Protuleirien suosio on ollut kasvussa ja leirit on ilmoittauduttu täyteen vuosi vuodelta yhä lyhyemmässä ajassa. Tänä kesänä niille osallistuu lähes 1000 leiriläistä. Protuleirillä keskustellaan ja väitellään yhteiskunnallisista, filosofisista ja omaan elämään liittyvistä teemoista.
Keywords:
YK:n päätöslauselma Israelin Palestiinan miehityksen lopettamisesta vuoden kuluessa hyväksyttiin ylivoimaisella enemmistöllä
YK:n 18. syyskuuta järjestetyn yleiskokouksen äänestyksessä vaadittiin ylivoimaisella enemmistöllä, että Israel lopettaa laittoman läsnäolonsa miehitetyillä palestiinalaisalueilla 12 kuukauden kuluessa.
Äänestyksessä annettiin 124 ääntä puolesta ja 14 vastaan, mukaan lukien Israel ja sen läheisin liittolainen Yhdysvallat, sekä 43 tyhjää. Suomen lisäksi Pohjoismaista Norja ja Islanti äänestivät puolesta. Ruotsi ja Tanska äänestivät tyhjää.
Päätöslauselmassa vaaditaan, että Israel ”lopettaa viipymättä laittoman läsnäolonsa Palestiinan pakolaisalueilla ... [viimeistään] 12 kuukauden kuluessa” ja että sen on ”noudatettava viipymättä kaikkia kansainvälisen oikeuden mukaisia oikeudellisia velvoitteitaan”.
Lisäksi siinä kehotetaan maita määräämään pakotteita niille, jotka ovat vastuussa Israelin läsnäolon ylläpitämisestä alueilla, ja pysäyttämään aseiden vienti Israeliin, jos niitä epäillään käytettävän siellä.
Päätöslauselma perustuu Kansainvälisen tuomioistuimen heinäkuussa antamaan neuvoa-antavaan lausuntoon, jonka mukaan Israelin miehitys on lainvastainen. Se ei ole sitova.
YK:n palestiinalaisten suurlähettiläs Riyad Mansour kutsui äänestystä kuitenkin käännekohdaksi ”taistelussamme vapauden ja oikeuden puolesta”.
– Se on selkeä viesti siitä, että Israelin miehitys on lopetettava mahdollisimman pian ja että Palestiinan kansan itsemääräämisoikeus on toteutettava, hän sanoi.
Äänestys järjestettiin vain vähän Israelin tekemän terrori-iskun jälkeen. Tähän päivään mennessä 37 ihmistä oli saanut surmansa kahdessa israelilaisten terrori-iskujen aallossa, jotka tehtiin räjäyttämällä hakulaitteita ja radiopuhelimia Libanonissa ja Syyriassa tiistaina ja keskiviikkona.
Kirjoittajan artikkelit
Tampereella järjestetään Natoa vastaan, rauhan puolesta! -mielenosoitus lauantaina 4. kesäkuuta. Marssi järjestäytyy klo 14:00 Sorin aukiolla, josta kuljetaan Jugendtorille. Järjestäjien mukaan Suomen liittyminen supervalta USA:n johtamaan sotilasliittoon merkitsee aseveljeyttä maailman kansoja vastaan, eikä se voi olla myöskään Suomen kansan etu.
Olemmeko me ihmisiä, jotka sotivat? Vai olemmeko me ihmisiä, jotka keskustelevat ja ovat järkeviä, kysyy Kommunistinuorten uusi puheenjohtaja Bex Tapanainen. Nuorisojärjestö otti vuosikokouksessaan selvän kannan: Suomen ei pidä liittyä Natoon.
- ‹ edellinen
- 19 / 92
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Afrikan kansalliskongressi ANC ei saavuttanut tarvitsemaansa suoraa enemmistöä vaaleissa, mutta sillä on edelleen suurin äänestäjien tuki. Maan siirtymävaiheen epäonnistuminen köyhyyden poistamisessa on avannut oven populistiselle etnonationalistiselle politiikalle. Etelä-Afrikan vaalitulosta analysoi Mark Waller.
Nato pitää 75-vuotisjuhlakokouksen Washington D.C:ssä 9.-11. heinäkuuta. Suomea kokouksessa edustaa muun muassa presidentti Alexander Stubb. Kokous ja Suomen tavoitteet eivät vaikuta edistävän rauhaa maailmassa presidentin kanslian tiedotteesta päätellen. Kokouksen aikana kaupunki täyttyy Nato-vastaisista tapahtumista, joita on järjestämässä myös Maailman naiset rauhan puolesta yhdessä Natoa vastaan -verkosto.