin.

Erityisen häpeällistä päätöslauselman hyväksyminen
oli siksi, että kaikki USA:n ja sen liittolaisten esittämät
perustelut hyökkäykselle, muun muassa väitteet Irakin kielletyistä
ja vaarallisista joukkotuhoaseista, ovat viimeistään nyt paljastuneet
petokseksi.

Äänestystä edelsi turvallisuusneuvoston jäsenten parin
viikon köydenveto, joka päättyi veto-oikeuden omaavien pysyvien
jäsenten Ranskan ja Venäjän samoin kuin vaihtuvan jäsenen
Saksan antautumiseen.

USA esitti päätöslauselmansa ensimmäisen luonnoksen
9. toukokuuta. Sillä oli tarkoitus testata, kuinka tiukasti muut turvallisuusneuvoston
jäsenet olivat valmiita vastustamaan USA:n vaatimuksia Irakin alistamisesta
sen siirtomaatyyppiseen hallintaan. Ranska ja Venäjä torjuivat
luonnoksen, kun taas Saksa kieltäytyi ottamasta selvää kantaa
ja tarjoutui välittäjän rooliin.

Sitten seurasi poliittisen painostuksen ja diplomaattisen kaupanhieronnan
vaihe. YK:ta tarkkailevien riippumattomien järjestöjen mukaan
USA käytti jälleen kaikkia turvallisuusneuvoston jäsenmaita
kohtaan lahjonnan, painostuksen ja uhkailun yhdistelmää. Mutta
erityinen huomio kohdistettiin luonnollisesti suuriin maihin. USA:n ulkoministeri

Colin Powell

vieraili Moskovassa ja Berliinissä ja keskusteli
jatkuvasti puhelimitse tärkeimpien jäsenmaiden hallitusten päämiesten
ja ulkoministerien kanssa.

Päätöslauselmaluonnosta työstettiin uudelleen neljä
kertaa ja sen lopulliseen versioon tehtiin 90 muutosta, jotka kaikki olivat
luonteeltaan merkityksettömiä eivätkä muuttaneet päätöslauselman
pääsisältöä.

Tulos tuli selväksi 22. päivän illalla, kun Ranskan, Venäjän
ja Saksan ulkoministerit Pariisissa neuvoteltuaan julistivat, että
he olivat valmiita kannattamaan päätöslauselmaan. Kaikki
kolme korostivat, että se ei merkinnyt "sodan jälkikäteistä
laillistamista". Tällä naurettavalla väitteellä
he halusivat peittää antautumisensa.

Hyväksymällä USA:n miehityksen Ranska, Saksa ja Venäjä
laillistavat tosiasiassa keinot, joilla miehitys on saatu aikaan. Kyse on
samasta kuin jos onnistuneen rosvouksen suorittaneelle varkaalle annettaisiin
oikeus pitää väärin saamansa tavarat. Tässä
tapauksessa vain kyse ei ole murtovarkaudesta vaan maan raiskauksesta, sen
tuhansien asukkaiden tappamisesta ja sen resurssien, ennen kaikkea öljyn,
varastamisesta.

Turvallisuusneuvoston päätöslauselma antaa hyökkäyksen
suorittaneille maille synninpäästön kaikista niiden aikaisemmista,
nykyisistä ja tulevista rikoksista. Päätöslauselma mitätöi
kaikki turvallisuusneuvoston "aikaisemmat, asianomaiset päätöslauselmat"
ja myöntää Irakin suhteen rajoittamattoman vallan USA:lle
ja sen liittolaisille.

USA:n poliittiselle hallinnalle ja maan resurssien taloudelliselle hallinnalle
ei aseteta mitään aikarajaa. USA:n hallitus torjui Ranskan ja
Venäjän tätä koskeneet vaatimukset. USA:n sotilaallisen
miehityksen ja hallinnon sanotaan jatkuvan siihen saakka, kunnes USA muodostaa
Bagdadiin "kansainvälisesti tunnustetun, edustavan hallituksen".
Sellainen hallitus ei todennäköisesti tule merkitsemään
USA:n vallan heltiämistä, mikäli se USA:sta riippuu, sillä
USA pyrkii muodostamaan vuosikymmeniä rahoittamistaan käskyläisistä
koostuvan taipuisan hallituksen. Ja Ranskan, Saksan ja Venäjän
antautuminen turvallisuusneuvostossa on varma merkki siitä, että
ne ovat valmiita tunnustamaan minkä tahansa nukkehallituksen, jonka
USA lopulta pystyttää.

