EU-kritiikki voimistunut – mitä Suomi tekee EU:n puheenjohtajana?

28.04.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 17/2006.

Suomalaiset suhtautuvat useimpia muita eurooppalaisia kriittisemmin Euroopan unioniin. Viime sunnuntaina julkaistun mielipidetiedustelun mukaan vain 23 prosenttia suomalaisista kannattaa EU:n perustuslain hyväksymistä eduskunnassa. Sunnuntaisuomalaisen teettämän gallupin mukaan 57 prosenttia haluaa, että perustuslaista järjestetään kansanäänestys.


Suomi toimii heinäkuun alusta tämän vuoden loppuun EU:n puheenjohtajana. Hallituksen tavoitteet puheenjohtajakaudella kulkevat aivan eri suuntaan kuin kansalaisten.




Hallitus ajaa kovaa EU-linjaa



Matti Vanhasen ja Eero Heinäluoman johtama hallitus aikoo tuoda Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kaatuneen EU:n perustuslakiesityksen Suomen eduskunnan ratifioitavaksi. Suomen hallitus ajaa myös useimpia muita hallituksia kovempaa linjaa EU:n palveludirektiiviin, vaikka se uhkaa julkisia palveluja ja työehtosopimusten yleissitovuutta.


Puheenjohtajakauden asialistalle on tulossa myös useita muita tärkeitä ratkaisuja. EU-johtajat aikovat päättää Suomen puheenjohtajakauden aikana palveludirektiivin lisäksi muun muassa EU:n tavoitteista Kioton ilmastosopimuksen jatkoa koskeviin neuvotteluihin, energiapolitiikasta, suuryhtiöiden lobbaamasta kemikaaliasetuksesta, uusista askelista EU:n oikeus- ja poliisitoimissa sekä Lissabonin strategiaksi kutsutun kilpailukykyohjelman seurantatoimista.


Suomen puheenjohtajakaudella pidetään huippukokous Aasian maiden kanssa. EU joutuu ottamaan kantaa Lähi-idän tilanteeseen, jota kärjistävät entisestään USA:n uhkaukset iskuista Iraniin ja Israelin koventuneet otteet Palestiinaa vastaan. Suomen edellisellä puheenjohtajakaudella Paavo Lipposen hallituksen yksimielisin päätöksin käynnistetyn sotilaallisen toiminnan kehittämisessä edetään EU:n taistelujoukkojen kokoamisen myötä sanoista tekoihin.


Lisäksi Maailman kauppajärjestön neuvottelukierroksen ratkaisut maataloutta ja palvelukauppaa koskevista sopimuksista saattavat jäädä Suomen puheenjohtajakaudelle.




Mielenosoitus Eurooppa-päivänä



Vaihtoehto EU:lle –kansalaisliikkeen aloitteesta järjestetään Eurooppa-päivänä 9.toukokuuta eduskuntatalolla mielenilmaus, jossa vastustetaan EU:n perustuslain ratifioimista ja luovutetaan 50 000 suomalaisen allekirjoittama adressit, joissa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä jos perustuslakia aiotaan kuitenkin ratifioida.


Kansanäänestysliikkeen, VEU:n ja muiden adresseja keränneiden järjestöjen lisäksi eduskuntatalolle toivotaan Eurooppa-päivänä kello 15 mahdollisimman monia esittämään vastalauseensa hallituksen yrityksille herättää henkiin muualla jo kaatunut perustuslakiesitys.




Perustuslain ratifiointi on farssi



EU:n perustuslain hyväksymistä kannattavat eduskunnassa keskustan, SDP:n ja kokoomuksen eduskuntaryhmät. Pääosa Vasemmistoliiton ja vihreiden edustajista olisi valmis hyväksymään perustuslain, mutta ei halua tehdä sitä ilman kansanäänestystä eikä nyt kun perustuslaki ei kuitenkaan tule tässä muodossa kaikissa EU-maissa hyväksytyksi.


Suomen kommunistinen puolue vastustaa perustuslakia, koska se kaventaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, alistaa hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteet markkinoiden vapaudelle, militarisoi EU:ta ja kytkee unionia Natoon. SKP:n tavoitteena on toisenlainen Eurooppa, joka ei perustu pääoman ylivaltaan, maanosan jakamiseen eikä kilpailemiseen työtätekevien ihmisten ja kehitysmaiden kustannuksella. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli