Äärioikeisto taantumuksen vastaiskuna

Kirjoittaja Marga Ferré toimii Transform! Europen puheenjohtajana.

Olen lukenut äärioikeistoa koskevia analyysejä vuosia löytämättä sellaista, joka olisi tarjonnut avaimen sen ymmärtämiseen, miksi näillä voimilla on juuri nyt paljon kannatusta. Näin oli viime kuukausiin asti, jolloin luin Financial Timesissa julkaistun tutkimuksen, vanhan feministisen kirjan sekä kahden historioitsijan laatiman lehtiartikkelin. Yhdessä ne saivat minut muotoilemaan vastauksen, jonka esitän tässä pähkinänkuoressa.

Äärioikeiston nousu ei ole osoitus poliittisesta tyytymättömyydestä, ei sosiaalisesta patologiasta eikä varsinkaan järjestelmänvastaisuudesta. Äärioikeiston kasvu viime vuosikymmenellä on vastareaktio - ja vieläpä maailmanlaajuinen vastareaktio. Mutta mitä vastaan? Väitän, että maailmankuvan muutosta. 

Historia muuttui

Jotkut akateemiset historioitsijat ovat väittäneet, että globalisaation kiihtymisestä on seurannut itse historian käsitteen syvällinen muutos - ja että tällä on paljon tekemistä äärioikeiston nousun kanssa. Heidän väitteensä on minusta hyvin merkittävä.

He esittävät, että maailmanhistoriaa on ollut tapana tutkia ja opettaa lineaarisena historiana, sarjana vaiheita, joilla on usein nimet sekä alkamis- ja päättymispäivämäärät. Näiden kautta ihmiskunta kulkee eteenpäin, kohti ”edistystä”. Euroopan imperiumien vuoksi historia on nähty länsimaisena historiana. Toisin sanoen puuna, jonka ylimmät oksat ovat kehittyneitä kansakuntia, kuten suurvaltoja ja imperiumeja. Näitä kansakuntia johtavat valkoiset eliittimiehet, jotka ovat teknologian ja edistysnäkemyksen eli ”sivilisaation” mestareita. Alempana puussa ovat kansakunnat, jotka ovat tuon kehitysmallin viitoittamalla tiellä ja niiden alla vielä alemmat ryhmät.

Nämä uudet historioitsijat - joiden ajattelua kuvataan Hugo ja Daniela Fazion artikkelissa El tiempo y el presente en la historia global y su época (Aika ja nykyisyys globaalissa historiassa ja sen aikakausissa) ja jonka lukemista suosittelen - korostavat, että tämä historiakäsitys on muuttunut kestämättömäksi. Aasian, erityisesti Kiinan, nousu purkaa tätä käsitystä länsimaisesta historiasta. Etenkin feminismin ja rasisminvastaisuuden nousu dekoloniaalisine argumentteineen murentaa sitä. Tämä on johtanut siirtymiseen pois tästä Eurooppa -keskeisestä historiakäsityksestä paljon globaalimman ja monimuotoisemman historiakäsityksen suuntaan. 

Tämä kaikki yhdessä muuttaa (eurooppakeskeistä) historiaa globaaliksi historiaksi. Tämä pohjautuu oivallukseen - joka on ollut itsestäänselvyys niille, jotka eivät ole sukupuolisokeita tai luokkasokeita - että ennen alempiarvoisiksi määritellyt ryhmät, jotka ovat olleet aliedustettuina tai näkymättöminä perinteisessä historiassa, ryntäävät nyt näyttämölle. Ne esittävät uusia vaatimuksia ja nostavat esiin uusia johtajia ja uudenlaista tietoisuutta lännen myytin purkautuessa ja antaessa tilaa paljon monimuotoisemmalle maailmalle.