Ainoa USA:n tekemä myönnytys on, että YK:n sallitaan "tarkistaa"
vuoden kuluttua päätöslauselman etenemistä ja, jos tarpeen,
"esittää lisäaskeleita". Kun otetaan huomioon,
että USA ja Britannia voivat käyttää vetoa torpedoidakseen
mitkä tahansa "lisäaskeleet", tällä muotoilulla
on vain vähän käytännön merkitystä.

Päätöslauselma nimenomaisesti antaa Irakin valtavien öljyrikkauksien
hallinnan USA:lle. Tässä kohtaa on jälleen tehty puhtaasti
sanallisia myönnytyksiä vaatimuksille kansainvälisestä
hallinnasta. YK:n, Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston
ja Arabien kehitysrahaston edustajien sallitaan "osallistua" eikä
pelkästään "olla yhteistyössä", kuten
alkuperäisen luonnoksen sanamuoto kuului. Mutta tulos pysyy samana:
kyseiset instituutiot, joita USA sitä paitsi tarvitessaan dominoi,
voivat ilmaista mielipiteensä, mutta USA:n hallitus päättää
ja yhdysvaltalaiset öljy-yhtiöt korjaavat voitot.

Kaikki öljyn myynnistä kertyvät tulot samoin kuin Irakin
ulkomailla olevat varat ja osuus YK:n ruokaa öljystä -ohjelman
rahoista sijoitetaan erityiseen rahastoon Irakin keskuspankkiin ja niitä
käytetään "vallanhaltijan harkinnan mukaan" (at
the discretion of the Authority). "Vallanhaltija" on päätöslauselmassa
miehittäjävaltojen peitenimi.

Täytyykin kovasti ihmetellä Suomen presidentin

Tarja Halosen

tietolähteitä, kun hän Teollisuuden ja Työnantajain
keskusliiton kevätkokouksessa puhuessaan ilmaisi tyytyväisyytensä
siihen, että Irakin tulevaisuutta rakennetaan "Yhdistyneiden kansakuntien
ohjauksessa".

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma ei vain anna laillista
viikunanlehteä Irakin valloittamiselle, miehittämiselle ja rosvoamiselle.
Vielä pahempaa. Se luo esimerkin ja ennakkotapauksen tuleville valloitussodille
ja oikeuttaa

George W. Bus

hin hallinnon ennaltaehkäisevän
sodan opin. Kun USA hyökkää seuraavaan maahan, se pystyy
vetoamaan tähän YK:n päätökseen.

Eli kuten saksalaislehti

Süddeutsche Zeitung

päätöslauselmaa
kommentoidessaan totesi: "Washingtonin vallanpitäjät tulevat
heiluttamaan tätä päätöslauselmaa ja sanomaan arvostelijoilleen:
katsokaa tänne, turvallisuusneuvosto on vahvistanut meidät Irakin
hallitsijoiksi, Niin tehdessään se on implisiittisesti tunnustanut
meidän kampanjamme ja kaiken lisäksi koko meidän ennaltaehkäisevän
sodan oppimme. Vanha kansainvälinen oikeus on kuollut, kauan eläköön
Imperium Americanumin laki."

Ranskan, Saksan ja Venäjän johdon antautuminen on isku vasten
miljoonien sotaa vastustaneiden ja noiden maiden johtajien vilpittömyyteen
uskoneiden ihmisten kasvoja. Se vahvistaa Bushia hallintoa USA:ssa ja sen
myötäilijöitä ympäri maailmaa. Mutta samalla se
opettaa ihmisille kautta maailman, että taistelussa sotaa ja imperialismia
vastaan pitää luottaa vain kansojen sodanvastaisen liikkeen itsenäiseen
voimaan, ei kapitalististen maiden hallituksiin eikä edes YK:hon.