Kenelle aurinko nousee – ihmisille vai aseille?

Naton huippukokous Haagissa päätti historiallisesta puolustusmenojen nostosta. Samaan aikaan rauhanaktivistit Suomessa kysyvät: mitä me oikeastaan puolustamme – ja millä hinnalla?

Naton jäsenmaat sopivat kesäkuussa puolustusbudjettien nostamisesta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tästä 3,5 prosenttiyksikköä kohdistuu suoraan aseelliseen varustautumiseen, 1,5 prosenttiyksikköä laajemmin puolustusvalmiutta tukeviin toimiin. Jäsenmaiden on lisäksi vuosittain osoitettava, että ne etenevät kohti tavoitetta. Suomessa hallitus tähtää kolmeen prosenttiin vuoteen 2029 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa miljardeja euroja valtion menoihin.

Poliittinen keskustelu jakautuu – mutta ei selkeästi oikeistoon tai vasemmistoon. Molemmat haluavat olla mukana tulevissa hallitusneuvotteluissa. Oikealla sitoudutaan kasvaviin puolustusmenoihin, vasemmalta kuuluu joitain ristiriitaisia ääniä. Vasemmistossa on niitä, jotka yrittävät sovittaa uudet sotilasdoktriinit laajempaan turvallisuuskäsitykseen tai sanovat löysästi, että puolustusmenoja voidaan kasvattaa tarveharkintaisesti – ja niitä, jotka haluavat purkaa koko asetelman. Löytyykö Suomesta enää yhtäkään todellista vasemmistolaista puoluetta, joka kykenisi rehellisesti vastustamaan militarismia ja rakentamaan vaihtoehtoista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa?

Vasemmistossa rakoilee – Andersson ja Furuholm nostavat eri näkökulmia

Europarlamentaarikko Li Andersson esitti Kultaranta-keskusteluissa avauksen, joka herätti kiivasta keskustelua. Hänen mukaansa ilmastotoimet olisi laskettava osaksi puolustusmenoja:

"Ilmastotoimet tulisi laskea osaksi puolustusmenoja, jotta Suomi voisi saavuttaa Naton puolustusmenotavoitteen ilman, että määrärahoja lisättäisiin varsinaiseen maanpuolustukseen."

Anderssonin ehdotus kosiskelee vihreitä äänestäjiä ja nojaa laajennettuun turvallisuuskäsitykseen, jossa elinkelpoisen planeetan turvaaminen on osa kansallista puolustusta. Ajatus horjuttaa perinteistä rajojen vartiointiin keskittyvää sotilaskäsitystä, ja se herätti myös vastareaktioita. Perussuomalaisten Sanna Antikainen vastasi:

"Jos Venäjä vyöryy rajan yli, sähköauto ei suojele yhtään suomalaista."

Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholm ottaa suunnan, joka avaa tulkintoja loputtomuuteen asti. Piikki puolustusmäärärahoille on auki, kunhan vain näytetään tarve. Hän haluaa irtautua prosenttiperusteisesta ajattelusta kokonaan:

"Painotamme puolustusmenojen suhteen tarveperustaisuutta ja talouden realiteetteihin pohjautuvaa priorisointia – emme sitoudu prosentteihin."

Furuholmin mukaan turvallisuus ei synny prosenttiluvuista vaan arjesta, joka koetaan oikeudenmukaiseksi. Resurssien ohjaaminen aseisiin on aina pois jostain muualta – koulutuksesta, kulttuurista, ekologisesta jälleenrakentamisesta. Kyllä, Vasemmistoliiton linjauksilla hallituspaikka voidaan saavuttaa. Mutta miksi puolue haluaa kasvaa oikealta? Eikö vasemmistolaisen puolueen pitäisi kasvaa vasemmalta?

Vihreiden Sofia Virta: puolustuskyky ei voi syödä hyvinvointia

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta linjaa vasemmisto mielessä, että puolustusvalmius ei saa tarkoittaa hyvinvointivaltion purkamista. Hän muistuttaa, että kokonaisturvallisuus syntyy myös sosiaali- ja terveyspalveluista, väestönsuojelusta ja pelastustoimesta:

"Puolustusta ei voi rahoittaa yhteiskunnallisen luottamuksen kustannuksella."

Virta vaatii sukupuolineutraalia asevelvollisuutta ja näkee Ukrainan tukemisen Euroopan turvallisuuden kannalta keskeisenä:

"Jos Ukraina häviää sodan, suunniteltu kansallisten puolustusmäärärahojen lisäys 3,5 prosenttiin tuskin tulee riittämään."

Silti hän varoittaa yksimielisyydestä:

"Turvallisuutta ei voi rakentaa yhden mallin mukaan – ei sotilaan, eikä ilmastoaktivistin, vaan moniäänisen yhteiskunnan ehdoilla."

SKP:n Heikki Ekman: Militarismi on kapitalistisen järjestelmän ydintä

Suomen kommunistisen puolueen uusi pääsihteeri Heikki Ekman ei selvästikään pyri seuraavaan hallitukseen, eikä siksi säästele sanojaan. Ekmanin mukaan Naton huippukokouksen linjaukset ja puolustusmenojen kasvu ovat osa kapitalistista kriisiä, jossa militarismi toimii järjestelmän hengityskoneena:

"Li Anderssonin ehdotus on arvokas yritys politisoida puolustusmenojen kriteerit. Se murtaa ajatusta siitä, että vain aseet turvaavat rauhan. Mutta meidän on mentävä vielä pidemmälle: koko puolustuskeskustelu on sidottava kansainväliseen rauhantyöhön, yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja kapitalismin kritiikkiin."

Ekman kyseenalaistaa Vasemmistoliiton aseman rauhanpuolueena:

"Vasemmistoliitto on alistunut porvarilliseen politiikkaan ja hyväksyy nyt käytännössä asevarustelun ja Nato-jäsenyyden, mikä on täysin ristiriidassa vasemmistolaisen rauhanpolitiikan kanssa."

Hän kysyy suoraan:

"Miksi rahaa löytyy aina aseisiin, mutta ei hoitajille, opettajille tai luonnonsuojeluun?"

Presidentti Aleksander Stubb: Ei pidä sormea heristää

Nykyinen keskustelu paljastaa kaksi maailmankuvaa. Toisessa turvallisuus on ankara muuri, toisessa orgaaninen verkko. Mutta kenelle tämä yhteiskunta oikeastaan kuuluu – meille ihmisille ja luonnolle, vai sotateollisuudelle ja Natolle?

Presidentti Aleksander Stubb tunnetaan käsitteestään arvopohjainen realismi. Stubb konkretisoi arvopohjaisen realismin sanomalla, ettei Suomen pidä tässä maailman tilanteessa heristellä sormea Yhdysvalloille. Suomi ei todellakaan ole heristellyt sormea USA:lle vaan sitoutunut korviaan myöten Yhdysvaltojen sotilaalliseen yhteistyöhön mm Isäntämaasopimuksen ja DCA-sopimuksen kautta.

Stubb korosti kultarantakeskusteluissa, että Suomen ulkopolitiikan on perustuttava arvopohjaiseen realismiin ja että esimerkiksi Ottawan sopimuksesta irtautuminen on tällaisen lähestymistavan mukaista. Stubb toi esiin, että Suomi toimii vastuullisesti rajanaapurina aggressiivisen Venäjän kanssa ja totesi, että ulkopolitiikassa ei ole kyse vain arvojen korostamisesta tai "sormen heristämisestä", vaan käytännönläheisestä ja realistisesta toiminnasta muuttuvassa turvallisuustilanteessa

Haagin natomaiden kokouksessa nähtiin miten Naton pääsihteeri Mark Rutte mielisteli Yhdysvaltoja kehumalla esimerkiksi sen tekemiä iskuja Iraniin.

Haagin kokouksessa Suomi sai tahtonsa läpi, kun Venäjä nimettiin pitkäaikaiseksi uhkaksi. Nato ei tarjoa visiota aseistariisunnasta tai jännitteiden lieventämisestä – se tarjoaa lisää terästä ja lisää pelkoa. Ydinaseriisunta ei ole tehtävälistalla.

Rauhanliike ei ole ihan hiljaa. Taiteilijoiden rauhanjärjestö Pand osoittaa mieltään militarismia vastaan perjantaina (27.6.) Helsingissä.

Seuraava Naton huippukokous järjestetään Turkissa. Onko Suomi silloin jo syvemmällä sotilaallisen varautumisen suossa – ja entä poliittinen vasemmisto? Onko sillä enää mitään sanottavaa, kun vasemmistolaista politiikkaakin uhkaa tarveharkinta?