Etelä-Afrikan kommunistit uutta rintamaa muodostamassa

16.08.2017 - 08:30
Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen johtoa kokoontui pitämään lehdistötilaisuutta heinäkuussa.

Etelä-Afrikan kommunistinen puolue kokoontui heinäkuun puolessa välissä valtakunnalliseen kokoukseen. Siihen osallistui yli 2 500 ihmistä.

Kommunistit päättivät nyt lähteä omilla tunnuksillaan parlamenttivaaleihin ja aikovat haastaa vallanpitäjät. Aikaisemmin puolue on kampanjoinut Afrikan kansalliskongressin (ANC) listoilla.

Kommunistien mielestä korruptio ja hajaannus painavat tällä hetkellä liikaa ANC:tä. Tämä kaikki estää ANC:tä taistelemasta menestyksekkäästi kolonialismin ja rotusorron perintöä vastaan. ANC on vähitellen luopunut sosialistisesta taustastaan, mikä oli sille ominaista vielä siinä vaiheessa, kun puolue nousi valtaan Etelä-Afrikan vuoden 1994 ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa.

NDR-prosessi

Etelä-Afrikan kommunistinen puolue on keskusammattiliitto COSATU:n kanssa muodostanut liittouman ANC:n kanssa. Kolmikko on ollut ratkaiseva tekijä siinä, miten maassa on päästy eroon valkoisen vähemmistön rasistisesta ylivallasta ja on ryhdytty rakentamaan demokratiaa. Siirtymävaihetta on kutsuttu kansalliseksi demokraattiseksi vallankumoukseksi (National democratic revolution, NDR).

Puolue suuntaa vaaleihin aivan uudenlaisella otteella, jossa otetaan huomioon ANC:n ja COSATU:n kanssa tehdyn yhteistyön parhaat puolet.

ANC on kuitenkin viime aikoina asettanut NDR-prosessin sivuraiteelle. Vaikka ANC vielä muutama vuosi sitten otti linjakseen purkaa talousjärjestelmän monopolikapitalistisia piirteitä, jäi hanke vain puheiden tasolle. Ainoastaan Etelä-Afrikan kommunistinen puolue on ylläpitänyt tätä politiikkaa.

Kommunistien muuttuneesta suhtautumisesta vaaleihin käytiin kokouksessa kiivasta keskustelua. Kyse ei kuitenkaan ole vain mistään vaalikikkailusta. Puolue suuntaa vaaleihin aivan uudenlaisella otteella, jossa otetaan huomioon ANC:n ja COSATU:n kanssa tehdyn yhteistyön parhaat puolet. Uusia yhteyksiä ja verkostoja on tarkoitus luoda aina ruohonjuuritasoa myöten.

Guptan klaani

Kokouksessa muotoiltu julkilausuma toteaa, miten kommunistit lähtevät haastamaan presidentti Jacob Zuman lähipiirin, joka hallitsee valtionyhtiöitä. Piirillä on suhteita intialaiseen Guptan ökymiljardöörisukuun. Guptan klaani hallitsee merkittäviä yhtiöitä niin tietokone-, media- kuin kaivosalalla.

Etelä-Afrikan kirkkojen neuvosto totesi vastikään, että maasta on nopeasti tulossa mafiavaltio. Korruptio ja mustan, köyhän ja työttömän väestön aseman laiminlyönti ovat nostamassa kansalaisyhteiskunnan vastarintaa. Julkisen sektorin toiminta on vilunkipelin takia epäluotettavaa.

Neuvosto on tehnyt selvitystä Etelä-Afrikan valtionyhtiöiden toiminnasta. Selvityksen mukaan valtionyhtiöiden kassasta on siirretty jopa 40 miljardia randia (reilut 2,5 miljardia euroa) Guptan ja kumppaneiden omistamille tileille Dubaihin.

Julkisen varallisuuden ryöstö

Kommunistien mukaan Etelä-Afrikka elää käänteentekevää aikaa, jolloin 1990-luvun puolessa välissä aloitettu edistyksellisen politiikan aika uhkaa päättyä. Syynä tähän on ennen muuta julkisen varallisuuden ryöstö. Tämä on tapahtunut yhtä aikaa ANC:n sisäisen hajaannuksen kanssa. ANC:n hajaannus ulottuu paikalliselta tasolta aina ylärakenteisiin saakka.

