Costa Rica – sortoa ja taistelua

Alkuperäinen kirjoittaja: Timo Partanen Heredia, Costa Rica

Keski-Amerikka koostuu seitsemästä valtiosta, jotka sijaitsevat
Meksikon ja Kolumbian välisellä kannaksella: Belize, Costa Rica,
El Salvador, Guatemala, Honduras, Nicaragua ja Panama. Niiden yhteenlaskettu
väkiluku on 37 miljoonaa, ja ne ovat maatalousvaltaisia, joskin teollisuus
on voittamassa alaa, ja maatalous eräässä mielessä teollistuu.
Harmaa sektori eli katukauppiaat, perheyrittäjät ja osa maataloustyöläisistä,
on huomattavan suuri. Se on vailla työlainsäädäntöön
kuuluvia etuuksia ja vakuutuksia, eikä heillä ole työsopimuksia,
lomia eikä eläke-etuja. Työttömyys ja vajaatyöllisyys
ovat keskiamerikkalaista arkipäivää.

Käsittelen esimerkkinä Costa Rican sosiaalisten kysymysten
historiaa 1930-luvulle saakka. Tiedot ovat historioitsija

Vladimir de
la Cruzin

teoksesta (1984). Esittelen sen jälkeen hieman nykypäivää
sekä uuden costaricalaisen ammattiliiton, josta on lyhyt esittely myös

Terveysrintama

-lehdessä 1/2002.

Costa Rica on ollut itsenäinen vuodesta 1821 ja tasavalta
vuodesta 1848. USAlainen yksityisarmeija, ns. filibusterit, yritti vallata
koko Costa Rican, mutta heidät tapettiin viimeiseen mieheen Costa Rican
maaperällä Santa Rosassa 1857. Taloudelliseen valtaan nousi 1870-luvulla
kotimainen porvaristo: kahvin- ja sittemmin sokeriruo’on ja banaanin vientimonopolistit,
kuitenkin englantilaiselle pääomalle alistettuna.

USAlaiset yritykset saapuivat kuitenkin suoraan Costa Ricaan perustamaan
suurtilojaan. Kotimainen vientimonopoli hajosi ja jäi jonkinlaiseksi
väliluokaksi (joka kutsui itseään ”äpärälapsiksi”
) ylikansallisen pääoman (”Bostonin miljonäärit”)
ja työläisten väliin. ”Äpärälapsien”
miehet täyttivät kuitenkin vielä pitkään valtiokoneiston
ja käyttivät poliittista, ideologista, taloudellista, kulttuurista,
juridista ja kaupallista, tarvittaessa liberaalia tai holhoavaa valtaa mutta
tarvittaessa myös väkivaltaa työväkeä kohtaan.
Pienviljelijöiltä pakkolunastettiin maat. Kirkko toimi milloin
kenenkin puolella, lähinnä omaan laskuunsa.

Työväen järjestäytyminen alkoi Keski-Amerikassa
1800-luvulla. Maiden välillä on ollut ajoittain yhteistoimintaa
ammattiyhdistysten kesken. Työläiset olivat kirjavaa joukkoa:
espanjalaisperäisten köyhien perheiden jäseniä, alkuperäiskansojen
edustajia, Jamaikalta tuotuja länsiafrikkalaisperäisiä työläisiä,
Italiasta ja Kiinasta tuotuja rautatien rakentajia, mestitsejä ja mulatteja.
Vientiyhtiöt tarvitsivat Karibialta Tyynellemerelle vuorten yli ja
läpi kulkevaa rautatietä, joka yhdistäisi molempien valtamerten
vientisatamat ja matkan varrella olevat viljelytilat ja muut tuotantolaitokset.

Kiinalaisten tuominen johtui siitä, että kotimainen työvoima
kävi kalliiksi, eikä hallituksen valitsema brittiläinen urakoitsija
halunnut käyttää rettelöivää työvoimaa
vaan lähetti asiamiehensä Hong Kongiin hankkimaan ”tuhat
18-40-vuotista tervettä hyvätapaista vahvaa ja työteliästä
kiinalaista”, joita välittäjäfirma sitten myi kappalehintaan.
Jopa ”hyvätapaiset kiinalaiset” ryhtyivät 1874 lakkoilemaan
kurjien työolojen vuoksi, jolloin kuria kiristettiin. 12-tuntiseen
sotilaalliseen työpäivään ja ”vapaa-aikaan”
kuului ruoskimista ja kahleissa pitämistä.

Muuan pappismies perusti ”uusien ideoiden ja sosiaalisten
levottomuuksien seurauksena” ensimmäisen merkittävän
käsityöläisyhdistyksen Costa Ricaan 1874. Se ei ollut mikään
ammattijärjestö ja käsitti lehden, säästökassan,
käsityökoulun ja kirjaston. Tärkeää kuitenkin oli,
että siinä yhteydessä presidentin oli juridisesti tunnustettava
työläisten järjestäytymisoikeus.

