Tiedonantajan numerossa 05/2024 jälleen paljon asiaa! Katso artikkelista, mitä uusin numero pitää sisällään.
Kaj Chydenius on kuollut
Säveltäjä Kaj Chydenius on kuollut 84 vuoden iässä. Hän sävelsi tuhansia kappaleita, joukossa niin rakkauslauluja kuin poliittisia lauluja, teatteri- ja elokuvamusiikkia, oopperoita, kamarimusiikkia, kuoroteoksia ja lastenlauluja.
Lukuisat Chydeniuksen säveltämistään lauluista ovat muodostuneet ikivihreiksi, kuten Kalliolle kukkulalle, Nuoruustango, Kenen joukoissa seisot?, Laulu 20 perheestä, Laulu siirtotyöläisestä ja Tyttö ja tanssiva karhu. Lauluissa hänelle ensisijaista oli asia, runoilijan teksti.
Chydenius oli perustamassa KOM-teatteria ja uudistamassa suomalaista teatteria. Hänen ensimmäinen levynsä oli myös Love Recordsin ensimmäinen levy. Hän toimi muun muassa Kulttuurityöntekijöiden Liiton puheenjohtajana, Teatterikeskuksen puheenjohtajana ja Suomen kommunistisessa puolueessa.
Kaj Chydenius vaikutti laajasti suomalaiseen kulttuuriin ja vasemmistolaiseen liikkeeseen. Hänen laulunsa elävät.
Kirjoittajan artikkelit
Huhtikuussa Tiedonantajassa mm. leikkausten synkistä näkymistä, rikkaiden "verosuunnittelusta" ja lääkekorvausten kiemuroista. Sekä tietysti perinteiset vapputervehdykset!
Alatorniolainen kunnallispoliitikko Eino Lindholm piti ensimmäisen kerran aapiskirjaa kädessään kiertokoulussa Ylivojakkalassa. Eino löysi kirjoista ja työväenliikkeen lehdistä sellaista viisautta, jota hän halusi jakaa köyhille ihmisille. Vasta ilmestynyt Eino Lindholmin elämäkerta ”Kielletyt kirjat” kertoo, kuinka nuori perheenisä salakuljetti hevosella kuusi säkillistä kiellettyjä kommunistisia kirjoja Vojakkalasta Kemijokivarteen Taivalkoskelle ja autokyydissä Kemiin. Kirja kertoo punavangin kohtalosta lapuanliikkeen repimässä Suomessa.
- ‹ edellinen
- 6 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”