ANC:n hajaannus ulottuu paikalliselta tasolta aina ylärakenteisiin saakka.

Etelä-Afrikan kommunistinen puolue on sitoutunut vahvistamaan ANC:n kanssa tehtävää yhteistyötä, mutta se vaatii uudenlaista asentoa. Kommunistien mielestä on epävarmaa, pystyykö ANC uudistumaan, hakemaan yhtenäisyyttä ja ottamaan roolia kolmen puolueen liittoumassa.

Tämän vuoksi kommunistit jatkavat nyt omaksutulla linjalla: rakentamalla työväenluokan ja muiden edistyksellisten voimien rintamaa, jolla pyritään puolustamaan ja syventämään Etelä-Afrikan demokratiaa ja kansallista riippumattomuutta.

Tiekartta

Kommunisteilla on niin sanottu tiekartta, jonka avulla yhteisrintamaa rakennetaan. Se tarkoittaa verkostojen rakentamista kaikilla politiikan tasoilla, mutta myös puolueen oman järjestön vahvistamista.

Kommunistit lähtevät vaaleihin haastajina.

Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen johtaja Blade Nzimande korostaa, että puolue aikoo toimia oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Yhteistyötä halutaan tehdä kaikkien sellaisten tahojen kanssa, joilla on samansuuntaiset lähtökohdat ja tavoitteet.

Ja juuri tämän vuoksi kommunistit lähtevät vaaleihin haastajina.

– Edustajakokouksen perusteellisen keskustelun tuloksena lähdemme varmasti haastamaan parlamenttivaaleissa. Tapa, jolla sen teemme, riippuu konkreettisen tilanteen konkreettisesta analyysista. Sen me teemme yhteistyössä työläisten ja muiden edistyksellisten voimien kanssa.

Kohti sosialismia

Etelä-Afrikan seuraavat parlamenttivaalit ovat vuonna 2019. Sitä ennen, tämän vuoden joulukuussa, kommunistinen puolue järjestää 54. edustajakokouksensa, jossa valitaan puolueelle uusi johto.

Tämä on ANC:n kannalta ratkaiseva ajankohta. ANC voi menettää valta-asemansa seuraavissa vaaleissa, koska puolue ei esiintynyt edukseen viime vuoden paikallisvaaleissa ja sen kannattajien joukossa on laajaa tyytymättömyyttä.

Kommunisteille keskeistä on, kykeneekö ANC yhdistymään ja puhdistamaan korruptiota riveistään – vai pitääkö rakentaa uudenlaista yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Puolueen mielestä avainasemassa on NDR-prosessi ja sosialismiin pyrkivän kehityksen jatkaminen. Valtaosa kokousväestä oli sitä mieltä, että kommunistien on haettava vaalien kautta tukea tälle kehitykselle.

Kommunistit kasvava poliittinen liike

Etelä-Afrikan kommunistinen puolue on nyt suurempi kuin koskaan historiansa aikana. Väistyvä pääsihteeri Jeremy Cronin muisteli, miten maan alla toimiessaan 1970-luvulla puolueessa oli ehkä 15 aktiivista jäsentä. Viisi vuotta sitten jäsenmäärä oli 150000, tällä hetkellä puolueessa on 284554 jäsentä – kommunistit ovat Etelä-Afrikan nopeimmin kasvava poliittinen liike.

Kommunistit ovat Etelä-Afrikan nopeimmin kasvava poliittinen liike.

Blade Nzimande totesi kokouksessa pitämässään puheessa, että on vaikea ennakoida Etelä-Afrikan kehitystä tulevan puolen vuoden osalta.

– Nyt puolueelta tarvitaan strategista linjanmukaisuutta, ei opportunismia tai hetkeen sidottua tunteella reagointia; analyyttistä pelisilmää, ei yleisluontoista lepertelyä luokkataistelusta yleensä; ja taktista joustavuutta, strategisen linjan puitteissa.

Kirjoittaja oli SKP:n edustajana Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen kokouksessa.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.