1880-luvulla sosialistiset aatteet tulivat Costa Ricaan. Kirkko ilmoittikin
1891, että uskonto ”kieltää kaiken kapinoinnin ja järjestystä
vastaan kiihottamisen ja kehottaa noudattamaan hyviä tapoja ja on huolissaan
sosialistisen ja epämoraalisen kirjallisuuden leviämisestä
maassa”. Se ilmoitti, että työläiset täytyy ”varjella
sosialismin ja kommunismin tartunnalta”.

Vuonna 1893 perustettiin demokraattinen puolue, ensimmäinen, joka
tähtäsi liberaaliseen kansanvaltaan.

Käsityöläiset ja leipurit perustivat 1886 yhdistyksen,
jonka tarkoituksena oli jäsenten tukeminen. Tätä yhdistystä
seurasi joukko paikallisia, valtakunnallisia ja alakohtaisia ammattijärjestöjä.
Muutamia virstanpylväitä:

1900

”Työläisten liiga”

1905

Uusia ammattiliittoja: suutarit, muurarit, kirvesmiehet,
kirjatyöntekijät. Samoihin aikoihin ”luddiittityöläiset”
särkivät siellä täällä koneita ja polttivat
viljasatoja

1910

Työläisten sosiaaliopintokeskus

1913

Työläisten Keskusjärjestö (CGT; aluksi
anarkosyndikalististinen)

1913

Sosialistinen puolue

1919

Vallankumousjuntta kenraali

Tinocon

hirmuhallituksen
kaatamiseksi

1920

Useita uusia valtakunnallisia ja paikallisia ammattiliittoja

1923

Reformistinen puolue

1923

Muusikoitten ja maalareitten liitot. Venezuelan vapautusjärjestö
Costa Ricassa. Yliopisto-opiskelijoiden ja lakiopiskelijoiden liitto. Lehtimiesliitto

1923

Keski-Amerikan Ammattijärjestö (COCA). Amerikan
vallankumouksellinen kansanliitto (APRA). Latinalaisen Amerikan yhdentymis-
ja imperialisminvastainen puolue

1927

Costa Rican Sosialistinen Komitea; Rauhanpuolustusliitto;
Työläisten vallankumouksellinen kulttuurikeskus

Näiden järjestöjen luonne oli aluksi jäsentenvälistä
avustustoimintaa, sittemmin lähinnä työläisten taloudellista
asemaa parantavaa ammattijärjestötoimintaa. Jälkimmäisiä
oikeuksia ja 8-tuntista työpäivää peräänkuulutettiin
tarvittaessa lukemattomilla lakoilla, jotka yleensä tuottivat parannuksia
jäsenten asemaan.

Vaikka parlamenttiin mentiinkin vaaleilla ja istuttiin toisinaan hallituksissa,
varsinaista poliittista valtaa nämä järjestöt eivät
enemmälti havitelleet ennen kuin nähtiin, mitä Venäjällä
tapahtui 1917. Meksikon vallankumousta kyllä tuettiin, ja yhdysvaltalaisia
työläismarttyyreita

Saccoa

ja

Vanzettia

tuettiin
heidän taistelussaan väärin langetettua kuolemantuomiota
vastaan.

Työläisjärjestöt – ammatilliset ja puolueet –
olivat sittemmin väriltään neljänlaisia: reformistisia,
anarkosyndikalistisia (ammattiliittoanarkistisia), ”keltaisia”
eli kapitalistien ohjaamia, ja neuvostotyyppiseen yhteiskuntaan pyrkiviä.
Vallankumouksellisia ja kommunistisia puolueita perustettiin latinalaiseen
Amerikkaan 1918-1931. Varhaisimmat perustettiin Argentiinaan, Chileen,
Meksikoon ja Brasiliaan; Costa Ricaan 1931.

Tänään on tilanne toinen. Kaksi maailmansotaa
on nähty, Costa Ricassa lisäksi yksi sisällissota, ja Keski-Amerikassa
monenlaista, mm. pohjoisnaapurin Nicaraguan diktaattorin

Somozan

syrjäyttäminen,
sandinistien aika ja uuden korruptiopresidentin (

Alemán

) nousu,
sekä paljon muuta muualla Keski-Amerikassa. Tänään Keski-Amerikka
on pinnallisesti rauhallisempi kuin koskaan ennen.

Costa Rica lienee tavanomaisilla mittareilla latinalaisen Amerikan kehittynein
maa, jonka ohi taloussaarron rasittama ja poliittisesti eristetty Kuuba
kylläkin menee esimerkiksi kansanterveyden, työllisyyden ja tasa-arvon
aloilla. Sisällissodan päätyttyä 1947 Costa Ricassa
ei ole ollut armeijaa lainkaan. Kovan onnen pohjoisnaapurista Nicaraguasta
on kyetty ottamaan vastaan ja työllistämään kymmeniä
tuhansia pakolaisia. Suomalainen hallintovalta ei liene vieläkään
valmis keskustelemaan armeijan poistamisesta ja pakolaisten tuntuvasta lisäämisestä?

Talouden globalisaatio sosiaalisine seuraamuksineen uhkaa kuitenkin kristillisdemokraattisvetoista
”banaanivaltiota”. Monet kansalliset hedelmien, kahvin ja sokerin
tuottajat toimittavat tarkkojen laatustandardien mukaisia tuotteitaan monikansallisille
yhtiöille, joiden laivat tuovat niitä mm. Eurooppaan. Sosiaalisten
erojen odotetaan entisestään kasvavan.

Kristillisdemokraattien lähimmät vastapuolueet ovat sosiaalidemokraatteja
ja heistä vasemmalle irtautuneita. Kommunistisen puolueen perillinen,
Fuerza Democratica, on pieni puolue. Ammattiyhdistysliike on Keski-Amerikassa
heikoissa kantimissa, ja järjestäytymisaste on matala.

CONATRAB on uusi ammattiliitto Costa Ricassa. Lyhenne tulee liiton
nimestä

Consejo Nacional de Trabajadores

(Työläisten
kansallisneuvosto). Banaanityöläiset perustivat sen 1997. Se on
kasvanut nopeasti maata kattavaksi liitoksi, jossa on tällä hetkellä
9,000 jäsentä: banaanityöläisiä, kalastajia, suutareita,
puutyöntekijöitä, pienviljelijöitä, työttömiä
ja perheenjäseniä.

CONATRABilla on 15 aluekomiteaa joilla kaikilla on itsenäinen taloudenpito.
Pääsihteerin on kielletty yksinään osallistumasta ministeriöitten,
työnantajien tai muiden kanssa käytäviin valtakunnallisiin
neuvotteluihin. Siispä kun CONTARABia pyydetään lähettämään
edustajansa tällaisiin neuvotteluihin, yhden sijasta marssiikin kokoushuoneen
ovesta sisään 16 ukkoa. Siinä neuvotteluasemat paranevat.
Alueelliset päätökset tehdään aluekomiteoissa.
Komiteat pitävät jatkuvaa yhteyttä keskenään ja
pääsihteerin kanssa.

Terveysrintama-lehdelle antamassaan haastattelussa CONTRABin
paasihteri

Orlando Barrantes

kertoi:

”Meidän pitemmän ajan tavoitteemme on yhteiskunnan muuttaminen.
CONATRAB on mukana jokaisessa sosiaalisessa liikehdinnässä. Haluamme
myös avata ovet ulkomaailmaan. Emme ole saaneet vielä juuri solidaarisuudenosoituksia
maailmalta, koska meitä ei juuri tunneta. Mutta me olemme tukeneet
palestiinalaisia ja eteläafrikkalaisia tovereitamme. Mutta siitä
huolimatta että me pidimme meksikolaisten ja Karibian alueen ammattijärjestöjen
kanssa melua väkivaltaa vastaan Kolumbiassa, yksi kolumbialainen ammattiyhdistystoveri
siellä kuitenkin teloitettiin.”

”Kun erään banaaniviljelmän omistaja ei maksanut
moneen kuukauteen palkkoja ja 113 työläistä ja heidän
perheensä rupesivat näkemään nälkää ja
lakkoilemaan, CONATRAB tuli hätiin ja alkoi painostaa maan hallitusta
ratkaisuun. Jonkinlainen ratkaisu saatiin aikaiseksi, muutamat yliopistoihmiset
laittoivat vähän rahaa tueksi, ja viljelmällä työskennelleet
liittyivät CONATRABiin. Me olemme vallanneet kaksi suurta käyttämättömänä
lojuvaa maatilaa ja perustaneet sinne työläisten ja heidän
perheidensä osuustoimintayhteisöjä. Me haluamme siirtää
nämä maat osuuskuntien omistukseen. Maanomistajat kylläkin
ovat hieman eri mieltä asiasta.”

CONATRAB painostaa myös jatkuvasti hallitusta tekemään
kunnollisen ohjelman työläisille ja on ottanut asiakseen myös
työterveyskysymykset, jotka ovat mm. maataloudessa holtittomasti käytettyjen
torjunta-aineiden vuoksi aika lailla retuperällä.

CONATRABin esimerkki tulee ajan mittaan voimistamaan proletaarista ammattiyhdistysliikettä
Keski-Amerikassa.

Kirjoittaja toimii vierailevana professorina Costa Rican kansallisessa
yliopistossa.