Arvonlisävero ja työarvot

Suomen valtiovalta nostaa arvonlisäveron korkealle eli 25,5 prosenttiin syyskuun alussa. Vero on todella kova ja voi kysyä, miten tuollainen vero on edes mahdollinen. Koitan vastata siihen ja miten laki itsessään kauniisti paljastaa oman luokkaluontonsa.

Lain sisällöstä ensin

Arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle: 1) liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä; 2) Suomessa tapahtuvasta tavaran maahantuonnista. Tavaralla tarkoitetaan aineellista esinettä sekä sähköä, kaasua ja muuta niihin verrattavaa energiahyödykettä. Palvelulla tarkoitetaan kaikkea muuta, mitä voidaan myydä liiketoiminnan muodossa. Vero kannetaan jokaisesta tuotanto- ja jakeluketjussa tapahtuneesta myynnistä, ja jokainen porras suorittaa valtiolle veroa siinä portaassa syntyneestä arvonlisästä. Tuotantovälineiden ja -panosten arvonlisäverot ketjun tuottajat saavat takaisin. Verovelvollisia eivät ole kunnat eivätkä hyvinvointialueet.

Nykyinen liikevaihtoverolaki todistaa työarvoteorian puolesta ja subjektiivista arvoteoriaa vastaan.

Sitten tärkeitä kohtia pääomalle

Veroa ei mene kiinteistön myynnistä. Veroa ei mene pankkitoiminnasta, ja verovapaata on

1) varojen hankintaa yleisöltä ja muu varainhankinta; 

2) luotonanto ja muu rahoituksen järjestäminen;

3) luoton hallinta;

4) maksuliikenne;

5) valuutanvaihto;

6) arvopaperikauppa;

7) takaustoiminta.

Veroa ei taideta suorittaa arvopapereiden säilytyspalvelusta, pörssikaupasta, futuurikaupasta, kiinteistövälityksestä eikä vuokralaisten välitystoiminnasta. Veroa ei suoriteta sijoituskullan myynnistä ja välityksestä. Veroa ei suoriteta vakuutuspalvelun myynnistä (sillä on oma vero). Veroa ei suoriteta yli 10 metristen vesialusten myynnistä, vuokrauksesta tai rahtauksesta, pois lukien huvialukset. Veronpalautukseen on kuitenkin oikeus!

Eli valtio jättää käyttämättä tilaisuudet nipistää pääomasta. Se ei toisin sanoen uskalla kajota pääoman valtaan. Kirjan ”Arvonlisäverotus 2020” perusteella tämä tulee Euroopan Unionin Arvonlisädirektiivin 135 artikloista. Toisinkin voisi kirjoittaa: Näitä ei veroteta, koska pankki ja vakuutustoiminta ei varsinaisesti tuota kovin paljoa mitään uutta; marxilaisenkaan tieteen mukaan. Lakiteksti siis kertoo, kuinka valtiovalta suosii sijoituspääoman haltijoita. 

Suhde työarvoihin

Kannattavan firman toiminnan tuloksesta voidaan laskelmoida ns. arvonlisän määrä. Se on valmistetun tavaran myyntihinnan ja sen valmistukseen käytettyjen tuotteiden ostohinnan erotus.  Siitä riittää varoja palkkoihin, palkkojen sivukuluihin, poistoihin, mahdollisiin lakisääteisiin tuoteveroihin ja ylijäämään. Arvonlisä voi olla huomattavan korkea jopa per työtunti (eli suuruusluokaltaan marxilaisittain v+m suuruinen). Eli arvonlisät, jotka ovat syntyneet lisäarvoista kestävät verottaa esim. 25,5% mukaan ja silti tavara menee vielä kaupaksi ja sitä kannattaa vielä tuottaa. Tämä on ymmärrettävissä, koska lisäarvon suhdeluku on yleensä korkeampi.

Korkeimman arvonlisäveron rahassa maksaa tuotteen vähittäisostaja. Valtio siis kerää arvonlisäverolla kotimaan kaupasta sievoisen siivun. Ulkomaille tavarat menevät verotta. Arvonlisäveron tuotto on 25 miljardia ja hyvinvointialueiden kulut 24 miljardia. Olisipa hienoa, jos työikäisen väestön luoma arvonlisä ohjattaisiin koko väestön hyvinvointiin. Siinä vasemmistolle ohjelmaa.  

Lakikohtia, jotka lyövät korvalle subjektiivista arvoteoriaa

Veroa ei suoriteta terveyden- ja sairaanhoitopalvelun myynneistä eikä sairaankuljetuksista eikä hammaslääkärin veloituksista. Eli sairaanhoidon ei katsota tuottavan arvonlisää. Tämä yksityiskohta kertoo selvästi, että arvonlisässä ei ole kyse subjektiivisesti koetusta arvosta. Eli valtaviran talousteoria, joka pohjautuu kuluttajan rajahyötyyn ja subjektiivisesti koettuun mielihyvään on ihan sivuroolissa ellei peräti käsikirjoituksen ulkopuolella.  

Yksilön kokema rajahyöty esim. sairaankuljetuksessa tai hammaslääkärissä on tietenkin tavattoman suuri, ja luulisi subjektiivisen teorian valossa, että palvelu tuottaisi paljon niin sanottua mielihyväarvoa, ja sitä arvonlisää kestäisi verottaa. Mutta, koska teoria mielihyvästä arvojen tuottajana on alun alkaen väärä, niin sitä ei voida arvonlisän perusteella verottaa. Toisaalta mieluusti katsoisin, että tämäkin verokohta puoltaa marxilaista näkemystä, että väestön työkyvystä kannattaa pitää huolta. 

Päätelmä: arvonlisäverotus on sinänsä selvä osoitus työarvojen puolesta verrattuna uusklassiseen teoriaan ihmisen kokemasta rajahyödystä = arvosta kaupantekotilanteessa. Arvonlisäverotus suoritetaan tuotantoketjun joka portaassa, kun tuotannon kulut ovat tiedossa ja hinnat asetettuina ja toimitukset sovittuna.  

Lainkohtia, jossa valtiovalta osoittaa armeliaisuutta 

Veroa ei suoriteta: 1) esiintyvän taiteilijan tai muun julkisen esiintyjän ja urheilijan palkkiosta 2) yleisen hautauspaikan pitäjän palveluista 3) itse poimituista, luonnonvaraisista marjoista ja sienistä, jotka poimija myy sellaisenaan, 4) eikä veroa suoriteta tavaroiden ja työsuoritusten myynnistä, kun myyjänä on sokea henkilö jne.

Vielä huomio arvonlisäveron alemmista verokannoista eli 14% ja 10%, jotka koskevat ruokatavaroita/rehuja ja toisaalta mm. lääkkeitä. 10% kannassa on kyllä lääkkeiden lisäksi monia muitakin tuotteita, kuten henkilökuljetus, majoitustilat, liikuntatilat, teatteri, sirkus, YLE, kirjat yms. Silti nämä alennetut verokannat ovat sopusoinnussa marxilaisen näkemyksen kanssa, että työvoiman omaan arvoon/hintaan voidaan vaikuttaa edullisilla elinkustannuksilla. 

PS. Arvonlisäverolaki on noin 140 sivun mittainen.