Tämä syrjäyttäminen synnyttää mielipahaa niiden keskuudessa, jotka kokevat menettävänsä etuoikeutetun asemansa maailmassa, joka ei enää pidä heitä auktoriteetteina joka haastaa heidän valta-asemansa. Tämä on äärioikeiston ydin. Se on niiden vastareaktio, jotka ovat menettämässä etuoikeutensa tai pelkäävät menettävänsä ne. Tunne, jota se aiheuttaa, on katkeruus. Se ei ole vihaa, raivoa tai poliittista pettymystä, vaan katkeraa uhriksi joutumista, vetoamista niiden haavoittuneeseen itsetuntoon, jotka tuntevat menettäneensä johtavan asemansa historiassa, kotona tai työpaikalla. Militarismin ja sodan nousu ovat väkivaltainen reaktio maailmaa vastaan, joka muuttuu heidän ympärillään, ja vastarintaa muutosta vastaan, joka on viemässä heidän asemansa.

Neljäs aalto

Susan Faludin kirjalla Backlash: The Undeclared War Against American Women (1991) oli suuri vaikutus. Faludi tuomitsi konservatiivisen vastareaktion naisten tilanteen paranemista vastaan 1980-luvulla. Hän huomautti oivaltavasti, että tämä vastareaktio ei johtunut siitä, että naiset olisivat saavuttaneet täyden tasa-arvon, vaan siitä, että ”heidän oli mahdollista saavuttaa se”. Faludin kirja auttoi minua ymmärtämään, että äärioikeiston nousu on reaktio ennen kaikkea, vaikkei ainoastaan, feminismin neljättä aaltoa vastaan. Perustelen tämän väitteen.

Tammikuun 25. päivänä Financial Times julkaisi tutkimuksen, joka sai monien äärioikeistoa analysoivien ajatukset sekaisin. Artikkelissa tarkasteltiin nuorten äänestysprosenttia sukupuolen mukaan Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Siinä kuvataan nuorten naisten ja miesten äänestyskäyttäytyminen näissä maissa ja todetaan, että heidän poliittisissa asenteissaan on valtava kuilu: nuoret naiset ovat paljon edistyksellisempiä, kun taas nuoret miehet ovat konservatiivisempia ja kannattavat todennäköisemmin äärioikeistoa. Monia järkyttää se, että kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö, joka esiintyy kaikkialla maailmassa, myös Espanjassa.

Olen lukenut hämmästyneenä mitä oudoimpia selityksiä tälle ilmiölle. Ne vaihtelevat siitä, että naiset ovat maltillisempia, siihen että meillä on vähemmän kosketusta maahanmuuttoon, ja muuhun  hölynpölyyn. Kun suljemme pois akateemisia piirejä läpäisevän sukupuolisokeuden näemme, että kyseessä on reaktio maailmalla vaikuttavaan feminismin neljänteen aaltoon. Kun se nousi lähes kymmenen vuotta sitten, se teki sen maailmanlaajuisena joukkoliikkeenä, joka hyödynsi sosiaalisia verkostoja ja mediaa. Siinä näkyi myös selkeä sukupolvien välinen muutos. 

Tämä feminismin aalto on aiempia antikapitalistisempi. Se poistaa patriarkaatin historiallisen etuoikeutetun aseman ja on voittanut taistelun tasa-arvosta yhteiskunnallisena tavoitteena. Äärioikeiston nousu on väkivaltainen vastareaktio perheen pään, hallitsevan miehen ja historian tekijän syrjäyttämiseen.

En voi olla huomaamatta, että monissa analyyseissä machoilu ja rasismi pelkistetään moraalisiksi, kulttuurisiksi asenteiksi ja kieltäydytään olettamasta, että kumpaakin niistä käytetään kapitalismissa hyväksikäytön oikeuttamiseen. Se totuus, että naiset ja maahanmuuttajat ovat hyväksikäytettyjä kaikkialla maapallolla, ei näytä vaikuttavan näihin analyyseihin. Kirjoittajat näkevät paljon vaivaa kiistääkseen tämän voidakseen edelleen väittää, että naiset ja maahanmuuttajat ovat vähemmistöjä ja kohdella meitä sellaisina, vaikka todellisuus näyttää muuta. Melkein ihailen heidän itsepäisyyttään.

Saatan olla väärässä, mutta minusta tuntuu, että analyyttinen sokeus ei ole pelkästään sukupuoleen perustuvaa. Havaitsen myös jääräpäistä vastahakoisuutta hyväksyä, että taloudellisen eriarvoisuuden ja äärioikeiston kasvun välillä ei ole suoraa yhteyttä, eli perinteiset taloudelliset selitykset eivät auta ilmiön selittämisessä. Jos se pätisivät, ei olisi mitään keinoa selittää äärioikeiston menestystä Skandinavian maissa, jotka ovat maailman vähiten eriarvoisia, kun Etelä-Afrikassa, jossa eriarvoisuus on räikeintä, äärioikeistoa ei ole olemassa. Taloudellinen tilanne voi olla laukaiseva tekijä äärioikeiston kasvulle, mutta se ei ole sen juurisyy.

Kylmä taloustieteellinen mittari ei havaitse katkeruutta, joka on toimintaa motivoiva tunne. Ymmärtääksemme asiaa paremmin suosittelen Tereza Capelan et al. ¹tutkimusta nuorista eteläkorealaisista äärioikeistolaisista, jossa päädytään siihen, että heidän asenteensa perustuvat yksinomaan kaunaan ja uhriutumiseen.

Taantumuksellista supinaa

Haistan asiaan vihkiytyneenä tietynlaisen poliittisen taipumuksen, jolta ei ole säästynyt edes eurooppalainen vasemmisto, myötäillä joitakin äärioikeistolaisten selviönä pitämiä väitteitä. Tämä on maailmanlaajuinen ilmiö. Erotan hienovaraisia kuiskauksia, että ehkä feministit ovat menneet liian pitkälle ja että pitäisi ymmärtää oikeistolaistuvien nuorten miesten tilannetta, että maahanmuutto on ongelma, että Palestiinassa ei ole kansanmurha, että meidän on ostettava lisää aseita, että ekologisuus ei ole välttämätöntä.

Puolustan päinvastaista tulkintaa. Keskeisintä äärioikeiston vastustamisessa ja sen voittamisessa on puolustaa feminismiä. Aivan erityisesti nuoria naisia ja heidän vaatimuksiaan. On tuotava esiin (työväen)luokan ja valtion vastakkainasettelu, sekä puolustettava rauhaa, moninaisuutta, tasa-arvoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta, ekologiaa ja yhteistä maailmaa. Tämä on tehtävä samalla puolustaen maailmankuvaa, joka ylittää Lännen kapean ja hierarkkisen version.

Väitän, että äärioikeisto on reaktio siihen, miten voimakkaasti me alistetut alamme muuttaa maailmaa. Mutta varoitan Suzan Faludia mukaillen, että reaktio ei ole vain reaktio tapahtuneeseen muutokseen vaan sen mahdollisuuteen. Äärioikeisto reagoi väkivaltaisesti muutokseen estääkseen sen tapahtumisen ja tämä juuri on äärioikeisto: silkkaa taantumusta.

Artikkelin kirjoittaja Marga Ferré.

_______

¹ Tereza Capela puhui helmikuussa 2024  “Feel the Change You Want to See: The Role of Emotions in Politics” seminaarissa. Hän on tutkinut aihetta yhdessä Mikko Salmelan kanssa.

Kirjoittaja Marga Ferré toimii Transform! Europen puheenjohtajana. Hän on myös toinen Fundación por la Europa de los Ciudadanos (FEC, Espanja) puheenjohtajista.

Artikkeli on alun perin ilmestynyt espanjaksi Revista Contextossa. Tiina Sandberg on kääntänyt artikkelin tekoälyavusteisesti Transform! Europen blogista, jossa se on julkaistu nimell The Far Right, A Reactionary Backlash. Se lötyy osoitteesta transform-network.net/blog