Ay-väen rauhanpäivät 17.–18.1.
Ay-väen rauhanpäivät keräsi Jyväskylään 170 ay-aktiivia eri puolilta Suomea. Hotelli Laajavuori tarjosi kokoukselle loistavat puitteet, järjestelyt eivät yskineet ja aurinkokin paistoi. Järjestelyistä vastasi jyväskyläläinen Metallityöväen osasto 74, vuoden 2007 rauhantyöpaikka. Merkittävää tukea antoi alueen ammatillinen yhteistyöjärjestö JAP.
Rauhanpäivien ohjelma noudatti tuttua kaavaa alkaen paneelikeskustelulla ja päättyen vuoden 2008 rauhantyöpaikan valintaan. Ohjelmassa haarukoitiin laaja-alaiseen rauhaan liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä teemoja. Pieni pettymys osallistujille oli se, että päivien sisällön laatinut Työpaikkojen rauhantoimikunnan työvaliokunta ei ollut ehtinyt lisätä ohjelmaan päivänpolttavaa Palestiina -aihetta.
Gazan kansanmurha on särkenyt jokaisen rauhanaktiivin sydämen. Kokousväki vietti hiljaisen hetken Israelin hyökkäyksen uhrien muistoksi. Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro tuomitsi puheessaan Israelin oikeudettoman hyökkäyksen Gazaan sekä vaati Israelia täydelliseen saartoon ja sen tuotteita boikottiin. Matinpuro myös paheksui kansainvälisen yhteisön kylmäverisiä lausuntoja Gazan tilanteesta.
Rauhanliikkeet ympäri maailmaa vaativat Palestiinaan pysyvää tulitaukoa, oikeudenmukaista rauhaa ja Gazan rajojen avaamista. Israel olisi vedettävä kansainvälisen oikeuden eteen sotarikoksista. Rauhanpäivät yhtyi näihin vaatimuksiin.
Asekaupan valvonta vuotaa kuin seula
Rauhanpäivät käynnistyivät Suomen aseteollisuutta käsitelleellä paneelikeskustelulla. Aluksi kansanedustaja Reijo Laitinen (sd), entinen asetehtaan pääluottamusmies ja nykyinen eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen, puolusteli Suomen aseteollisuutta sillä, että se luo työpaikkoja. Niitä on Laitisen mukaan noin 7 000.
Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro vastasi Laitisen väitteisiin, että on täysin mahdollista muuttaa aseteollisuuden tuotanto siviilitarkoituksiin.
– Tämä on rauhanliikkeelle moraalisesti ainoa oikea tavoite eikä se vie metallimiesten työpaikkoja, Kangaspuro totesi.
Asekauppa on maailman nopeimmin kasvava bisnes. Kylmän sodan loppuminen ei vähentänyt asevarustelua kuten toivottiin, vaan kävi täsmälleen päinvastoin.
– Yhdysvalloissa varustelumenojen kasvu on ollut vuoden 2001 jälkeen 45 prosenttia ja sama kasvu on ollut Venäjällä viimeisen 10 vuoden aikana. Entisissä Itä-Euroopan maissa asevarusmenot ovat kasvaneet jopa 165 prosenttia, Kangaspuro luetteli.
Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius muistutti, että suurta tuhoa maailmassa saadaan aikaan myös pienaseilla. Rauhanliikkeen tulisi joukkotuhoaseiden vastustamisen lisäksi puuttua myös pienaseiden luvalliseen ja luvattomaan kauppaan.
– Joka päivä kuolee 1300 ihmistä pienaseiden käytön seurauksena. Ruandassa murhattiin 100 päivässä 800 000 ihmistä varsin alkeellisella aseistuksella.
Asetuotanto oli aiemmin valtiollista toimintaa esimerkiksi Suomessa. Mutta asetuotantokin on yksityistetty eikä aseiden tuottajilla ole enää isänmaata, Lodenius totesi. Muun muassa suomalaisen Patrian osakkaana on myös muita EU-maita. EU:ssa asekauppa pyritään ymppäämään osaksi normaaleja markkinoita, ikään kuin aseet olisivat tavallista kauppatavaraa.
Asetuotanto on yhä enemmän komponentti- ja lisenssikauppaa, jota on erittäin vaikea valvoa. Yksi maa tekee yhden komponentin, toinen maa toisen ja kolmas maa kokoaa aseen. Mistä maasta ja minne ase sitten lopulta myydään, saattaa olla kaiken asevalvonnan ja lupasäännösten ulottumattomissa. Suomi on viime aikoina tehnyt komponentti- ja lisenssiyhteistyötä muun muassa Israelin kanssa.
Osa sodankäynnistä on sekin yksityisten firmojen käsissä, esimerkiksi Afganistanissa ja Irakissa. Aseita siis myydään yksityiselle vartiointifirmalle eikä sotaa käyvälle maalle, mutta aseet kulkeutuvat sodan keskelle.
Valvontaongelma on myös siinä, että asekaupassa siviili- ja sotilaskäytön raja hämärtyy. Suomi myi Turkkiin kurdikonfliktin aikaan siviililuvalla miljoona ammusta. Ne saattoivat päätyä Turkin kurdialueille ihmisten eikä riistan metsästykseen. Asekaupan valvonta vuotaa kuin seula.
Presidentti ulos ja Nato sisään?
Suomen turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän keskustelun pohjusti professori Pekka Koskinen.
– Itsenäistynyt Suomi epäonnistui pahasti ulkopolitiikassaan, kun se ryhtyi alusta alkaen vihanpitoon naapurimaansa kanssa. Sotahan siitä seurasi, Koskinen muistutti historian opetuksista.
– Suomen turvallisuuspolitiikassa rauha nähdään paljon laajempana käsitteenä kuin vain sodan poissaolona. Rauha merkitsee kehitystä, ihmisoikeuksien kunnioittamista, inhimillistä turvallisuutta ja demokratiaa, Koskinen siteerasi suoraan presidentti Tarja Halosta ja lisäsi, että rauhanliike on samaa mieltä.
Koskinen totesi, että presidentti Halosen vähättely on jo moneen kertaan ylittänyt kohtuuden rajat. Tämä liittyy Halosen Nato-vastaisuuteen. Nato-keskustelua onkin viime aikoina käyty epärehellisesti. On haluttu kaventaa presidentin valtaoikeuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jotta saataisiin pois kanto kaskesta, siis Halonen Natoon liittymisen tieltä.
Koskisen mukaan nyt on ilmeisesti tyydytty sinnittelemään nämä muutamat vuodet ja lähtemään uusiin Nato-avauksiin vasta uuden presidentin kanssa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on nyt uusi tilanne: eri puolueiden välillä pitkään vallinnut konsensus on murentunut. Valtion johdossa ollaan eri mieltä Natoon liittymisestä.
– Meillä on nämä Häkämiehen ja Stubbin lausunnot, mutta ilmeisesti näinä päivinä valmistuvaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon ei Nato-muotoilua kuitenkaan muuteta. Toiveita siitä on kyllä ollut.
Koskinen korosti, että Suomeen ei kohdistu mitään uhkaa erillään muusta maailmasta.
– Mutta jos kehittyisi laaja kansainvälinen konflikti – josta luoja meitä varjelkoon – niin Natoon liittynyt Suomi olisi pahimmassa mahdollisessa paikassa. Sodan jälkeen ei enää olisi väliä kuka voitti tai kuka hävisi, sillä Suomi olisi samanlaisessa tilassa kuin Gaza nyt tai vielä pahemmassa.
MARJALIISA SIIRA