Eduskunta siunasi epäsosiaalisen budjettilinjan

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:


Eduskunta siunasi joulun alla hallituksen vuodelle 2004 esittämän
budjettilinjan, joka jatkaa perusturvan ja kuntien palvelujen heikentämistä.
Työllistämiseen ei budjetissa esitetä lisää varoja,
vaikka työttömyys on kääntynyt taas nousuun.



Keskusta, sosialidemokraatit ja RKP saivat etenkin työllisyyttä
ja perusturvaa koskevissa äänestyksissä usein tuekseen vihreät.
Vasemmistoliiton muutosesitykset puolestaan jäivät paljon pienemmiksi
kuin puolueen itse Lipposen kahdessa hallituksessa samoihin määrärahoihin
hyväksynyt leikkaukset.




Matti Vanhasen

(kesk) ja

Antti Kalliomäen

(sd) johdolla
valmisteltu budjettilinja jatkaa edellisten hallitusten epäsosiaalista
linjaa. Se jättää työllisyyden markkinoiden varaan,
vaikka hallitus lupasi työllisyyden olevan ykköstavoite.



Eduskunta torjui äänin 146-29 kuntien ja valtiohallinnon työllistämismäärärahojen
lisäämisen. Niiden lisäämistä vastaan äänestivät
keskustan, SDP:n ja RKP:n hallitusrintaman mukana myös kokoomus ja
yhtä lukuun ottamatta kaikki vihreät.



Vasemmistoliiton työttömyysturvan peruspäivärahaan
esittämää pientä 1,70 euron korotusta ei kannattanut
yksikään hallituspuolueiden ja kokoomuksen kansanedustajista.
Se hylättiin äänin 143-34.






Budjetti lisää hieman kuntien saamia valtionosuuksia lähinnä
terveydenhuoltoon. Lisäys jää kuitenkin roimasti jälkeen
kansallisen terveysohjelman tavoitteista eikä korvaa kuin pieneltä
osin aiempina vuosien menoleikkauksia.



Samalla budjetti kuitenkin kiristää kuntien rahoitusta muilla
toimilla niin, että kokonaisuutena kunnat jäävät tappiolle.
Kuntien yleisten valtionosuuksien indeksitarkistuksista leikattiin neljännes
äänin 116-78. Yksikään hallituspuolueiden edustaja ei
vastustanut leikkaamista, vaikka he kunnissa puhuvat toista. Myös sosiaali-
ja terveydenhuollon valtionosuuksien indeksitarkistuksia leikattiin äänin
128-58.






Toimeentulotuen perusnormin korottamisesitys hylättiin äänin
155-31. Tätä tuen reaalista heikentämistä vastusti sosialidemokraateista
vain kaksi ja vihreistä vain yksi. Kukaan kokoomuksen, keskustan ja
RKP:n ryhmistä ei tukenut korotusta.



Kansaneläkkeen pohjaosan palauttamista koskeva esitys hylättiin
äänin 142-43 ja kansaneläkkeen korottamisesitys äänin
124-60.



Opintorahan korottamisen hallituspuolueiden ryhmät torjuivat yksimielisesti
äänin 145-47. Lapsilisien korotus hylättiin äänin
120-65.






Samaan aikaan kun budjetti heikentää työllisyyttä, perusturvaa
ja kuntien palveluja, riitti eduskunnalta toista miljardia euroa verohelpotuksiin,
jotka suosivat selvästi rikkaita.



Armeijan varustaminen EU:n ja Naton normien mukaan on toinen kohde, johon
löytyi taas lisää rahaa. Uusiin tilaushankintavaltuuksiin
varattiin 572 miljoonaa euroa, mikä on yli 50 miljoonaa enemmän
kuin päättyvän vuoden budjetissa. Puolustusvoimien toimintamenoja
lisättiin 60 miljoonalla, 1,264 miljardiin euroon. Lipposen hallituksessa
yhteensä jopa satojen miljoonien korotukset asemenoihin yksimielisesti
hyväksyneet vasemmistoliitto ja vihreät esittivät vain uusien
korotusten pienentämistä. Vihreät olisivat pienentäneet
korotusta 28 miljoonalla ja vasemmistoliitto 19 miljoonalla.





Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli