Perinnebiotooppien tila on edelleen heikko

12.09.2024 - 14:30
(updated: 26.09.2024 - 14:55)
Kyyttö ammuu niityllä. Kuva Suomen ympäristökeskus

Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
 

Uhattuna sekä perinnebiotoopit että niiden lajisto

Perinnebiotoopit ovat perinteisen maatalouden eli karjan laidunnuksen ja talvirehun korjuun muovaamia, runsaslajisia ympäristöjä. Perinnebiotooppeihin kuuluvat muun muassa niityt, kedot, hakamaat ja metsälaitumet.

Kaikki perinnebiotooppien luontotyypit on arvioitu uhanalaisiksi Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa vuonna 2018. Lisäksi niillä elää lukuisia uhanalaisia kasvi- ja hyönteislajeja. Perhosista luhtakultasiipi, apilakirjokääriäinen ja ruijannokiperhonen lukeutuvat avoimien niittyjen harvinaisuuksiin. Uhanalaisista ja silmälläpidettävistä kasveista esimerkiksi noidanlukot, ketoneilikka ja ketokatkero kasvavat niityillä ja kedoilla.

– Nämä lajit ovat valtaosin Suomen alkuperäistä lajistoa, jotka elivät jo jääkauden jälkeisillä puuttomilla ja valoisilla aroilla, kertoo suunnittelija Sonja Forss Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).

– Maatalouden kehittyminen ja perinteinen karjatalous tarjosivat näille lajeille elintilaa, mutta maatalouden tehostuttua ja karjanrehun peltoviljelyn yleistyttyä niittyjen pinta-ala on vähentynyt murto-osaan entisestä ja lajit ovat ajautuneet ahdinkoon.

Suurimmillaan perinnebiotooppien määrä oli 1800-luvun lopulla, jolloin avoimia niittyjä arvioidaan olleen noin 1,8 miljoonaa hehtaaria. Lisäksi karja laidunsi metsissä ja muilla vähätuottoisilla alueilla. Sittemmin suurin osa perinnebiotoopeista on joko otettu muuhun käyttöön, esimerkiksi raivattu pelloksi, tai ne ovat kasvaneet umpeen.

 

Tavoitetasosta ollaan vielä kaukana

Nyt julkaistussa raportissa esitellään tulokset tuoreimmasta perinnebiotooppien inventoinnista, joka tehtiin vuosina 2016–2023. Edellisen ja samalla ensimmäisen kerran perinnebiotoopit inventoitiin 1990-luvulla.

Inventoinnin perusteella Suomessa on tiedossa 44 999 hehtaaria valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja.

– Pinta-ala on huomattavasti suurempi verrattuna 1990-luvun inventoinnin tuloksiin, jossa pinta-alaa todettiin olevan 18 640 hehtaaria, Forss kertoo.

– Kasvu on osittain todellista, pitkäjänteisen hoitotyön eli kunnostuksen, laidunnuksen ja niiton tuloksena saatua. Suuren osan kasvusta selittää kuitenkin tiedon parantuminen ja perinnebiotooppien määritelmän laajentaminen.

Inventoinnissa etsittiin myös heikentyneitä, mutta vielä kunnostettavissa olevia perinnebiotooppeja. Jos heikentyneellä kohteella on vielä selviä perinnebiotoopin ominaispiirteitä, kuten laidunnuksesta ja niitosta hyötyvää lajistoa, voi sen tilaa parantaa kunnostuksella ja hoidolla.

Kaikki perinnebiotoopit vaativat pitkäjänteistä hoitoa eli eläinten laidunnusta tai niittoa, ja tarvittaessa puuston ja pensaiden raivaamista.

– Perinnebiotooppien lajiston monimuotoisuuden perusta on niukkaravinteisuus, johon niittylajit ovat sopeutuneet, Forss selittää.

– Laidunnuksen ja niiton myötä kasvukauden aikana kasvava kasviaines poistuu niityltä eikä jää sinne maatumaan, ja näin maaperän ravinteisuus vähenee. Kun perinnebiotoopin hoito päättyy, ravinnetaso nousee ja vahvemmat lajit syrjäyttävät niittylajiston. Niityt rehevöityvät ja kasvavat umpeen.

Tällä hetkellä arvokkaista perinnebiotoopeista on hoidossa noin 31 500 hehtaaria. Ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteisen Helmi-elinympäristöohjelman tavoitteena on nostaa hoidettujen perinnebiotooppien pinta-ala 52 000 hehtaariin vuoteen 2030 mennessä.

– Hoidetun pinta-alan lisäksi myös hoidon laatu on tärkeä, Forss toteaa.

Tällä hetkellä kaikkien arvokkaiden perinnebiotooppikohteiden pinta-alasta vain noin 40 %:n voidaan sanoa olevan hyvässä hoidossa. Lopuilla kohteilla hoito on joiltakin osin puutteellista, sitä ei ole lainkaan tai siitä ei ole olemassa tarkempia tietoja.

 

Jokainen voi tehdä jotakin

Perinnebiotooppien kunnostuksia tehdään muun muassa Helmi-elinympäristöohjelmassa. Jatkuvaa hoitoa rahoitetaan pääasiassa EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan kuuluvien maatalouden ympäristösopimusten avulla.

– Hoidon rahoituksen pitää olla riittävää ja pitkäjänteistä, jotta hoidon toteuttajat voivat sitoutua työhön ilman kohtuutonta taloudellista riskiä, Forss toteaa.

Perinnebiotooppeja vaaliakseen ei tarvitse omistaa karja- tai hevostilaa. On myös kohteita, joita maanomistajat tai esimerkiksi yhdistykset hoitavat itse ilman rahallista korvausta. Tämä vapaaehtoinen työ on tärkeä osa kokonaisuutta.

– Omalle takapihalle voi kunnostustoimin kehittää pihaniityn, ja paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset järjestävät hoitotalkoita, joihin kuka tahansa voi osallistua, Forss vinkkaa.

Perinnebiotooppien tilaan voi vaikuttaa myös suosimalla niityillä ja puustoisilla perinnebiotoopeilla laiduntavien eläinten liha- ja maitotuotteita.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa