Mitta on täynnä ja matalapalkkaisten julkisalojen naiset ovat venymisensä venyneet, sanoo Tehyn Tampereen kaupungin ammattiosaston puheenjohtaja Mervi Grönfors. Tampereella on tänään ollut lakkotaistelussa mukana muun muassa julkisen liikenteen, varhaiskasvatuksen ja Taysin työntekijöitä.
Elokapina: EU-parlamentin CAP-uudistus täysin riittämätön ilmaston ja ympäristön kannalta
Elokapina järjestää keskiviikkona 18.11. rauhanomaisen mielenosoituksen EU:n yhteisestä maataloustukipolitiikasta, CAPista (Common Agricultural Policy). CAP ohjaa maatalouspolitiikkaa EUn jäsenmaissa ilmastotekojen kannalta kriittiset seuraavat seitsemän vuotta.
Elokapina, kuten myös nuorten ilmastoliike Fridays for Future ja lukuisat muut ympäristöliikkeet, katsoo, että EU-parlamentin lokakuussa ehdottama CAP-uudistus vuosille 2021-2027 on täysin riittämätön ilmaston ja ympäristön kannalta, ja tulee toteutuessaan vesittämään Pariisin ilmastosopimuksen. CAP-reformi on räikeässä ristiriidassa myös EU:n ilmastohätätilajulistuksen ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelman kanssa. Elokapina näkee, että uusi CAP tekee nämä jo valmiiksi liian löysät ilmastotavoitteet lähes mahdottomiksi saavuttaa.
Suomen on otettava CAP uudelleentarkasteluun.
– CAP ei tällaisenaan myöskään pysäytä globaalia ruokaturvaa uhkaavaa maatalousperäistä biodiversiteettikatoa, tai merkittävästi vähennä maatalousperäisiä ravinnevalumia vesistöihin. Nykyisellään se pikemminkin tuhoaa mahdollisuuden toimia tehokkaasti yhdessä mantereenlaajuisesti jaetussa ilmasto- ja ympäristökriisissä, johon ei ole kansallisen tason ratkaisua. Jopa uudistuksesta vastaava EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans pitää uudistuksen nykytilaa ala-arvoisena, sanotaan Elokapinasta.
Elokapina vaatii, että Suomen on otettava CAP uudelleentarkasteluun, ja tehtävä omasta kansallisen tason CAP-strategiastaan ja tukipolitiikasta paljon kunnianhimoisempaa.
Mielenosoitus katkaisee liikenteen Maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston edessä osoitteessa Mariankatu 9, Helsinki, ja alkaa klo 8:50. Mielenosoitus ja liikenteen katkaisu tapahtuvat yhteistyössä Helsingin poliisin kanssa.
Suomi on parhaillaan maa- ja metsätalousministeriön johdolla laatimassa omaa kansallista CAP-suunnitelmaansa, jonka se lähettää ensi vuoden puolella Euroopan komissiolle. Ministeriö pitää huomenna klo 9-11.15 CAP-uudistuksen valmistelua koskevan webinaarin, jossa ministeri Jari Leppä ja virkamiesjohto esittelee uudistusta. Elokapina vaatii, että Suomen maa- ja metsätalousministeriö kertoo nyt totuuden EU:n uuden CAP-reformin ilmasto- ja ympäristövaikutuksista.
Kirjoittajan artikkelit
Herrojen sotatoimet tuottavat jälleen laskun työväenluokalle – kaiken vaurauden yhteiskuntaan tuottavalle luokalle.
Nainen, tunnetko itsesi väsyneeksi? Onko arjen pyörittäminen välillä ylivoimaista? Koetko, että sinuun kohdistuu odotuksia, joita et voi täyttää? Luultavasti et tarvitse kotiisi uutta hilavitkutinta tai purkista uutta kallista lumerohtoa. Luultavasti tarvitset yhteiskuntajärjestelmän muutoksen.
- ‹ edellinen
- 29 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.